• Digitaalinen markkinointi
  • Markkinointi
  • Markkinointistrategia

Brändin rakentaminen, mistä on kysymys?

Mikä on tehokkain tapa rakentaa brändiä, niin että asiakkaasi ja omat mielikuvasi brändistäsi kohtaavat ja mistä brändissä oikeastaan on kyse?

Tomi Mäkelä

Usein kun puhutaan brändin rakentamisesta, ensimmäisenä mieleen tulee suuri ja kallis projekti, jonka jälkeen ”uusi” brändi on valmis. Maksoihan Pepsikin uudesta logostaan miljoonan vuonna 2008.

Kuinka sitten pienemmillä yrityksillä voi olla edes varaa uusia brändiään tai luoda uutta, mikäli yritys vasta aloittaa?

Korjataan ensin väärät käsitykset brändistä ja sen rakentamisesta, niin ymmärrät.

Mitä brändi ei ole ja mitä se on?

Käydään ensin läpi muutama oletus, mikä ihmisille usein tulee brändistä puhuttaessa.

Eli, mitä brändi sitten ei ole?

Brändi ei ole yrityksesi logo. Usein ajatellaan, että esimerkiksi logon luominen on brändäämistä, mutta näin ei ole. Logoa kannattaisi ennemminkin ajatella yrityksen käyntikorttina, sillä se on elementti, josta asiakkaasi sinut usein muistavat. Logo voikin näin olla yritykselle erittäin hyödyllinen työkalu, mutta se ei itsessään luo brändiä.

Brändi ei myöskään ole tuote.

Usein puhutaan, että ostetaan tiettyä brändiä, kun ostetaan esimerkiksi Niken, Adidaksen tai muun vastaavan yrityksen vaatteita, mutta tämä antaa hieman vääränlaisen mielikuvan, sillä kyseessä on kuitenkin vain tuote. Tuote voi toki helpottaa luomaan tietyn tyyppistä brändiä, mutta itsessään se ei ole brändi.

Brändi on yhteenveto kaikesta tekemisestäsi.

”A brand is a person’s gut feeling about a product, service or organization.” — Marty Neumeier

Brändi tarkoittaa siis sitä, millainen käsitys tai mielikuva asiakkaallasi on yrityksestäsi jo ennen kuin hän viettää sen kanssa suuremmin aikaa. Se on tietynlainen heijastus kaikesta tekemisestäsi ja toiminnastasi.

Se on myös sitä, mitä muut puhuvat sinusta, kun et ole itse samassa huoneessa. Yrityksesi maine.

Voit siis luultavasti jo kuvitella millainen merkitys brändillä tulee olemaan liiketoimintaasi, mutta käydään seuraavaksi muutamia hyötyjä läpi, mitä voit brändin avulla saavuttaa.

Brändäämisen hyötyjä

Kun rakennat oikeanlaisen brändin oikeille asiakkaille, siitä tulee automaattisesti seuraamaan muutamia hyötyjä. Käydään seuraavaksi läpi viisi tärkeintä hyötyä.

  1. Herätät sinulle tärkeiden asiakkaiden kiinnostuksen
    Brändin avulla, pystyt kohdentamaan yritystäsi puhuttelemaan sinulle tärkeitä asiakkaita.
  2. Markkinointisi tehostuu
    Kun luot vahvan brändin, erotut kilpailijoistasi ja näin myös markkinointisi tehostuu.
    Lisäksi kiinnostat sinulle tärkeitä asiakkaita ja pystyt kohdistamaan markkinointiasi oikeille ihmisille.
  3. Kaupan teko helpottuu
    Kun brändisi on tunnettu, ihmisillä on pienempi kynnys ostaa sinulta, sillä he tietävät sinut todennäköisesti edes jotenkin. Ja ihmisillä on tapana ostaa ennemmin tuttua ja turvallista kuin kokeilla täysin uusia asioita.
  4. Voit pyytää korkeampaa hintaa
    Taloudellisesti merkittävin hyöty brändäämisessä on se, että pystyt pyytämään korkeampaa hintaa. Jos et usko tätä, niin etsi esimerkkejä maailmalta. Kuinka luulet, että lähes samasta valkoisesta t-paidasta toinen yritys voi pyytää 10 euroa ja toinen 100 euroa?
  5. Kasvatat yrityksen arvoa
    Kun rakennat tunnetun brändin, myös yrityksesi arvo kasvaa ja vain siksi, että asiakkaasi tietävät sinut. Tämä johtuu siitä, että he voivat jo ensimmäistä kertaa ajatellessaan tarvitsevansa jotain tuotetta, harkita sen hankkimista yritykseltäsi, koska he tietävät, että he ylipäätään voivat saada sen sinulta.

