• Digitaalinen markkinointi
  • Google Ads

AdWords 2016 vs. 2017

Google päivittyy jatkuvasti, mutta mitä vuosien saatossa on muuttunut AdWordsin osalta ja mitä on vielä edessä?

Tiia Koskelo

Chief Services Officer

Google julkaisi AdWordsin 23.10.2000 ja tänä vuonna AdWordsille tulee täyteen jo 17 vuotta. Google päivittyy jatkuvasti, jotta hakutulosten ja hakutulossivun laatu paranisi koko ajan. Vuonna 2016 hakutulossivun mainospaikat muuttuivat ja se, kuinka mainokset näkyvät Googlessa on uudistunut. Viime vuodet ovat olleet sitä kovinta kehityksen aikaa ja erityisesti vuonna 2016 Google otti isoja harppauksia eteenpäin.

Suurimmat muutokset 2016

Vuoden 2016 merkittävin muutos lienee se, että Googlen hakutulossivun oikean laidan mainospaikat poistuivat käytöstä. Ennen käytössä oli 11 mainospaikkaa, mutta tämän uudistuksen myötä hakutulossivulla näytetään enää enintään 7 mainosta. Tämä nosti mainosten näkymisen tärkeyttä Googlen neljän parhaan mainoksen joukossa, kun aiemmin alhaisempikin mainospaikka riitti.

Toinen merkittävä muutos on laajennetut tekstimainokset. Mainosten rakenne muuttui ja pinta-ala kasvoi. Laajennetut tekstimainokset erottuvat paremmin ja lisääntyneiden merkkimäärien ansiosta niistä voidaan tehdä informatiivisempia kuin vanhoista tekstimainoksista.

Laiteystävällisyys

Google on kehittänyt hakutulossivuaan askel askeleelta mobiiliystävällisemmäksi. Myös avainsanojen hintatarjouksia voidaan asettaa nyt laitekohtaisesti. Voit siis määrittää vaikkapa 20% pienemmän hintatarjouksen esimerkiksi käyttäjille, jotka hakevat tabletilla tai 20% suuremmaksi käyttäjille, jotka hakevat Googlesta pöytäkoneella.

Displayn puolella hyvä uudistus on ollut responsiiviset tekstimainokset. Responsiiviset tekstimainokset skaalautuvat Display-verkostossa käyttäjän näytön mukaan. Tämä mahdollistaa sen, että jos kuvamainoksesi ei mahdu jollekin tietylle mainospaikalle, tilalla käytetään responsiivista mainosta, joka automaattisesti määräytyy syöttämiesi otsikoiden, kuvaustekstin, kuvan ja logon mukaan.

On kuitenkin hyvä huomata, että kuvamainokset ovat usein visuaalisesti tehokkaampia. Suosittelemme siis asettamaan kuvamainoksillesi isomman hintatarjouksen kuin responsiivisille mainoksille, jotta Google pyrkisi mieluummin näyttämään kuvamainosta.

2017

Vanhoja mainoksia ei voi enää muokata

31.1.2017 vanhoja tekstimainoksia ei enää voida luoda eikä muokata AdWordsissä. Vanhat mainokset näkyvät vielä, mutta kannustamme siirtymään laajennettuihin tekstimainoksiin mahdollisimman pian.

Laajennetuissa tekstimainoksissa on 23% enemmän merkkejä ja mainoksen pinta-ala voi kasvaa jopa 47%. Laajennetut tekstimainokset mahdollistavat sen, että hakija klikkaa todennäköisemmin mainosta, kuin selaa alaspäin orgaanisiin hakutuloksiin. Näin siitä hyötyvät sekä mainostaja että Google.

Siirryttyäsi laajennettuihin tekstimainoksiin suosittelemme, ettet keskeytä vanhoja mainoksiasi heti, vaan testaat vanhojen ja laajennettujen tekstimainosten tuomien tulosten eroja. Me olemme huomanneet eroja mm. klikkausprosentissa ja näyttökertojen osuuksissa. Lisäksi olemme pistäneet merkille, että on ollut hyvin alasta riippuvaista, ovatko luvut heikentyneet vai jopa selvästi parantuneet.

Laajennetut tekstimainokset näkyvät nyt kaikissa laitteissa, joten suosittelemme pitämään mainosten otsikot lyhyinä. Sisällytä otsikkoon tuotteen tai palvelun tärkein hyöty sekä vastavuoroisesti hyödynnä kuvaustekstin merkkimäärät mahdollisimman tehokkaasti. Näin saat parhaat klikkausprosentit.

Uudistunut käyttöliittymä

Google uudistaa myös AdWordsin käyttöliittymää. AdWordsiä suunnitellaan mainostajalle helppokäyttöisemmäksi, jotta alustaa on helpompi käyttää ja selata eri laitteilla. Uudistusten pääsääntöisenä kohteena on yksinkertaistaa näkymää ja saada datan luettavuus yksityiskohtaisemmaksi.

Uudistukset sisältävät mm. dashboard-näkymän kampanjatasolla, navigaatio muuttuu ja esimerkiksi kohdistus, mainoslaajennukset ja mainosten ajoittaminen vaihtavat AdWordsissa paikkaa. Paikanvaihto varmistaa sen, että nämä ominaisuudet eivät ole mainostajalta ”kadoksissa” asetusten alla, vaan ne saavat oman kohtansa uudenlaisessa navigoinnissa.

Myös esimerkiksi avainsanojen kohdalla näkymä yksinkertaistetaan niin, että näkyviin jää vain kohdat ”Avainsanat”, ”Hakutermit” ja ”Negatiiviset avainsanat”. Odotettavissa on hyvin yksinkertaistettu ja riisuttu käyttöliittymä, joka helpottaa kampanjoiden optimoimista helpomman navigaation ja yksityiskohtaisempien näkymien ansiosta.

