• Google Ads

10 myyttiä Google AdWords -mainonnasta

Nyt oiotaan yleisiä väärinkäsityksiä ja harhaluuloja mainontaan liittyen.

SDM logo

Digimarkkinointi

AdWords-mainontaa tehdessäni ja asiakkaiden kanssa keskusteltaessa kohtaan hyvin usein erilaisia väärinkäsityksiä ja väittämiä mainonnan suhteen. Käydään tässä blogikirjoituksessa läpi näitä väärinkäsityksiä mainonnasta, joita olen kuullut. Listasin alle 10 yleistä myyttiä AdWords-mainontaan liittyen.

1. Ensimmäinen mainospaikka on välttämätön

Hyvin usein törmään tähän harhaluuloon, jossa ajatellaan ensimmäisen mainossijoituksen tuottavan yritykselle eniten tuloksia. Älä kuitenkaan usko tähän väittämään sokeasti. Usein ensimmäisellä mainossijoituksella olevat mainokset saavat kyllä paljon klikkauksia ja voivat tuoda yritykselle hyvin tuloksia, mutta mainontasi ei ole silti välttämättä kovinkaan kustannustehokasta.

Miksi näin? Ensimmäinen mainospaikka on aina rahallisesti arvokkain ja osa klikkauksista saattaa olla vahinkoja tai mainosta klikataan vain, koska se on ensimmäisenä, sen enempää mainosta lukematta. Tällöin mainontasi ei ehdi purra klikanneeseen henkilööön, eikä hän ole vielä kovinkaan todennäköisesti tuomassa yrityksellesi tulosta.

Jos lasket mainossijoituksiasi hieman, saatat huomata saavasi yrityksellesi tuloksia edullisemmin eli kustannustehokkaammin. Voit säästää klikkauskuluissasi huomattavia määriä ja silti saada tehokkaasti tuloksia mainonnallasi. Testaa siis aina, mikä mainospaikka tuottaa sinun yrityksellesi parhaimman tuoton.

2. Raha ratkaisee

AdWordsista puhutaan huutokauppana, joka on johtanut harhakäsitykseen siitä, että rahalla voittaa. AdWordsin huutokauppa ei kuitenkaan toimi perinteisen huutokaupan tapaan, joten voit levollisin mielin laittaa paksun lompakkosi takaisin taskuun, koska sillä et tule tässä huutokaupassa pärjäämään.

AdWordsissa mainonnan laatu ratkaisee, eikä rahalla ole niin suurta merkitystä. Laadukkaasti toteutetulla mainonnalla voit saavuttaa huomattavasti pienemmät klikkaushinnat ja paremmat mainossijoitukset kuin kilpailijasi. Mitä laadukkaampaa mainontasi on, sitä vähemmän maksat klikkauksistasi. Google palkitsee sinua laadukkaasti toteutetusta kampanjasta, ei paksusta lompakosta.

3. Orgaaninen näkyvyys paranee

Valitettavasti AdWords-mainonnan avulla et pysty vaikuttamaan orgaanisiin eli ilmaisiin hakutuloksiisi. Voit parantaa orgaanista näkyvyyttäsi hakukoneoptimoinnin avulla, mutta maksetulla mainonnalla ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.

4. En tarvitse mainontaa, yritykseni näkyy jo orgaanisesti

Hienoa, että olet saavuttanut yrityksellesi hyvän näkyvyyden orgaanisissa hakutuloksissa. Oletko kuitenkin tarkistanut, että näkyvyytesi ei rajoitu vain brändisanoihin ja yrityksesi näkyy kaikilla tuote/palvelusanoillasi?

AdWords-mainonnan avulla pystytään helposti ja nopeasti tuomaan esille myös näitä tuotteita/palveluita, joilla yrityksesi ei orgaanisissa hakutuloksissa näy. Suosittelen myös tarkastamaan näkyykö kilpailijasi mainoksia tuote/palvelusanoillasi Googlessa. Jos näkyy, kannattaa sinunkin harkita mainostamista Googlessa.

5. Kilpailijat klikkaavat mainosbudjettini loppuun

Huoli pois. Kilpailijoillasi ei ole mahdollisuutta klikkailla tahallisesti mainoksiasi ja tällä tavalla kuluttaa budjettiasi loppuun. Googlella on käytössään hyvin tarkat mittarit, jonka avulla se tarkkailee, mistä klikkaukset tulevat ja kuinka usein samasta paikasta mainoksia klikataan. Mikäli Google havaitsee epäilyttävää toimintaa hyvittää se mainostajalle näistä klikkauksista koituneet kulut.