Kuinka rakennat tehokkaasti brändiäsi?

Jotta pystyt saavuttamaan edellä mainitut hyödyt, ei sinun kannata lähteä arpomaan miten brändiäsi kannattaisi rakentaa, vaan asettaa itsellesi selkeät suuntamerkit mihin haluat brändisi kehittyvän.

Digitaalinen brändistrategia auttaa tässä ajattelussa ja sen prosessista voit lukea lisää blogistamme: Mikä on digitaalinen brändistrategia?

Tuota prosessia lainatakseni, käydään seuraavaksi läpi ensimmäiset askeleet jotka ottaa, kun lähdet rakentamaan brändiäsi.

Tutkiminen ja määrittely

Tiedätkö, mitä asiakkaasi oikeasti haluavat, vai tiedätkö mitä luulet heidän haluavan?

Älä koskaan oleta tietäväsi, mitä asiakkaasi haluavat, erityisesti silloin, jos olet alan ammattilainen. Asiakkaasi eivät välttämättä omaa samanlaista tietotaitoa asiasta kuin sinä, ja heillä voikin olla aivan erilaiset tarpeet ja halut esimerkiksi tuotteen suhteen.

Tätä varten olisi hyvä määritellä totta kai ydinyleisösi, mutta myös muutamia ostajapersoonia ja miettiä esimerkiksi millaisia oston esteitä heillä saattaa olla.

Ostajapersoonien luomista varten sinun kannattaa ladata työkirjamme ostajapersoonien luomiseen.

Et myöskään todennäköisesti ole ainoa yritys joka tarjoaa vastaavanlaisia tuotteita tai palveluita, eli sinulla on kilpailijoita. Muista siis tutkia mitä kilpailijasi tekevät hyvin ja huonosti ja mieti, mihin haluat asettaa oman yrityksesi suhteessa heihin. Ammattimainen kilpailija-analyysi tuo esille ne kohdat, mitä muut yritykset tekevät hyvin, ja mitä voit heiltä oppia.

Strategia ja tarina

Kun tiedät, keitä varten olet olemassa ja keitä kilpailijasi ovat, voit alkaa miettimään yrityksesi ja brändisi olemassaolon syytä.

Tämän strategian ja tarinan on tarkoitus auttaa määrittämään yrityksellesi tavoitteet joihin pyrkiä brändisi avulla.

Tähän on muutamia apukysymyksiä, jotka helpottavat hahmottamaan tuota kokonaisuutta:

