Viime viikolla esittelimme blogissa Adwords Remarketing – uudelleenmarkkinointi kampanjan perusidean ja asetukset. Kuten kaikissa adwords kampanjoissa, työ ei ole valmis, kun kampanja on rakennettu ja mainokset pyörivät netissä. Hyviin tuloksiin päästään vain jatkuvasti kampanjaa optimoimalla.

Useimmat asiakkaamme, jotka ovat todenneet, että Adwords mainonta ei toimi meidän bisneksessä, ovat yllättyneet siitä, miten suuri ero kampanjan tehoissa saadaan aikaan, kun sitä muokataan kertyneen datan mukaan tasaisesti kuukaudesta toiseen. Vaikka kampanjasi tuottaisi jo positiivisen ROI:n, se tuskin on silti loppun optimoitu.

Käydään siis lävitse, miten remarketing kampanjaa optimoidaan, jotta ei heitetä niitä arvokkaita mainoseuroja hukkaan tässäkään osassa adwords tiliä.

Kohdentamisen tarkentaminen

Jos mainosbudjettisi on tiukka ja haluat varmistaa, että mainoksesi näkyvät vain juuri parhaalle kohdeyleisöllesi pystyt lisäämään remarketing kampanjoiden näkyvyyteen lisävaatimuksia. Kun tiedät kohdeyleisösi sukupuolen tai ikärakenteen, pystyt näyttämään remarketing mainoksiasi vain tietyt ehdot täyttäville kävijöille, esimerkiksi miehet 30 – 40v. Google ei ole yhtä tarkka demografisen tiedon kanssa kuin Facebook, joten on hyvä muistaa aina valita mainokset näkyviksi myös silloin, kun Google ei ole aivan varma kävijän sukupuolesta tai iästä.

Kohdentamisen tarkennus onnistuu siis kävijän sukupuolen ja iän mukaan.

Estä mainoksiasi näkymästä ”huonoilla” verkkosivuilla

Internet on pullollaan jos jonkinlaisia sivustoja, varmasti osa sellaisia, joilla et halua oman brandisi näkyvän. Pystyt sulkemaan kuitenkin haluamiasi sivustotyyppejä pois kampanjastasi eli sivustoja, joiden kanssa et halua oman brändisi sekoittuvan.

Display-verkosto nappulan alta sivun alareunasta löytyy kohta ”sivustoluokkavaihtoehdot”. Tämän napin takaa löytyy seuraava näkymä, sulje sieltä haluamasi sivustotyypit pois.

sivustoluokkien-poissulkemiset

Kuvassa uhkapeli sivustot ovat suljettuna pois. Jos haluat olla varma, että surffaajat näkevät mainoksesi, voit myös sulkea sivun alaosan pois sijaintina. Huomioi kuitenkin se, että sivun yläreunan klikkihinnat ovat usein korkeampia.

Kun olet sulkenut sopimattomat sivustot pois, tarkastele jatkossa kuitenkin sijoittelut välilehteä ja poista sieltä sivut, jotka eivät mielestäsi ole sopivia.

Testaa erilaisia uudelleenmarkkinointilistoja ja niiden yhdistelmiä

Kun olet saanut kampanjasi pyörimään, ala testaamaan erilaisia variaatioita uudelleenmarkkinointi listoistasi.

  • Eri pituisia listoja: Mikä on juuri sinun tuotteelle/palvelulle, se optimaalinen listan ikä.
  • Millainen viesti mainoksessa toimii silloin, kun kävijä on käynyt sivustollasi viikko sitten tai kun käynnistä on kolme kuukautta?
  • Rakenna uusia yhdistelmiä listoistasi, näin pystyt tarkentamaan mainostesi viestin vielä paremmin.

Yleistä kampanjan optimointia

Menetetyt näyttökerrat

Seuraa paljonko näyttökertoja menetät tarjouksesi suuruuden vuoksi. Lisää Sarakkeet painikkeesta ”Haun menetettyjen näyttökertojen osuus (sijoitus)” sarake ja näet, miten usein mainoksesi olisi ollut oikeutettu näkymään, mutta tarjouksesi oli niin alhainen, että mainoksesi ei näkynyt. Jos menetettyjä näyttökertoja on paljon, kannattaa sinun nostaa tarjouksiasi.

Testaa laskeutumissivuja

Koita ajaa liikenne eri sivuille sivustollasi. Mieti, miten uudelleenmarkkinointi listasi on rakennettu ja sen mukaan testaa kävijän lähettämistä ylempään tuoteryhmään, edullisempaan versioon samasta tuotteesta. Mahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat ja testaamalla tiedät sinulle tehokkaimman ratkaisun.

Testaa mainoksiasi

Muuta mainosten väriä, testaa eri hyötyjä, eri otsikoita ja eri toimintokehoitteita. Muista tehdä vain pieniä muutoksia, jotta tiedät sanoa, mikä aiheutti eron mainosten tehossa.

Tarkastele erot eri laitteissa

Mobiilimainonnalla saat usein paljon näyttökertoja ja klikkejä, mutta konversioprosentti on alhaisempi. Muista tarkastaa, miten asia on sinun bisneksessäsi.

Mainosten esitysaikataulu

Katso, koska mainoksiasi klikataan eniten, milloin mainoksesi näkyvät eniten ja mihin aikaan syntyy parhaiten kauppaa. Voit tarpeen mukaan estää mainoksiasi näkymästä tiettyinä kellonaikoina tai vastaavasti nostaa tarjouksiasi toisina kellonaikoina.

Sijainti

Missä mainoksesi toimivat maantieteellisesti parhaiten, ota huomioon samat asiat kuin esitysaikataulussa. Sulje huonot pois ja nosta tarvittaessa toisten tarjouksia.

Yhteenveto

Adwords uudelleenmarkkinointi on samaan tapaan erittäin tehokas – oikein tehtynä.

Sinnepäin tehtynä se imaisee mainorahasi nopeasti tililtäsi pois, antamatta juuri mitään vastineeksi.

Muista siis aloittaa maltilla ja alkuun ”tuhlaamasi” rahat voit laskea oppirahoiksi, joilla ostat dataa omista markkinoistasi. Sen datan mukaan pystyt sitten muokkaamaan kaikkea muutakin mainontaasi. Mainostamisen ei tarvitse olla enää arvaus, vaan jatkuvalla testaamisella tiedät oikeasti sen, mikä saa asiakkaasi ostamaan.

Minkä arvoinen tieto sinulle olisi tietää mitkä sanat, edut ja värit saavat sinun asiakkaasi reagoimaan mainontaasi?