Facebook on jälleen helpottanut monen mainostajan elämää. Nyt pystyt määrittämään sääntöjä, jotka muokkaavat mainoskampanjoitasi automaattisesti. Voit esimerkiksi sammuttaa kampanjan, kun klikkauksen hinta tai näyttötiheys nousee yli tietyn rajan.

Kurkistus mainostajan maailmaan

Mainostaja, jolla on useita kampanjoita käynnissä, joutuu tekemään paljon manuaalista työtä pitääkseen kampanjat kuosissa. Toiset kampanjat pyörivät muita paremmin ja pienemmällä vaivalla. Mutta mainoksia ei voi vain laittaa pyörimään ja antaa niiden sitten olla. Etenkin niiden huonommin menestyvien kohdalla täytyy säätää ja testata paljon, että päästää järkeviin tuloksiin.

Jälleen huomataan, miten Facebook ottaa kiinni Googlen mainosalustaa, jossa monipuoliset säännöt ovat olleet jo pitkään saatavilla. Kurkatkaa vaikka Empun blogi, siitä miten AdWords-kampanjat voi valmistella ennen lomalle lähtöä.

”Ennen optimointityötä on helpotettu kalliilla sovelluksilla.”

Optimointityötä auttamaan on luotu useita sovelluksia, jotka testaavat ja optimoivat kampanjoita puolestasi. Ne ovat kuitenkin varsin kalliita etenkin pienyrittäjän näkökulmasta. Nyt pystyt rakentamaan sääntöjä suoraan Facebookin mainosalustaan. Ne helpottavat manuaalista testausta ja asettavat rajoja, jotta voit nukkua yösi rauhassa. Säännöillä et kuitenkaan pysty välttämään kaikkea työtä ja joissain tapauksissa kolmannen osapuolen sovelluksetkin ovat edelleen paikallaan.

Mitä sääntöjä voit luoda?

Voit luoda säännön kampanja-, mainosjoukko- tai mainostasolle. Toisin sanoen mihin väliin ikinä haluatkaan. Voit määrittää säännön laukaisemaan jonkun seuraavista toiminnoista:

  • Sammuta (kampanja, mainosjoukko tai mainos)
  • Lähetä ilmoitus (sähköpostiin)
  • Säädä budjettia (lisää/vähennä päivittäistä/kokonaisbudjettia)
  • Säädä manuaalista hintatarjousta (lisää/vähennä)

Voit määrittää nämä toiminnot toteutumaan seuraavien muuttujien mukaan:

  • Päivittäinen kulutus
  • Kokonaiskulutus
  • Näyttötiheys
  • Tulokset
  • Kustannus mobiilisovelluksen asennusta kohden
  • Tuntia luomisesta
  • Näyttökerrat
  • Näyttökerrat yhteensä
  • Kattavuus
  • CTR (Linkki)
  • CPM
  • CPC (Linkki)
  • Maksutietojen lisäämisen kustannus (Facebook-pikseli)
  • Kustannus ostoskärryyn lisäämistä kohden (Facebook-pikseli)
  • Toivelistalle lisäämisen kustannus (Facebook-pikseli)
  • Rekisteröinnin viimeistelyn kustannus (Facebook-pikseli)
  • Kassalle siirtymisen aloittamisen kustannus (Facebook-pikseli)
  • Kustannus liidiä kohden (Facebook-pikseli)
  • Kustannus ostoa kohden (Facebook-pikseli)
  • Haun kustannus (Facebook-pikseli)
  • Sisällön näytön kustannus (Facebook-pikseli)

Toiminnon voi laukaista määrittämäsi arvon ylittyminen, alittuminen, välissä pysyminen tai pysymättömyys. Ei hätää, kohta näet esimerkin.

Kuinka luot säännön?

Pääset luomaan sääntöjä mainosten hallinnasta tai Power Editorista. Voit valita kampanjoita, mainosryhmiä tai mainoksia täppäämällä valintaruudut vasemmasta laidasta, jolloin mainosten hallinnassa nousee esille mahdollisuus luoda sääntö. Löydät mahdollisuuden luoda sääntöjä myös, kun klikkaat tarkastelemaan mainosjoukkoja tai mainoksia. Valitsemalla ”Luo sääntö”, avautuu alla olevan kuvan mukainen näkymä.