  1. Mitä teemme ja miten?
    Konkreettisesti mitä te olette ja mitä teette – esim. ”olemme luontoelämyksiä ja arvokkaita mindfullness-hetkiä asiakkaille tuottava palveleva yritys”.
  2. Keitä varten?
    Pääkohderyhmänne – huom., tässä ”30-65 -vuotiaat naiset” on liian laaja. Kokeile sen sijaan ”yli 30-vuotiaat naiset, jotka haluavat irrottautua arjen oravanpyörästä hetkeksi, ja jotka arvostavat ekologisia arvoja”.
  3. Mitkä ovat arvomme?
    Millaisia arvoja arvostatte? Miten haluatte käyttäytyä yrityksenä ja yksilöinä? Usein huomaat, että monet yritykset arvostavat samoja asioita, ja siksi arvojen sanoittamiseen ja määrittelyyn kannattaa käyttää aikaa. Voit lukea Suomen Digimarkkinoinnin arvoista lisää täältä.
  4. Millainen on persoonamme?
    Tämä vaikuttaa eniten siihen, miten viestitte itseänne muulle maailmalle. Oletteko helposti lähestyttävä, asiantunteva, leikkisä…? Myös äänensävynne vaikuttaa tähän.
  5. Mikä erottaa meidät muista?
    Mihin asetatte itsenne verrattuna kilpailijoihinne? Mikä saa asiakkaan valitsemaan juuri teidät?
  6. Miksi olemme täällä?
    Mikä ongelma teidän on tarkoitus ratkaista? Miksi sillä on väliä? Mitä teemme sille? Mitä haluamme muiden tekevän? Yleensä tunnepohjainen ja lyhyehkö lausahdus.
  7. Päämäärämme?
    Pitkän ajan tavoite mihin kaikkien edellä mainittujen asioiden tulisi teitä ohjata.

Kun olette miettineet edellä mainitut asiat, pystytte suunnittelemaan kaiken tekemisenne niin, että ne ohjaavat brändiänne kohti noita tavoitteita. Kuulostaa varsin yksinkertaiselta, mutta käytäntö ratkaisee tulokset.

Kuinka tuon suunnitelmani käytäntöön?

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eli kuinka sitten tuon kaiken suunnittelemani esille?

Visuaalisuus

Eli tässä tapauksessa brändi-ilmeesi tulisi heti alusta lähtien herättää toivottuja mielikuvia ja vahvistaa yrityksesi viestiä. Jos ilme ei vastaa toivottuja mielikuvia, asiakas voi esimerkiksi heti verkkosivullesi saapuessaan lähteä pois, eikä enää palata.

Sen tulisi myös pitkällä ajalla luoda brändillesi selkeästi tunnistettava ilme, jotta ihmiset tietävät heti esimerkiksi mainoksesi nähdessään, että tämän on pakko olla juuri sinun yrityksesi mainos.

Yhtenäisen brändi-ilmeen tärkeydestä ja hyödyistä voit lukea blogistamme: Miksi on tärkeää, että digitaalinen brändi-ilmeesi on tunnistettava kokonaisuus?

Tone-of-voice eli äänensävy

Viestintäsi äänensävyn ja sisältöjen tyypin tulisi olla kohdeyleisöllesi sopivaa. Et voi kirjoittaa kuin insinööreille, jos tavoitteenasi on olla nokkela, hauska ja oivalluttava.

Yrityksen äänensävystä voit lukea lisää copywriterimme blogikirjoituksesta: Tone of voice – yrityksenne äänensävy määrittää, ketkä haluavat tehdä kanssanne yhteistyötä

Asiakaskokemus

Miten asiakkaasi kokee yrityksesi parissa asioinnin? Herääkö hänelle toiminnastasi toivottuja tunteita?

Tähän vaikuttaa eniten se itse tekeminen. Kuinka yrityksesi toimii ja esimerkiksi millaista asiakaspalvelua teiltä saa? Herääkö asiakkaalle tunne, että hän voi luottaa teihin?

Lue blogistamme Millainen on luotettava brändi ja kuinka sellainen rakennetaan?, mitä kaikkea sinun tulee huomioida kehittäessäsi brändisi luotettavuutta.

Mainonta ja markkinointi

Kun olet olet luonut yrityksellesi brändi-ilmeen ja tiedät millainen äänensävy teillä on, voit tuoda nuo esille mainontaasi.

Pidä huolta, että mainosviesteissäsi säilyy samanlainen äänensävy ja että mainoksesi näyttävät juuri sinun yritykseltäsi.

Voit lukea lisää tuloksellisesta brändityöstä digimarkkinoinnin avulla blogistamme Näin teet tuloksellista brändityötä digimarkkinoinnilla.

