• Markkinointi

5 asiaa, jotka tulee huomioida digitaalisessa matkailumarkkinoinnissa

Osaatko jo hyödyntää asiakaskokemuksia ja sosiaalisen median suositteluja matkailumarkkinoinnissasi?

SDM logo

Digimarkkinointi

Matkailumarkkinointi on kasvava trendi niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Matkailun kasvu on noin 5% Suomessa vuositasolla ja digitalisoituminen on tuonut matkailijoiden tavoittamiseen uusia keinoja ja ratkaisuja. Sosiaalisessa mediassa jakaminen ja arvosteluiden jättämisen helppous ovat jo muokanneet alaa ja tulevat muokkaamaan jatkossakin. Nykyään asiakkaat voidaan tavoittaa oikeissa kanavissa haluttuun aikaan ja näin varmistaa heidän olevan tietoisia juuri sinun yrityksesi palveluista.

1. Asiakkaan kuljettaminen digitaalisella markkinoinnilla

Myyntiputki hahmottaa asiakkaan matkan siitä pisteestä, kun hänellä ei ole vielä tarvetta, aina ostoon saakka. Digitaalisella markkinoinnilla pystytään pitämään asiakasta kädestä kiinni koko myyntiputken ajan. Kuvassa näkyy tuo matka ja mitä kaikkea siinä tapahtuu.

Kuvassa on seurattu yhtä ostajapersoonaa ja se tuo esille yhden mallin, miten asiakasta voidaan kuljettaa kohti ostoa. Mielestäni tärkeintä on, että ymmärrät yrityksesi omat ostajapersoonat ja mietit, mitä alla olevat myyntiputken keskeisimmät kohdat heillä ovat:

  • Tarve / Tietoisuus / Ongelma
  • Tiedonhaku / Harkinta
  • Valinta / Vertailu
  • Päätös

Tämän jälkeen voidaan miettiä, miten eri kanavilla ja sisällöillä näihin voidaan vaikuttaa. Tässä kohtaa tulee myös MITATA TULOKSIA ja näin varmistaa jatkuva kehittyminen.

2. Suosittelujen ja asiakaskokemuksien hyödyntäminen

Kokemuksien tallentaminen ja jakaminen on tätä päivää. Kun tarjoat asiakkaillesi positiivisen kokemuksen, he puhuvat siitä. Positiivinen asia voi olla kaunis maisema, hauska aktiviteetti, hyvä palvelu tai vaikkapa erikoinen majoitus. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Miettimällä näitä asioita oman matkailumarkkinointisi kannalta, voit löytää todella mielenkiintoisia ja hyödyllisiä kanavia omaan bisnekseesi.

Ei ole mikään salaisuus, että sosiaalinen media vaikuttaa ostopäätöksiimme. On tutkittu, että  52% matkustajista sanoo sosiaalisen median vaikuttavan matkasuunnitelmiin ja 80% todennäköisesti varaa matkan yrityksiltä, joista heidän kaverinsa ovat tykänneet tai joiden julkaisuja nämä ovat jakaneet. Noin 76% matkailijoista jakaa verkossa materiaalia lomistaan. Tästä johtuen on todella tärkeää, että yritykset ovat itse tietoisia siitä, mitä heistä puhutaan internetissä ja missä kaikkialla keskustelua käydään. Hyvä tapa lähteä liikkeelle on googlettaa oma yritys ja tutustua hakutuloksiin. Jos haluat tietää lisää, käy lukaisemassa, mistä asiakaskokemus koostuu.

Yli 95% matkailijoista lukee seitsemän arvostelua ja käyttää niihin keskimäärin 30 minuuttia aikaa ennen matkan varausta. Tästä syystä onkin tärkeää antaa asiakkaille mahdollisuus palautteeseen ja negatiivisen palautteen kohdalla käsitellä se hellävaraisesti.