Uudistukset tulevat julki vasta vuoden 2017 loppupuolella, joten odottelemme että saamme lisää tietoa uudistuksista.

Back to top -nappi

Google ei uudista pelkästään AdWordsiä, vaan vuodelle 2017 on tulossa useita uudistuksia myös Googlen hakutulossivulle ja tapaan, jolla Google näyttää hakutuloksiaan. Nyt Google testaa mobiililaitteiden hakutulossivulla ”Back to top” eli ”takaisin ylös” -nappia, jota klikatessaan käyttäjä voi siirtyä suoraan takaisin sivun yläosaan.

Oletamme tämän uudistuksen olevan Googlelle tietoinen kokeilu, jossa käyttäjä ohjataan takaisin sivun kalleimpien mainospaikkojen luo. Mitä enemmän sivun yläosan mainoksia klikataan, sitä enemmän Google saa siitä rahaa. Aina kun hakija klikkaa mainosta, mainostava yritys maksaa tämän klikkauksen Googlelle. Kuitenkin tämä on myös hyvä paikka mainostajalle kasvattaa näkyvyyttä ja myyntiään, joten kaikki voittaa.

Yhteenveto

Vaikka AdWords päivittyykin jatkuvasti, tulevat sen perusteet säilymään samankaltaisina. Tiedossamme on, että ainakaan lähiaikoina avainsanojen hintarjousten määrittäminen, laatupisteet tai mainospaikat eivät tule muuttumaan.

Kuitenkin kehitys on kovassa vauhdissa ja kehityksessä on toisinaan jopa haastavaa pysyä mukana. Jos siis tarvitset apua esimerkiksi laajennettuihin tekstimainoksiin siirtymisessä, ota rohkeasti yhteyttä.

Tilaa digitaalisen markkinoinnin hiljainen tieto sähköpostiisi

Opi lisää Suomen suurimmassa digitaalisen markkinoinnin kirjastossa.

    • Analytiikka ja mittaaminen
    • Tekoäly

    Web-analytiikka ja AI – miten tekoäly muuttaa datan hyödyntämistä tuloksellisessa digimarkkinoinnissa?

    AI mullistaa tapamme kerätä, tulkita ja hyödyntää web-analytiikkaa liiketoiminnan tukena. Mihin asioihin AI vaikuttaa ja miten se on jatkossa hyvä huomioida?

    Lue lisää
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn vastuullinen ja eettinen käyttö markkinoinnissa – mitä siitä on hyvä tietää?

    Generatiivisen tekoälyn käyttö kiihtyy ja samalla esiin nousee sen vastuullisuuteen ja eettisyyteen liittyviä kysymyksiä. Mitä asioita tulee huomioida, kun haluat käyttää ...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn käytön vaarat orgaaniselle hakukonenäkyvyydelle

    Yritysten on opittava hyödyntämään tekoälyä prosesseissaan, tai he jäävät kilpailijoiden jalkoihin, mutta mitä vaaroja tekoälyn käytössä on?

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Hakukoneoptimointi

    Hakukoneoptimointi B2B-yritykselle – Miksi ja miten se kannattaa tehdä?

    Hakukoneoptimointi on B2B-yritykselle paljon enemmän kuin vain näkyvyyttä – se on osa uskottavuutta, asiantuntijuutta ja liidien hankintaa. Tässä blogissa sukellamme syihin,...

    Lue lisää
    • Uutiset

    Huippuonnistuminen vaikeissa olosuhteissa: SDM:n vuosi 2024  

    Mitkä olivat SDM:n suurimmat kehitysaskeleet, onnistumiset ja torjuntavoitot? Katso vuoden 2024 koonti toimitusjohtajamme sanoin!

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi
    • Facebook
    • Instagram
    • Sosiaalinen media

    Meta-mainonnan säännöt – Mitä mainostajan tulee tietää?

    Meta-mainonnan pelisääntöjen tunteminen ei ole valinnaista, vaan välttämätöntä. Tässä blogissa pureudutaan Metan mainospolitiikan kiemuroihin ja siihen, miten mainostat t...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi

    AI-optimointi – Varmista hakukonenäkyvyys myös tulevaisuudessa

    Lue mitä AI-optimoinnilla tarkoitetaan sekä miten tekoäly tulee muuttamaan hakukonemarkkinaa.

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Digitaalinen markkinointi

    Miten teollisuusyritykset voivat hyödyntää digimarkkinointia tehokkaammin?

    Digitaalinen markkinointi tarjoaa teollisuusyrityksille tehokkaan keinon kasvattaa näkyvyyttään, tuottaa liidejä ja edistää myyntiä. Lue, miten!

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Digitaalinen markkinointi
    • Tekoäly

    Asiakaskäyttäytyminen murroksessa – näin reagoit asiakkaidesi muuttuviin tarpeisiin ajoissa  

    Asiakaskäyttäytyminen on murroksessa digitalisaation ja tekoälyn myötä. Personoitujen palveluiden, datan ja trendien seuraamisen avulla yrityksesi voi kuitenkin pysyä kilpail...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Strategia
    • Tekoäly

    Kokeile osaako tekoäly kertoa, miksi yritykseltäsi kannattaa ostaa

    Tekoäly mullistaa tiedonhaun ja muuttaa asiakkaiden ostoprosessin alkupäätä valtavasti. Jatkossa tekoäly on yrityksenne aktiivisin myyjä. Sen suoriutuminen riippuu siitä, mi...

    Lue lisää