Yhteenveto

Nyt olemme käyneet läpi perusteet brändin rakentamisesta ja kuinka sinä voit tehokkaasti alkaa kehittämään brändiäsi toivomaasi suuntaan. Mikäli tuntuu että asiaa tuli paljon, voit aina palata tähän blogiin tarkistamaan, mitä sinun kannattaisi tehdä seuraavaksi.

Muista että brändin rakentaminen ei ole sprintti vaan maratoni ja että brändi on kokonaisuus, joka koostuu kaikesta tekemisestäsi. Se on asiakkaidesi mielikuva yrityksestäsi tai tuotteestasi, ei mitä itse sanot sen olevan.

Kun haluat oppia lisää digimarkkinoinnista, tutustu ladattaviin oppaisiimme ja digimarkkinoinnin verkkolehtiimme!

Tilaa digitaalisen markkinoinnin hiljainen tieto sähköpostiisi 2 kertaa kuussa

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Opi lisää Suomen suurimmassa digitaalisen markkinoinnin kirjastossa.

    • Ääniblogi
    • Brändi
    • Markkinointi

    Sitoutuneita asiakkaita ja loistavaa kriisinhallintaa – Tärkeimmät opit urheilumarkkinoinnista

    Urheilumarkkinointi sisältää omia erityispiirteitä, joista voimme ottaa oppia. Lue blogista, mitä nämä piirteet ovat, ja miten hyödynnät niitä omassa markkinoinnissasi!

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi

    Miksi yrityksenne todella tarvitsee hakukoneoptimointia? Miksi ja milloin palkata SEO-toimisto? Mitä hyötyjä palkkaamisesta on? Milloin et tarvitse SEO-toimistoa?

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • TikTok

    TikTok-markkinointi yritykselle – tärkeimmät seikat kootusti

    Tässä blogissa käymme läpi TikTokia mainoskanavana sekä MRACE® -mallin näkökulmasta.

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Kuinka yrityksellesi räätälöity GPT voi parantaa markkinointiasi?

    Kun kaikki käyttävät apunaan samaa työkalua: tekoälyä eli AI:ta, markkinoinnissa erottautuminen vaatii yksilöllisempää panostusta. Kustomoitu GPT on kilpailuvaltti, joka t...

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi

    Kansainvälinen digimarkkinointi – kuinka digimarkkinointi voi auttaa yrityksen kansainvälistymisessä?

    Digimarkkinointi voi olla ratkaiseva tekijä kansainvälistymisen onnistumisessa.

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi
    • Google Ads

    Microsoft Advertising – Miksi mainostaa Bing-hakukoneessa Googlen rinnalla?

    Microsoft Advertising toimii hyvänä aisaparina hakusanamainonnassa Google Ads -mainonnalle. Tästä blogista opit tärkeimmät syyt, miksi sinunkin tulisi mainostaa myös Bingiss...

    Lue lisää
    • Google Ads
    • Tekoäly

    Google Ads -trendit: Tekoäly entistä vahvemmin mukana

    Digitaalisen kilpailun kiristyessä Google-mainonta osoittaa edelleen vahvaa suorituskykyä.

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Miten saat verkkosivustosi sisällöt nousemaan tekoälyn suosituksissa?

    Nykyään ei riitä, että verkkosivuston sisällöt ovat hyvin hakukoneoptimoituja, vaan niiden pitää huomioida myös tekoälyn vaatimukset.

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Uutiset

    Kumpi voittaa B2B-markkinoinnissa: LinkedIn vai Meta?

    Miten valita oikea kanava B2B-yrityksen mainontaan sosiaalisessa mediassa? Vertailimme LinkedIniä ja Metan kanavia mainostajan näkökulmasta.

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Digitaalinen markkinointi

    Lanseeraaminen digitaalisessa markkinassa – onnistumisen eväät ja muistilista

    Hyvin suunniteltu ja toteutettu lanseerauskampanja toimii kilpaillussakin markkinassa.

    Lue lisää