6. Rakennan itse kampanjan 10 minuutissa

Kyllä, totta puhut. AdWords-mainonnan aloittaminen on erittäin helppoa ja kaiken lisäksi ilmaista. Tarvitset vain sähköpostiosoitteeseen ja olet valmis pystyttämään ensimmäisen kampanjasi. Laadukas, tuottoisa ja kannattava Adwords-mainonta vaatii kuitenkin jo pelkässä aloitusvaiheessa tuntien työn.

Mainoskampanjan rakentamisvaiheessa on tärkeää tehdä kattava hakusanatutkimus sekä kartoittaa yrityksen kilpailijat. Mainonnan rakenne ja mainokset täytyy miettiä tarkkaan, jotta saavutat laadukkaan mainonnan Googlen silmissä. Tämän vuoksi kannattavan kampanjan luominen ei onnistu 10 minuutissa.

7. AdWords-mainonta pyörii itsekseen

Kampanjan rakennusvaiheen jälkeen et voi jättää tiliäsi ilman tarkkailua, vaan tiliäsi pitää jatkuvasti optimoida. Jotta kampanjasi saavuttavat kustannustehokkuuden, täytyy sinun optimoida tiliäsiä useita kertoja kuukaudessa. Pahin virhe on rakentaa laadukas kampanja ja tämän jälkeen jättää mainonta oman onnensa nojaan.

8. Sammutan mainokset yöksi ja rahaa säästyy

Joissakin tapauksissa tämä voi olla kannattavaa. Esimerkiksi, jos yrityksesi toiminta on sellaista, että et yksinkertaisesti voi palvella asiakkaitasi yöaikaan. Verkkokaupan ja kivijalkakaupankin kohdalla kannattaa kuitenkin tarkasti harkita kannattaako mainosten näkymistä rajoittaa yön aikana.

Ihmiset käyttävät Googlea ympäri vuorokauden, joten mainontasi näkyvyys kannattaa varmistaa silloin, kun ihmiset sinua hakevat. Kampanjan pyörittyä jonkin aikaan voidaan tilistä tehdä analysointeja, jonka perusteella pystytään kyllä toteamaan, jos konversioita ei tule tiettynä kellonaikana päivästä ollenkaan. Tällöin voidaan miettiä mainosten tarkempaa ajoittamista.

9. Hyvä konversioprosentti tarkoittaa korkeita laatupisteitä

Vaikka saisitkin kampanjallasi paljon konversioita ja konversioprosenttisi olisi korkea, ei tämä kuitenkaan tarkoita, että mainontasi olisi laadukasta. Konversioprosentti ei millään tavalla liity mainontasi laatuun tai siihen, paljonko maksat mainostesi klikkauksista.

Hienoa, jos kampanjasi tuottaa konversioita korkealla konversioprosentilla, mutta muista kuitenkin aina tarkistaa avainsanojen laatupisteet ja se, paljonko maksat mainostesi klikkauksista. Onko yhden konversion hinta myös korkea? Tähän vaikuttaa nimenomaan mainonnan laatu.

10. Adwords-kampanja kerralla kuntoon

Hyvin usein kuulee mainostoimistojen lupaavaan, että laitetaan mainontasi kerralla kuntoon. Tämä ei valitettavasti ole totta. Kun maksat palvelusta ja otat mainonnan laadukkaalta mainostoimistolta, voit olla varma, että kampanjasi rakennetaan alusta asti mahdollisimman laadukkaasti. Mutta, jotta kampanjasta saadaan mahdollisimman tehokas, vaatii se kuitenkin jatkuvaa työtä.

Mainonnan alussa tarvitaan dataa, johon pystymme muutoksemme perustelemaan. Ilman dataa emme voi tehdä muutoksia oikeaan suuntaan. Kenelläkään AdWords-mainostajalla ei ole kädessään taikasauvaa, jonka avulla hän laittaa heti mainontasi kuntoon ja asettaa hintatarjoukset, avainsanat, mainokset ja kaiken niin, että mainontasi on heti täydessä iskussa. Älä usko näihin väittämiin. Mainonta laitetaan kyllä kuntoon, mutta se ei tapahdu päivässä eikä vielä kahdessakaan. Mainonnan parantaminen on jatkuvaa työtä.