3. Verkkosivujen vaikutus

Verkkosivuja suunniteltaessa pitää miettiä jo alussa, mikä on verkkosivuston tehtävä. Matkailumarkkinoinnissa se voi olla esimerkiksi yhteydenotto, matkan varaus tai vaikkapa lisäarvon tuottaminen asiakkaalle blogin muodossa. Kun tiedetään, mikä on sivuston tehtävä, tiedetään sivuston konversiot ja sivusto voidaan rakentaa tukemaan valittuja konversioita. Tästä löydät lisää vinkkejä miten parantaa verkkosivustosi myyntiä.

Jos yritykselläsi on halu toimia kansainvälisesti, on tämä hyvä huomioida erikseen. Tee laskeutumissivu, joka kertoo vähintään englanniksi oleelliset infot ja lähde sitä kautta rakentamaan luotettavaa kuvaa palvelustasi. Kansainvälisellä puolella on hyvä ymmärtää, että palvelua ostava asiakas pelästyy sivustolla helposti jos se ei tarjoa ymmärrettävää informaatiota. Tällöin asiakas valitsee helposti toisen sivuston.

4. Matkailumarkkinoinnin kohdentaminen

Digitaalinen markkinointi perustuu ennen kaikkea asiakkaan tuntemiseen. Ymmärtämällä ketkä ovat sinulle ne oikeat asiakkaat ja suunnittelemalla markkinointisi sen pohjalta, saat parempia tuloksia halvemmalla budjetilla. Jos haluat lähteä luomaan pohjaa markkinoinnillesi, niin ota yhteyttä ammattilaiseen.

Google ja eri sosiaaliset mediat alustoina tarjoavat tällä hetkellä valtavat määrät infoa ihmisten käyttäytymisestä. Hyödyntämällä eri työkaluja ja saatua infoa, pystymme tuomaan oikeat sisällöt oikeille ihmisille oikeaan aikaan. Otetaan tästä esimerkki: Haluat tarjota hotellipalveluja Helsingissä. Tehdään yksi mainos Facebookiin ja kohdistetaan se Helsinki-Vantaan lentokentälle, ihmisille jotka eivät puhu Suomea. Mikäli kohdistusta halutaan tehdä vain esimerkiksi saksalaisille, voidaan mainonta kohdistaa pelkästään saksankielisille.

5. Sisältöjen roolitus matkailumarkkinoinnissa

Sisältöjä on sivuttu blogissamme jo aiemmin ja ihan aiheesta. Sisällön vaikutus on myös matkailumarkkinoinnissa keskeisellä paikalla. Kuitenkaan ajattelutapa, että kaiken materiaalin pitäisi olla hienosti tuotettua mainosvideota, ei pidä mielestäni enää paikkaansa. Sisällön tulisi olla mahdollisimman lähellä matkailuyrityksesi päivittäistä tekemistä ja aktiviteetteja ja sen tulisi tarjota katsojalle mielenkiintoista sisältöä. Matkailumarkkinointi alana antaakin todella paljon vaihtoehtoja erilaisille sisältötoteutuksille, ja aktiivisella kokeilemisella sekä testaamisella on mahdollista löytää juuri sinun yrityksellesi tehokkaimmat tavat.

Digitaalisen markkinoinnin tuomat kohdistusmahdollisuudet antavat keinoja tuoda oikea sisältö oikeaan aikaan kuluttajan eteen. Yhdistämällä nämä kaksi tekijää olemme tehneet tehokasta markkinointia asiakkaillemme, ja pystymme vaikuttamaan asiakkaaseen jokaisessa vaiheessa kohti ostopäätöstä. Usein tilanne on alussa se, ettei tiedetä miten lähteä liikkeelle. Tässä kohtaa on hyvä tehdä strategia ja suunnitella julkaisukalenteri yrityksen eri ostajapersoonille. Silloin tiedetään, mikä sisältö kannattaa priorisoida ensimmäisenä sekä voidaan varautua jo tulevaan. Mikäli haluat tässä apua, ota meihin yhteyttä.

