• Google Ads

Bing Ads – 9 syytä mainostaa Googlen rinnalla

Bing Ads toimii hyvänä aisaparina hakusanamainonnassasi Google Ads -mainonnalle: tässä blogissa 9 syytä mainostaa Googlen lisäksi myös Bingissä.

Miia Sirviö

Googlella on melkoinen leijonanosa hakukonemarkkinoista. Nykyään jopa puhutaan ”googlettamisesta”, kun aiotaan hakea hakukoneesta jotakin tietoa. Tämän – voisi kai sanoa ylivallan – myötä usein unohtuu, että vaikka Google on iso tekijä hakukonemarkkinoilla, ei se suinkaan ole maailman ainoa hakukone. Yksi näistä muista hakukoneista on Microsoftin omistama Bing. Googlen tapaan myös Bing tarjoaa oman alustansa mainostajille: Bing Ads.

Usein Bing Adsia ehkä hieman ylenkatsotaan, koska hakuvolyymit ovat Googleen verrattuna selkeästi pienempiä. Bing Adsissa on kuitenkin omat hyvät puolensa ja usein se tarjoaa Google-mainonnalle loistavan aisaparin. Tässä siis 9 syytä siihen, miksi Bingissä kannattaa mainostaa Googlen lisäksi.

1. Kaikki eivät käytä Googlea.

Vaikka Google dominoi hakukonemarkkinoita ja se on hakukoneista tunnetuin, ei se silti tarkoita, että kaikki käyttäisivät Googlea: peräti 145 miljoonaa ihmistä ympäri maailman suorittaa hakunsa Bingissä. Bing on Suomessa Googlen jälkeen toiseksi käytetyin hakukone, ja markkinaosuus oli vuonna 2017 7 %. Prosenttiosuus voi kuulostaa mitättömältä, mutta esimerkiksi viime vuoden elokuussa se tarkoitti 17 miljoonaa hakua. Se on melko merkittävä määrä.

2. Kolme kärpästä yhdellä iskulla.

Microsoft omistaa Bingin lisäksi myös kaksi muuta hakukonetta: Yahoo!:n ja AOL:n. Kun mainostat Bingissä, mainoksesi näkyvät näissä kaikissa hakukoneissa. Periaatteessa saat siis yhdellä kertaa mainoksesi kolmen eri hakukoneen piiriin ja näin ollen entistä useamman asiakkaan silmien eteen.

3. Kilpailijasi eivät ole siellä.

Koska kilpailu on Bingissä vähäisempää, on todennäköistä, että siellä on myös vähemmän kilpailijoitasi. Etkö haluaisikin löytyä heti hakutulosten kärkisijoilta ja olla asiakkaidesi tiedossa jo ennen kuin kilpailijasi ehtivät päästä väliin? Niinpä.

4. Vähemmän kilpailua = halvemmat CPC:t, paremmat mainoksien sijoitukset ja korkeampi CTR.

Hakuvolyymit Bingissä ovat pienempiä kuin Googlessa, mutta se mikä hävitään volyymissa, voitetaan muissa asioissa: Bingissä mainoksien on helpompaa ja halvempaa päästä hyville mainossijoituksille vähäisemmän kilpailun takia ja CTR (klikkausprosentti eli se prosenttiosuus, kuinka monta mainoksen nähneistä on klikannut sitä) on usein parempi. Halvemmat CPC:t (yhden klikkauksen hinta) tarkoittavat sitä, että saman suuruinen budjetti, jota käytät Google Adsissa, riittää huomattavasti useamman asiakkaan klikkauksiin. Näin ollen mahdollisesti samalla rahalla mitä käytät Google Adsiin, saat puolet enemmän väkeä sivuillesi Bing Adsilla.

5. Parempi ROI.

Bing Adsissa kampanjat ovat usein kustannustehokkaampia: kuten jo moneen kertaan on tullut sanottua, kilpailua on vähemmän, jolloin klikkausprosentti saadaan usein korkealle ilman, että budjetit paukkuvat. Tämä taas muuntautuu paremmaksi ROIksi. Bing Ads voi olla hyvinkin kustannustehokas tapa lisätä sivustosi liikennettä ja saavuttaa hyviä tuloksia pienelläkin rahallisella panostuksella.

