• Digitaalinen markkinointi
  • Markkinointi

5 asiaa markkinoinnissa, jotka kestävät digitaalisaation muutoksen

Markkinointipäättäjän ei pidä juosta teknologian vaan asiakkaan perässä!

Niko Lahtinen

CRO & Partner

Marmai uutisoi viime viikolla Zeelandin tekemästä tutkimuksesta, missä digitalisaation tuoma muutos vie markkinointipäättäjiltä yöunet. Facebook, Google ja kumppanit palkkaavat loputtomilla resursseillaan jatkuvasti maailman fiksuinta porukkaa töihin. Pienen markkinointijohtajan tulisi pysyä perässä, mikä kaikki on mahdollista ja tehdä oikeita ratkaisuja.

On kuitenkin muutama asia, joilla markkinointijohtaja voi tuudittaa itsensä hyvillä mielin unille. Käytännön tekemisen voi jättää vaikka meille tänne digimarkkinoinnin toimistoille.

”Markkinointipäättäjän ei pidä juosta teknologian vaan asiakkaan perässä.”

1.      Kuluttajan ostoprosessi

Markkinointijohtajan tehtävä on pitää korvat auki, mitä kentältä kuuluu. Mitä asiakkaasi kyselevät ja millaista tietoa voi asiakkaista saada? Ihmisen ostoprosessi uusien tuotteiden osalta on melko rutinoitunut seuraavaan kaavaan: Tarpeen herääminen, informaation etsintä, vaihtoehtojen vertailu, ostopäätös sekä oston jälkeinen evaluointi. Tämän jokainen markkinointia lukenut henkilö varmasti tietää.

Se, miten sinun asiakkaasi kulkevat ostoprosessissa muuttuu ja samalla kilpailukenttä elää jatkuvasti. Näistä asioista pysyt perillä yksinkertaisesti kuuntelemalla asiakkaitasi sekä myyntihenkilökuntaa. Samat kysymykset, mitkä myyntisi kuulee, kysytään joka päivä Googlelta satoja kertoja ja tärkein asiakkaan kokema arvo on edelleen markkinoinnin ydinviestisi.

2.      Kateprosentti ja kauppahinta

Kauppahinnalle on digitaalisessa maailmassa oikein oma terminsä, eli konversiohinta. Markkinointijohtaja ei välttämättä tee katelaskentaa, mutta hänen on tiedettävä, millä katteella tavaran pitää liikkua pihalle, jotta liiketoiminta pysyy kannattavana.

Kun maksimi konversiohinta on selvillä, selkeiden ohjeiden antaminen markkinointitoimistolle on huomattavasti helpompaa. Tuokaa minulle rajaton määrä kauppaa ja niin kauan kun konversiohinta pysyy tämän rajan alapuolella, ei kokonaisbudjetista tarvitse kysellä.

3.      Ostajapersoonat

Ei sellaista päivää, jolloin en kaipaisi asiakkailtani tarkempia ostajapersoonia. Millaiset ihmiset teiltä ostavat ja millaiset ovat parhaita asiakkaitanne? Kun markkinointijohtaja osaa kuvailla 5 erilaista ostajapersoonaa yhtä tarkasti kuin kuvailee oman puolisonsa, ollaan vahvoilla.

Me digitaalisen markkinoinnin toimistot kyllä kaivamme oikeat ihmiset esiin sosiaalisesta mediasta. Sinun tehtäväksi jää kertoa meille, millaiset ihmiset teiltä ostavat, miksi he valitsevat teidät ja mitkä asiat vaikuttavat heidän ostopäätökseensä.

4.      Tietämys muista onnistuneista markkinoilla

Markkinoinnin ostajan ei tarvitse tietää tarkkaan millaisen kampanjan haluaa, mutta on tiedettävä millaiset tulokset haluaa. Me kyllä taas kerromme toimistolla, miten sinne päästään. Markkinointijohtaja tietää mikä on mahdollista, jos hän on lukenut toisten onnistumisista. Eikä siihen vaadita toteutuksessä käytettävän teknologian syvää tuntemusta.

5.      Asiakastyytyväisyyden mittaaminen

Jos tuotteesi tai palvelusi eivät muutu jatkuvasti, on asiakastyytyväisyyden mittaaminen samankaltainen prosessi vuosi toisensa jälkeen. Kun markkinoinnin tavoitteena on uusien asiakkaiden hankkiminen ja olemassa olevien asiakkuuksien säilyttäminen, niin asiakastyytyväisyyden mittaaminen on markkinointipäättäjän tärkeimpiä tehtäviä.