 

Ota yhteyttä

Tilaa digitaalisen markkinoinnin hiljainen tieto sähköpostiisi

Opi lisää Suomen suurimmassa digitaalisen markkinoinnin kirjastossa.

    • Analytiikka ja mittaaminen
    • Tekoäly

    Web-analytiikka ja AI – miten tekoäly muuttaa datan hyödyntämistä tuloksellisessa digimarkkinoinnissa?

    AI mullistaa tapamme kerätä, tulkita ja hyödyntää web-analytiikkaa liiketoiminnan tukena. Mihin asioihin AI vaikuttaa ja miten se on jatkossa hyvä huomioida?

    Lue lisää
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn vastuullinen ja eettinen käyttö markkinoinnissa – mitä siitä on hyvä tietää?

    Generatiivisen tekoälyn käyttö kiihtyy ja samalla esiin nousee sen vastuullisuuteen ja eettisyyteen liittyviä kysymyksiä. Mitä asioita tulee huomioida, kun haluat käyttää ...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn käytön vaarat orgaaniselle hakukonenäkyvyydelle

    Yritysten on opittava hyödyntämään tekoälyä prosesseissaan, tai he jäävät kilpailijoiden jalkoihin, mutta mitä vaaroja tekoälyn käytössä on?

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Hakukoneoptimointi

    Hakukoneoptimointi B2B-yritykselle – Miksi ja miten se kannattaa tehdä?

    Hakukoneoptimointi on B2B-yritykselle paljon enemmän kuin vain näkyvyyttä – se on osa uskottavuutta, asiantuntijuutta ja liidien hankintaa. Tässä blogissa sukellamme syihin,...

    Lue lisää
    • Uutiset

    Huippuonnistuminen vaikeissa olosuhteissa: SDM:n vuosi 2024  

    Mitkä olivat SDM:n suurimmat kehitysaskeleet, onnistumiset ja torjuntavoitot? Katso vuoden 2024 koonti toimitusjohtajamme sanoin!

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi
    • Facebook
    • Instagram
    • Sosiaalinen media

    Meta-mainonnan säännöt – Mitä mainostajan tulee tietää?

    Meta-mainonnan pelisääntöjen tunteminen ei ole valinnaista, vaan välttämätöntä. Tässä blogissa pureudutaan Metan mainospolitiikan kiemuroihin ja siihen, miten mainostat t...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi

    AI-optimointi – Varmista hakukonenäkyvyys myös tulevaisuudessa

    Lue mitä AI-optimoinnilla tarkoitetaan sekä miten tekoäly tulee muuttamaan hakukonemarkkinaa.

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Digitaalinen markkinointi

    Miten teollisuusyritykset voivat hyödyntää digimarkkinointia tehokkaammin?

    Digitaalinen markkinointi tarjoaa teollisuusyrityksille tehokkaan keinon kasvattaa näkyvyyttään, tuottaa liidejä ja edistää myyntiä. Lue, miten!

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Digitaalinen markkinointi
    • Tekoäly

    Asiakaskäyttäytyminen murroksessa – näin reagoit asiakkaidesi muuttuviin tarpeisiin ajoissa  

    Asiakaskäyttäytyminen on murroksessa digitalisaation ja tekoälyn myötä. Personoitujen palveluiden, datan ja trendien seuraamisen avulla yrityksesi voi kuitenkin pysyä kilpail...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Strategia
    • Tekoäly

    Kokeile osaako tekoäly kertoa, miksi yritykseltäsi kannattaa ostaa

    Tekoäly mullistaa tiedonhaun ja muuttaa asiakkaiden ostoprosessin alkupäätä valtavasti. Jatkossa tekoäly on yrityksenne aktiivisin myyjä. Sen suoriutuminen riippuu siitä, mi...

    Lue lisää