6. Erilaista yleisöä.

Googlessa ikähaarukka menee laidasta laitaan ja sieltä voit tavoittaa monenlaisia (oikeastaan kaikenlaisia) ihmisiä. Sen sijaan Bingin käyttäjät ovat keskimäärin hieman vanhempia (yli 35-vuotiaita), ovat naimisissa ja talouden tulot ovat korkeammat. Kysymys kuuluukin, ketä haluat mainonnallasi tavoittaa? Ketkä kuuluvat sinun kohderyhmääsi? Eri hakukoneissa mainostamalla tavoitat erilaisia asiakkaita, joten oman kohderyhmän tunteminen on ehdottoman tärkeää. Mikäli tavoittelemasi kohderyhmä vastaa Bingin käyttäjiä, kannattaa ehdottomasti laittaa mainoskampanjat myös Bingiin.

7. Käyttäjämäärät poikkeavat maasta riippuen.

Kun tutkitaan Bingin käyttäjien maantieteellistä sijaintia, voi nähdä huomattavia eroja. Siinä missä Suomessa Bingin osuus markkinoista on noin 7 %, Yhdysvalloista vastaava luku on jopa yli 30 %, kun nykyisin samaa yritystä olevan Yahoo!:n käyttäjät lasketaan mukaan. Viime vuonna eniten Bingin käyttäjiä Euroopan maista löytyi Englannista. Mikäli siis tavoittelet kansainvälisiä markkinoita, voi olla, että jätät suuren joukon potentiaalisia asiakkaita huomiotta, jos et käytä Bing Adsia markkinoinnissasi. Kannattaa siis ehdottomasti tutkia hakukoneiden osuuksia maissa, joissa mainostat.

8. Bing Adsissä pääset käsiksi LinkedInin käyttäjädataan.

Bing ilmoitti aivan vastikään, että jatkossa he tarjoavat kohdistustavan, joka hyödyntää LinkedInin dataa mainonnassa. Tämä mahdollistaa entistä tarkemman kohdistuksen, kun mainonnan kohdistusta voidaan rajata LinkedInistä löytyvien kolmen ammatillisen ominaisuuden pohjalta: yrityksen, jossa henkilö työskentelee (company), työnkuvan (job function) ja alan (industry). Tämä tarkoittaa huomattavaa määrää dataa Bing Adsin käyttäjille, sillä LinkedInin käyttäjämäärä globaalisti on yli 500 miljoonaa.

9. Bing Ads on helppo ja nopea ottaa testiin.

Jos aiemmin on tullut tehtyä Google Ads –mainontaa, niin täysin tyhjästä ei tarvitse aloittaa Bing Adsin kanssa: se nimittäin tarjoaa mahdollisuuden tuoda Google Ads –kampanjat suoraan Bing Adsin mainosalustalle. Näin ollen Bing Adsin toimivuuden testaaminen on suhteellisen kivutonta eikä vaadi juurikaan lisätyötä. Jos siis on pienikin mahdollisuus, että Bingissä voisi liikkua juuri sinun tavoittelemiasi henkilöitä, niin testaaminen ei ainakaan turhan paljon panostusta vaadi.

Aidon elämän todiste kustannustehokkaasta Bing Ads -mainonnasta

Olemme tuoneet onnistuneesti asiakkaallemme lisää liikennettä ja tuloksia kustannustehokkaasti nimenomaan käyttämällä Bing Adsia Google Adsin rinnalla. Maksetun mainonnan osalta Google Adsin kautta tulee noin puolet asiakkaan sivuston kävijäliikenteestä ja Bing Adsista ”vain” reilut 5%, mutta esimerkiksi tänä vuonna asiakkaalla Google Adsin konversiohinta on ollut lähes 50€. Bing Adsissa puolestaan vain 3€! Puhutaan siis huomattavasti edullisimmista konversioista.

Totta kai täytyy huomioida, että myös konversiomäärät ovat erilaiset. Laitetaan siis konversioiden määrätkin perspektiiviin: jos puhutaan yhteensä maksetun mainonnan kautta 4000 asiakkaasta, Bing Ads tuo niistä 500 ja loput 3500 tulevat Google Adsin kautta. Kuitenkin, kaikki nuo 500 asiakasta olisivat jääneet tavoittamatta ja menisivät kilpailijoille, jos Bing Ads ei olisi käytössä.

