Facebook vähensi vuoden alussa sivujen orgaanista näkyvyyttä entisestään. Sivuillaan Facebook kertoo tähän syyksi sisällön jatkuvan lisääntymisen ja oleellisten julkaisujen suodattamisen henkilön uutisvirtaan. Tavoitteena on tietenkin ylläpitää ja parantaa palvelun käytettävyyttä sekä käyttökokemusta.

Kilpailu siis kovenee ja yhä useampi yritys on valmis maksamaan markkinoinnista Facebookissa. Orgaaninen eli ei maksettu näkyvyys on edelleen oleellista, sillä se luo pohjan myös maksulliselle näkyvyydelle. Kun orgaaninen näkyvyys on paras mahdollinen, on myös markkinointiin sijoitetut rahat tehokkaammassa käytössä.

Kaikilla ei kuitenkaan ole mainosbudjettia jokaiselle julkaisulle, jos ollenkaan koko mediaan. Tällöin on erityisen tärkeää herättää käyttäjän huomio nopeasti ja tehokkaasti, sillä Facebook ei ole pitkään aikaan kohdellut julkaisuja tasavertaisesti.

Seuraavassa on viisi vinkkiä, joiden avulla lisäät sivusi orgaanista näkyvyyttä. Vaikka tekisitkin jo maksullista Facebook-mainontaa, näitä tekijöitä ei silti kannata vähätellä.

1. Sisältö kuntoon

Taas kerran aloitetaan perusasioista, mutta tässä tapauksessa ne korostuvat entisestään. Mikäli sisältösi ei kiinnosta ketään, on vaikea saada näkyvyyttä, vaikka siitä maksaisikin.

Aseta siis itsesi asiakkaasi saappaisiin ja mieti, minkälainen sisältö heitä kiinnostaa. Sisältömarkkinointi ei ole turhaan ollut pinnalla viimeaikoina. Tuota siis hyödyllistä ja innostavaa sisältöä. Tämä vaatii aikaa ja vaivaa, eikä oikotietä onneen ole.

Muista myös, että erilaiset julkaisut saavat Facebookissa erilailla huomiota. Suosi siis julkaisumuotoja alla olevassa järjestyksessä. Älä kuitenkaan pakota julkaisua tiettyyn muotoon tai tee pelkästään tietynlaisia julkaisuja. Facebookin arvostus eri julkaisuja kohtaan muuttuu, joten seuraava lista ei ole pysyvä.

Facebook arvostaa julkaisuja seuraavasti:

  1. linkit
  2. videot
  3. teksti
  4. kuva

Lähde: adweek.com

2. Julkaise sisältöä mihin käyttäjät sitoutuvat

Oli julkaisusi sitten minkälainen tahansa, se saa huomattavasti paremmin näkyvyyttä, jos ihmiset sitoutuvat siihen. Sitoutumisella tarkoitetaan esimerkiksi tykkäämistä, jakoa tai kommenttia. Oletkin varmasti huomannut, miten kaverisi uusi profiilikuva roikkuu pitkään uutisvirrassasi.

Jaot lisäävät näkyvyyttä luonnollisesti eniten, mutta niitä on myös vaikeinta kalastaa. Joidenkin asioiden on kuitenkin todettu lisäävän sitoutumista julkaisuihin. Tällaisia asioita ovat

  • Eksklusiivinen tieto (henkilö tuntee olevansa sisäpiirissä)
  • Triggerit, jotka muistuttavat säännöllisesti tuotteesta (pizzaperjantai)
  • Tunteisiin vetoavat julkaisut (kissakuvat)
  • Hyödyllisyys (kuinka ottaa hyvä profiilikuva?)
  • Tarinat

Kannattaakin miettiä, minkälainen tieto tai julkaisu saa sen jakajan (eli kohderyhmäsi henkilön) näyttämään hyvältä. Jos mietit tarinoita, älä kerro pelkästään omaasi vaan myös asiakkaidesi.

3. Säännöllisyys

Julkaise säännöllisesti. Sivu, jolla on julkaistu viimeksi kolme kuukautta sitten, ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa. Monet lähteet suosittelevat eri julkaisutahteja, mutta lopulta sinun on etsittävä itsellesi ja yrityksellesi sopivin. Älä pelkää kokeilla eri julkaisuja ja eri tahteja. Muovaa itsellesi sopiva tyyli olla aktiivinen.