Facebook mainostenhallinta luo sääntö

Facebook luo sääntö

Ensimmäisestä valikosta (Sovella sääntöä kohteeseen) voit valita, mitä kampanjoita, mainosjoukkoja tai mainoksia sääntö koskee. Vaihtoehtoina on soveltaa sääntöä valitsemiisi kampanjoihin tai niiden alla oleviin mainosjoukkoihin ja mainoksiin. Voit myös luoda säännön, jota sovelletaan kaikkiin mainostililläsi oleviin aktiivisiin kampanjoihin. Tällaiset yleiset säännöt voivat olla esimerkiksi budjettia tai näyttötiheyttä rajoittavia sääntöjä.

facebook sääntö sovella

Seuraavasta pudotusvalikosta voit valita toiminnon niistä, jotka lueteltiin aikaisemmin. Kampanjan tai muun poistaminen käytöstä on selkeä vaihtoehto ja sitä voi käyttää esimerkiksi, kun olet tavoittanut haluamasi määrän henkilöitä tai kuluttanut suunnitellun budjetin. Budjetin ja hintatarjousten säätäminen tarjoaa kenties vielä mielenkiintoisempia vaihtoehtoja. Voit esimerkiksi nostaa budjettia, jos tavoitteesi eivät täyty tai laskea sitä, kun toimintoja on tullut tarvitsemasi määrä.

facebook sääntö toiminto

Ehdot määrittävät milloin toiminto tapahtuu ja niitä voi olla useampi yhdessä säännössä. Jos määrität useamman ehdon, niiden kaikkien tulee toteutua, jotta toiminto laukaistaan. Vaihtoehtoina on hyvä määrä eri muuttujia, mutta ei vielä kaikkia lukuarvoja, joita Facebook mittaa. Näitä yhdistelemällä saadaan monipuolisia sääntöjä, joista muutama esimerkki seuraavassa kappaleessa.

facebook sääntö ehdot

Kun olet valinnut ehdon, voit jakaa lauseketta vaihtoehdoilla ”on suurempi kuin”, ”on pienempi kuin”, ”on välillä” tai ”ei ole välillä”, ja päättää lausekkeen haluamaasi lukuarvoon. Alla olevassa esimerkissä on tehty kaksi ehtoa. Ensimmäinen täyttyy, kun päivittäinen kulutus nousee yli 3,15 euron ja toinen, kun kampanjakohtaisia tavoitteita on toteutunut yli 30. Jotta haluttu toiminto laukeaa, täytyy siis molempien ehtojen täyttyä. Tässä tapauksessa, jos tuloksia ei ole tullut yli 30, päivittäisellä budjetilla ei ole väliä.

facebook sääntö budjetti

Ehtojen alla oleva aikaväli määrittää, missä ajassa ehtojen tulee täyttyä. Vaihtoehtoina ovat edellinen päivä, kolme päivää, viikko, kaksi viikkoa, kuukausi ja elinikä. Edellisessä esimerkissä käytettiin aikavälinä 14 päivää. Tällöin toiminto laukaistaan vain, jos ehdot täyttyvät viimeisen 14 päivän sisällä. Eli jos päivittäinen kulutus on 4 €, mutta 14:ssä päivässä ei tule 31 tulosta, ei toimintoa laukaista. Kun optimoit konversioille, on syytä käyttää pidempää aikaväliä kuin kolmea päivää, sillä lyhyellä aikavälillä tulokset saattavat heitellä.

facebook sääntö aikaväli

Myös attribuutiojakso vaikuttaa sääntöön. Oletuksena Facebookilla on tulosten rekisteröinti, mikäli se on tapahtunut yhden päivän sisällä mainoksen näytöstä (huom. klikkausta ei tarvita) tai 28 päivän sisällä mainoksen klikkauksesta. Jos siis haluat, että sääntö lukee vain klikkausten kautta tulleet tavoitteet, joudut muuttamaan attribuutiojaksoa.

Sääntöjen rajaaminen

Voit rajata sääntöjä luovasti luomalla erilaisia ehtoja. Näin voit esimerkiksi varmistaa kampanjan käynnistymisen säännöstä huolimatta. Facebook usein ehdottaakin näyttökertoihin perustuvien ehtojen luomista, jotta tuloksia on ehtinyt tulla ennen säännön soveltamista. Kun käytät ehtoa ”Näyttökertaa yhteensä”, lasketaan kampanjalle, mainosjoukolle tai mainokselle kaikki näyttökerrat sen eliniältä säännön aikavälistä huolimatta.