Tämä kun yhdistetään aikaisemmin mainittuihin ostajapersooniin, niin pian saadaan tulokseksi ostajapersoona, joka on asiakkaana ja erittäin tyytyväinen. Tällaisia asiakkaita voidaan hankkia nopeasti lisää kertomalla asiakatarinat ja ydinviesti. Sellaiset ostajanpersoonat, jotka ovat asiakkaana, mutta jotka eivät ole täysin tyytyväisiä saamaansa palveluun, ovat otollisia kasvumahdollisuuksia. Palvelua tai viestintää parantamalla heidät saadaan asioimaan useammin ja tästä yrityksen kassavirran mittarit yleisesti nauttivat.

Me juoksemme teknologian, sinä asiakkaan perässä

Nyt voit mennä nukkumaan rauhassa. Ajattele asiakastasi niin me otamme murheeksemme maailman fiksuimpia asioita kehittävät organisaatiot. Me olemme varanneet siihen koko työaikamme ja käytössämme on parhaat ohjelmistot. Tällä jaolla on tehty kovia tuloksia jo useille asiakkaillemme.

Jos vielä haluat tietää teknologiasta kaiken tarpeellisen sinun täytyy ilmoittautua Facebook ja hakukoneoptimoinnin –koulutuksiimme.

Tilaa digitaalisen markkinoinnin hiljainen tieto sähköpostiisi

Opi lisää Suomen suurimmassa digitaalisen markkinoinnin kirjastossa.

    • Analytiikka ja mittaaminen
    • Tekoäly

    Web-analytiikka ja AI – miten tekoäly muuttaa datan hyödyntämistä tuloksellisessa digimarkkinoinnissa?

    AI mullistaa tapamme kerätä, tulkita ja hyödyntää web-analytiikkaa liiketoiminnan tukena. Mihin asioihin AI vaikuttaa ja miten se on jatkossa hyvä huomioida?

    Lue lisää
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn vastuullinen ja eettinen käyttö markkinoinnissa – mitä siitä on hyvä tietää?

    Generatiivisen tekoälyn käyttö kiihtyy ja samalla esiin nousee sen vastuullisuuteen ja eettisyyteen liittyviä kysymyksiä. Mitä asioita tulee huomioida, kun haluat käyttää ...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn käytön vaarat orgaaniselle hakukonenäkyvyydelle

    Yritysten on opittava hyödyntämään tekoälyä prosesseissaan, tai he jäävät kilpailijoiden jalkoihin, mutta mitä vaaroja tekoälyn käytössä on?

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Hakukoneoptimointi

    Hakukoneoptimointi B2B-yritykselle – Miksi ja miten se kannattaa tehdä?

    Hakukoneoptimointi on B2B-yritykselle paljon enemmän kuin vain näkyvyyttä – se on osa uskottavuutta, asiantuntijuutta ja liidien hankintaa. Tässä blogissa sukellamme syihin,...

    Lue lisää
    • Uutiset

    Huippuonnistuminen vaikeissa olosuhteissa: SDM:n vuosi 2024  

    Mitkä olivat SDM:n suurimmat kehitysaskeleet, onnistumiset ja torjuntavoitot? Katso vuoden 2024 koonti toimitusjohtajamme sanoin!

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi
    • Facebook
    • Instagram
    • Sosiaalinen media

    Meta-mainonnan säännöt – Mitä mainostajan tulee tietää?

    Meta-mainonnan pelisääntöjen tunteminen ei ole valinnaista, vaan välttämätöntä. Tässä blogissa pureudutaan Metan mainospolitiikan kiemuroihin ja siihen, miten mainostat t...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi

    AI-optimointi – Varmista hakukonenäkyvyys myös tulevaisuudessa

    Lue mitä AI-optimoinnilla tarkoitetaan sekä miten tekoäly tulee muuttamaan hakukonemarkkinaa.

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Digitaalinen markkinointi

    Miten teollisuusyritykset voivat hyödyntää digimarkkinointia tehokkaammin?

    Digitaalinen markkinointi tarjoaa teollisuusyrityksille tehokkaan keinon kasvattaa näkyvyyttään, tuottaa liidejä ja edistää myyntiä. Lue, miten!

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Digitaalinen markkinointi
    • Tekoäly

    Asiakaskäyttäytyminen murroksessa – näin reagoit asiakkaidesi muuttuviin tarpeisiin ajoissa  

    Asiakaskäyttäytyminen on murroksessa digitalisaation ja tekoälyn myötä. Personoitujen palveluiden, datan ja trendien seuraamisen avulla yrityksesi voi kuitenkin pysyä kilpail...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Strategia
    • Tekoäly

    Kokeile osaako tekoäly kertoa, miksi yritykseltäsi kannattaa ostaa

    Tekoäly mullistaa tiedonhaun ja muuttaa asiakkaiden ostoprosessin alkupäätä valtavasti. Jatkossa tekoäly on yrityksenne aktiivisin myyjä. Sen suoriutuminen riippuu siitä, mi...

    Lue lisää