En sano, että Google Ads –mainonta kannattaa vaihtaa Bing Adsiin. Huomioitavaa on Bingissä piilevä potentiaali, joka voi tuoda hakukonemarkkinointiisi lisää potkua, mikäli kohderyhmäsi osuu yksiin Bingin käyttäjien kanssa. Myös esimerkiksi niissä tilanteissa, joissa alallasi on kova kilpailu ja useiden avainsanojen klikkihinnat ovat kalliita, saattaa olla järkevää hyödyntää Bing Adsin kustannustehokkuutta ja maltillisempaa kilpailua.

Kiinnostaisiko sinuakin saavuttaa lisää kauppaa ja kuumia liidejä hakukonemarkkinoinnilla?

Ota yhteyttä, niin katsotaan yrityksesi hakukonemarkkinoinnin tilanne!

Tilaa digitaalisen markkinoinnin hiljainen tieto sähköpostiisi 2 kertaa kuussa

Opi lisää Suomen suurimmassa digitaalisen markkinoinnin kirjastossa.

    • Hakukoneoptimointi

    AI-optimointi – Varmista hakukonenäkyvyys myös tulevaisuudessa

    Lue mitä AI-optimoinnilla tarkoitetaan sekä miten tekoäly tulee muuttamaan hakukonemarkkinaa.

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Digitaalinen markkinointi

    Miten teollisuusyritykset voivat hyödyntää digimarkkinointia tehokkaammin?

    Digitaalinen markkinointi tarjoaa teollisuusyrityksille tehokkaan keinon kasvattaa näkyvyyttään, tuottaa liidejä ja edistää myyntiä. Lue, miten!

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Digitaalinen markkinointi
    • Tekoäly

    Asiakaskäyttäytyminen murroksessa – näin reagoit asiakkaidesi muuttuviin tarpeisiin ajoissa  

    Asiakaskäyttäytyminen on murroksessa digitalisaation ja tekoälyn myötä. Personoitujen palveluiden, datan ja trendien seuraamisen avulla yrityksesi voi kuitenkin pysyä kilpail...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Strategia
    • Tekoäly

    Kokeile osaako tekoäly kertoa, miksi yritykseltäsi kannattaa ostaa

    Tekoäly mullistaa tiedonhaun ja muuttaa asiakkaiden ostoprosessin alkupäätä valtavasti. Jatkossa tekoäly on yrityksenne aktiivisin myyjä. Sen suoriutuminen riippuu siitä, mi...

    Lue lisää
    • Facebook
    • Instagram
    • LinkedIn
    • Sosiaalinen media
    • Tekoäly
    • TikTok

    Kohdentamisen tulevaisuus some-mainonnassa – AI ja palvelinpuolen seuranta saattelevat evästeiden jälkeiseen aikaan 

    Kolmannen osapuolen evästeiden poistuminen korostaa asiantuntijoiden roolia ensimmäisen osapuolen datan ja tekoälyn hyödyntämisessä. Tekoäly tarjoaa tehokkaita työkaluja as...

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi
    • Google Ads
    • Tekoäly

    Googlen tekoälypohjaiset kampanjat – esimerkit, jolloin asiantuntijan ja tekoälyn yhteistyö toimii parhaiten

    Googlen tekoälytyökalut, kuten Performance Max ja Smart Bidding, loistavat erityisesti silloin, kun niitä ohjaa asiantuntijan strateginen näkemys. Tässä blogissa esittelen ko...

    Lue lisää
    • Google Ads
    • Google Shopping

    Brändisanoilla mainostaminen – Kannattaako maksaa omasta liikenteestä?

    Omalla brändisanalla kuten yrityksen nimellä mainostaminen on usein tärkeä osa Google-mainonnan strategiaa. Se voi myös aiheuttaa kriittisiä haasteita esimerkiksi tulosten mi...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Tekoäly

    Kuinka varmistat, että ChatGPT suosittelee yritystäsi kilpailijoidesi sijaan?

    Ymmärrä millä perusteella tekoälyt ja hakukoneet nostavat tuloksia ja paranna sivustosi näkyvyyttä.

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi
    • Sähköpostimarkkinointi
    • Uutiset

    Kolmannen osapuolen evästeet murroksessa – mitkä ovat vaikutukset digimarkkinoinnille? 

    Evästeet ovat olennainen osa asiakaskokemusta verkossa. Tämä blogi kertoo, mitä sinun täytyy tietää ensimmäisen ja kolmannen osapuolen evästeistä.

    Lue lisää
    • Uutiset

    Google Trends – Miksi ja miten hyödyntää sitä liiketoiminnassasi?

    Lue lisää