facebook säännöt näyttökerrat

Kun tähdätään todella tarkkoihin kohderyhmiin, 8000 näyttökertaa voi olla hieman paljon. Tällöin kampanjastartin voi suojata myös ”tuntia luomisesta” ehdolla.

facebook automaattiset säännöt tuntia luomisesta

Voit myös luoda rajoittavan säännön kampanjan alkuvaiheeseen, jos pelkäät sen räjähtävän käsiin.

facebook automaattiset säännöt rajoittaminen

Tätä käytännöllisempää voi olla ilmoitusten lähettäminen silloin, kun kampanjan kulutus tai tulokset eivät ole oletetulla välillä.

facebook automaattiset säännöt lähetä ilmoitus

facebook automaattiset säännöt ilmoitus

Sivustokonversiot käyttöön

Jotta voit käyttää sivustokonversioita säännöissä, täytyy sinun käyttää Facebookin määrittämiä vakiotapahtumia. Jos olet luonut konversion mukautettujen konversioiden kautta, se ei valitettavasti riitä. Voit kyllä määrittää rajaavaksi tekijäksi tuloskohtaisen hinnan, mutta silloin olet rajattu kampanjatyypin tuloksiin.

Konversioseurannan asentaminen ei vaadi koodaamista, vaikka siinä koodia siirrelläänkin. Katso, miten voit asentaa Facebook-konversioseurannan Google Tag Managerilla. Jos sinulla on verkkokauppa, kannattaa suosiolla säästää aikaa ja ostaa pikselin asentava lisäosa. Tässä muutama vaihtoehto yleisimmille verkkokauppa-alustoille.

Kun vakiotapahtumat on asennettu onnistuneesti, voit luoda esimerkiksi seuraavan säännön, jossa päivittäistä budjettia kasvatetaan, kun huomataan ostoskoriin lisäämisen sekä oston hinnan olevan nousussa. Vastaavasti päivittäistä budjettia voisi nostaa, kun huomataan, että ostoskohtainen hinta on saatu tippumaan halutulle tasolle.

automaattiset säännöt kasvata budjettia

Sääntöjen hallinta

Luo sääntö -nappulan vieressä on pudotusvalikko, josta pääset hallitsemaan tekemiäsi sääntöjä. Tähän samaan näkymään pääset vasemman yläkulman valikosta ”Luonti ja hallinta” -osiosta.

automaattiset säännöt mainoskampanjoissa

Jos sinulla ei ole yhtään luotua sääntöä, voit luoda tätä kautta kaikkia kampanjoita koskevia sääntöjä. Kun olet luonut säännön, näet sen luettelossa ja voit tarkastella, missä sitä on sovellettu. Voit myös klikata säännön pois päältä, jolloin sitä ei enää sovelleta.
sääntöjen hallinta

Riviin oikeasta laidasta pääset muokkaamaan sääntöä ja tarvittaessa poistamaan sen. Muokkaaminen voi tulla ajankohtaiseksi, jos tajuat juuri tallentaneesi säännön, jonka aikaväli on liian lyhyt. Vaihtamalla välilehteä toiminta-kohtaan (ks. edellinen kuva) pääset tarkastelemaan sääntöjen toimintaa ja historiaa. Mikäli säännöt eivät ole vielä aiheuttaneet toimintaa, näyttää näkymä jotakuinkin tältä:

facebook säännöt toimintaloki

Seuraavissa sarakkeissa esitetään vielä, mitä on muutettu ja mihin aikaan tarkastus on tehty.

Säännöt eivät ole vielä täydellisiä

Facebookin automaattiset säännöt eivät ole vielä täydellisiä. Lukuarvoista vain osa on käytössä, eikä sääntöjä voi kopioida. Voit siis luoda usealle kampanjalle saman säännön kerralla. Kun myöhemmin teet vastaavan kampanjan, johon haluaisit saman säännön, joudut tekemään sen uudestaan. Samaan tapaan, jos luot säännön usealle kampanjalle, et pysty poistamaan sitä yksittäisestä kampanjasta jälkeenpäin. Voit toistaiseksi vain sammuttaa tai poistaa sen käytöstä.

Epäilemättä päivityksiä on tulossa ja AdWordsin puolelta voi katsella, mikä kaikki on mahdollista. Mikäli haluat pysyä mukana Facebookin jatkuvissa päivityksissä, tilaa ihmeessä uutiskirjeemme (löydät sen hieman alempaa). Jos taas olet ehtinyt testaamaan Facebookin sääntöjä, kerro toki kokemuksistasi!