Säännöllisyys ei kuitenkaan saa olla ristiriidassa sisällön laadun kanssa. Sisältöä tuotetaan järkyttäviä määriä ja pienet aivomme eivät pysty käsittelemään kuin osan siitä. Kilpailet siis käyttäjien huomiosta myös Facebookissa, joten pidä mielessä sisällön laatu.

4. Kohdista

Jos olet tehnyt markkinointia Facebookissa, on kohdentaminen sinulle varmasti tuttua. Harva kuitenkaan käyttää sitä orgaanisessa markkinoinnissa.

Etenkin jos yritykselläsi on suuri seuraajakunta, hyvin erilaisia tuotteita tai selkeitä kohderyhmiä, kannattaa julkaisuja kohdentaa. Näin varmistat, että uutiset eivät mene niille, joita ne eivät kiinnosta.

Kohdistusvaihtoehdot löydät tähtäinikonin alta. Mikäli sellaista ei kuitenkaan näy, täytyy sinun käyvä aktivoimassa se sivusi asetuksista.

 

Kohdistusvaihtoehtoja ovat ikä, sukupuoli, kieli, sijainti, parisuhde, koulutus ja mielenkiinnon kohteet. Kohdentaa ei voi alle 20 henkilön ryhmälle.

Kohdentamisessa korostuu kohderyhmien ja tykkääjien tunteminen. Facebookin kävijätiedoista ja omasta CRM-järjestelmästä saat tarkkaa dataa asiakkaistasi, mutta muista nähdä heitä myös oikeassa maailmassa. Lisää ohjeita orgaanisten julkaisujen kohdentamisesta löydät täältä (englanniksi).

5. Julkaise oikeaan aikaan.

Mieti mihin kellon aikaan ja minä päivinä julkaisusi kannattaa tehdä. Yleisesti suositellaan torstai ja perjantai iltapäivää (13-15) hyväksi ajankohdaksi Facebook-julkaisuille (lähde: quicksprout.com). Voit myös tarkastaa, milloin seuraajakuntasi on aktiivisimmillaan Facebookin kävijätiedoista.

Ajasta julkaisusi niihin aikoihin, jolloin kohdeyleisösi on paikalla. Seuraa myös kilpailijoitasi ja kokeile julkaista silloin kun on hiljaista. Tällöin julkaisusi menevät paremmin läpi, koska kilpailu ei ole niin kovaa.

Kuinka mitata orgaanista näkyvyyttä

On kovin turhaa tehdä toimenpiteitä, mikäli ei seuraa niiden vaikutusta. Facebook-markkinoinnissa se on onneksi tehty helpoksi.

Näkyvyyttä mitataan pääasiassa kattavuudella (reach) ja näyttökerroilla (impressioins). Näyttökerrat kertovat, kuinka monta kertaa julkaisu on näytetty ja kattavuus sen, kuinka monta eri henkilöä on tavoitettu. Nämä tiedot löydät Facebookin kävijätiedoista tai julkaisujen yhteydestä. Mikäli olet sponsoroinut julkaisua, näet orgaanisen ja maksullisen näkyvyyden erot.

Kävijätiedoista löydät valtavan määrän erilaista tietoa. Näkyvyyden kannalta oleellisimmat välilehdet ovat kattavuus ja julkaisut.

Muista tavoitteesi

Näkyvyys ei välttämättä ole tärkein mittari. Muista siis tavoitteesi ja aseta mittarisi sen mukaan. Jos julkaiset blogisi, silloin todennäköisesti haluat seurata linkin klikanneita. Jos taas julkaiset videon, kiinnostavat sinua katselukerrat. Muista siis, että näkyvyys ei automaattisesti synnytä toivottua toimintaa.

Älä lannistu.

Jos tämän listan asiat vain lisäsivät stressiäsi, niin älä lannistu. Käytä niitä vinkkejä, jotka toimivat sinulle ja jotka muistat. Jos kuitenkin koet painetta Facebookin tai muiden sosiaalisten medioiden kanssa, voimme varmasti auttaa sinua.

Jos haluat lukea lisää Facebook-markkinoinnista, käy lukemassa aiheesta lisää verkkolehdestämme!

 

Siirry lukemaan FB-markkinoinnin verkkolehteä!