Yhteenveto

Tässä avattuna muutamia väärinkäsityksiä AdWords-mainonnasta, joita ei kannata uskoa ja jotka voit unohtaa tästä päivästä eteenpäin. Jos sinulle heräsi jotain kysymyksiä tai tarvitset apua yrityksesi mainonnassa, ota rohkeasti yhteyttä täältä!

 

Ota yhteyttä

Tilaa digitaalisen markkinoinnin hiljainen tieto sähköpostiisi

Opi lisää Suomen suurimmassa digitaalisen markkinoinnin kirjastossa.

    • Analytiikka ja mittaaminen
    • Tekoäly

    Web-analytiikka ja AI – miten tekoäly muuttaa datan hyödyntämistä tuloksellisessa digimarkkinoinnissa?

    AI mullistaa tapamme kerätä, tulkita ja hyödyntää web-analytiikkaa liiketoiminnan tukena. Mihin asioihin AI vaikuttaa ja miten se on jatkossa hyvä huomioida?

    Lue lisää
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn vastuullinen ja eettinen käyttö markkinoinnissa – mitä siitä on hyvä tietää?

    Generatiivisen tekoälyn käyttö kiihtyy ja samalla esiin nousee sen vastuullisuuteen ja eettisyyteen liittyviä kysymyksiä. Mitä asioita tulee huomioida, kun haluat käyttää ...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn käytön vaarat orgaaniselle hakukonenäkyvyydelle

    Yritysten on opittava hyödyntämään tekoälyä prosesseissaan, tai he jäävät kilpailijoiden jalkoihin, mutta mitä vaaroja tekoälyn käytössä on?

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Hakukoneoptimointi

    Hakukoneoptimointi B2B-yritykselle – Miksi ja miten se kannattaa tehdä?

    Hakukoneoptimointi on B2B-yritykselle paljon enemmän kuin vain näkyvyyttä – se on osa uskottavuutta, asiantuntijuutta ja liidien hankintaa. Tässä blogissa sukellamme syihin,...

    Lue lisää
    • Uutiset

    Huippuonnistuminen vaikeissa olosuhteissa: SDM:n vuosi 2024  

    Mitkä olivat SDM:n suurimmat kehitysaskeleet, onnistumiset ja torjuntavoitot? Katso vuoden 2024 koonti toimitusjohtajamme sanoin!

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi
    • Facebook
    • Instagram
    • Sosiaalinen media

    Meta-mainonnan säännöt – Mitä mainostajan tulee tietää?

    Meta-mainonnan pelisääntöjen tunteminen ei ole valinnaista, vaan välttämätöntä. Tässä blogissa pureudutaan Metan mainospolitiikan kiemuroihin ja siihen, miten mainostat t...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi

    AI-optimointi – Varmista hakukonenäkyvyys myös tulevaisuudessa

    Lue mitä AI-optimoinnilla tarkoitetaan sekä miten tekoäly tulee muuttamaan hakukonemarkkinaa.

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Digitaalinen markkinointi

    Miten teollisuusyritykset voivat hyödyntää digimarkkinointia tehokkaammin?

    Digitaalinen markkinointi tarjoaa teollisuusyrityksille tehokkaan keinon kasvattaa näkyvyyttään, tuottaa liidejä ja edistää myyntiä. Lue, miten!

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Digitaalinen markkinointi
    • Tekoäly

    Asiakaskäyttäytyminen murroksessa – näin reagoit asiakkaidesi muuttuviin tarpeisiin ajoissa  

    Asiakaskäyttäytyminen on murroksessa digitalisaation ja tekoälyn myötä. Personoitujen palveluiden, datan ja trendien seuraamisen avulla yrityksesi voi kuitenkin pysyä kilpail...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Strategia
    • Tekoäly

    Kokeile osaako tekoäly kertoa, miksi yritykseltäsi kannattaa ostaa

    Tekoäly mullistaa tiedonhaun ja muuttaa asiakkaiden ostoprosessin alkupäätä valtavasti. Jatkossa tekoäly on yrityksenne aktiivisin myyjä. Sen suoriutuminen riippuu siitä, mi...

    Lue lisää