Onko sinun verkkosivustollasi blogi tai ajankohtaista -osio, mutta et saa aikaseksi tuottaa sisältöä sinne tai siihen on hyvin vähän resursseja käytettävissä? Nämä ovat yleisiä ongelmia, joita kohtaan asiakkaitteni kanssa lähes tulkoon viikoittain. He eivät saa aikaiseksi tuottaa sisältöä, koska sen aloittaminen on useasti todella hankalaa.

Tässä blogissa annan hyödyllisiä vinkkejä blogitekstien luomiseen sekä kuinka niistä tulisi tehdä mahdollisimman hakukoneystävällisiä. Blogitekstien sisältöä koskee lähtökohtaisesti samat hakukoneoptimoinnin säännöt mitä muitakin sivuston sisältöjä, mutta muutamia hyödyllisiä huomioita sieltä löytyy, jotka täytyy ottaa huomioon. Ei ole loppujen lopuksi merkitystä, oletko uusi vai kokenut bloggaaja. Hakukoneoptimointi tulee ottaa huomioon, jotta sillä saadaan kasvatettua sivuston orgaanista liikennettä. Lähdetäänpä liikkeelle!

Blogi alidomainin vai päädomainin alle?

Jos lähdetään aivan ruohonjuuritasolta blogin luomisessa, niin hyvin useasti verkkosivustoilla blogi tai ajankohtaista -osiot ovat toteutettu päädomainin alle. Välillä kuitenkin tulee vastaan blogeja, jotka on laitettu alidomainin alle, kuten esimerkiksi seuraavalla tavalla:

blogi.verkkosivusto.fi

Alidomainin hyödyntämistä blogille emme lähtökohtaisesti suosittele asiakkaillemme. Jos sivustosi kerää paljon ulkoisia linkkejä muilta sivustoilta, on parempi pitää blogi myös verkkotunnuksesi alla hakukonenäkyvyyden kannalta. Alidomain menettää useasti osan linkkivoimasta, jota päädomain kerää, joten hakukoneoptimoinnin kannalta on varmempi ratkaisu tuottaa blogisisältöä päädomainin alla. Blogille siis luodaan oma sivu sivustollesi seuraavanlaisesti:

verkkosivusto.fi/blogi

Hakukoneystävälliset hakulauseet

Ylivoimaisesti parhaimmat hakusanat blogiteksteille on pitkän hännän hakukyselyt. Pitkän hännän hakukyselyt ovat yli 2 sanan mittaisia lauseita, joilla on jatkuvasti kuukausittaisia hakuja hakukoneissa. Kyseiset termit ovat useasti hyvin tarkkoja ja niitä käyttävät kuluttajat ovat useasti jo hyvin lähellä ostopäätöstä, verrattuna esimerkiksi lyhyisiin runkosanoihin. Esimerkkejä pitkän hännän hakusanoista voisi olla esimerkiksi seuraavat: ”hakukoneoptimointi hinta”, ”nopea putkiremontti omakotitaloon”, ”naisten juoksukengät asfaltille”. Hakulauseiden kuukausittaisia hakuvolyymeja voit tarkistaa Googlen tarjoamalla avainsanojen suunnittelijalla, jota varten kuitenkin tarvitset oman google-tilin.

Hakulauseet käyttöön blogissa

Kun olet löytänyt hakulauseen, jolla on kuukausittaisia hakuja hakukoneissa, tulee sitä käyttää myös blogin eri kohdissa, jotka ovat tärkeitä hakukonenäkyvyyden kannalta. Tärkein paikka, johon blogille valittu hakusana tulee sijoittaa, on sivuston title-attribuutti. Title-attribuutti on yksittäisen sivun tärkeimpiä optimoinnin kohtia ja se löytyy selaimen ylälaidan palkista:

blogin hakukoneoptimointi
Hakukoneoptimointi-palvelumme Title-tag

Titleen tulee hakusanan lisäksi asettaa brändi eli yrityksen nimi, niin kuin yllä olevasta kuvasta näemme.

Lisäksi hakusana on asetettava sivuston H1-tason otsikkoon. Google on tosin linjannut, ettei tällä ole enää niin paljoa merkitystä hakukonenäkyvyyden kannalta kuin ennen, mutta on se siihen silti hyvä asettaa hakukonenäkyvyyden varmistamiseksi. Hakusana otsikossa on myös luettavuuden kannalta tärkeää, sillä käytettävä hakusana useasti kertoo blogin asiasisällön. Otsikon lisäksi hakusana tulee mainita muutaman kerran tekstisisällössä, kuvien tiedostonimissä ja alt-teksteissä (vaihtoehtoinen teksti).

URL-rakenteet

URL-rakenteet ovat useasti hakukoneoptimoinnin ja seurannan kannalta väärin tehty. Monesti törmään tilanteisiin URL-rakenteiden kanssa, joissa ei ole lainkaan käytetty hakusanoja URL-osoitteissa tai vaihtoehtoisesti ei ole käytetty /blogi tai /ajankohtaista termiä rakenteessa. Useasti blogien analysointi vaikeutuu ja vaatii enemmän ponnisteluja analytiikan puolella, jos ei ole tehty erilliseen ’kansioon’ blogitekstejä. Suosittelen käyttämään esimerkiksi /blogi/hakukoneoptimointi-hinta rakennetta, jos haluaa tehdä omien blogien seurannasta helppoa analytiikan puolella.

Pidä myös URL-osoitteet lyhyinä ja sisällytä sisällössä käytetty hakusana siihen hakukonenäkyvyyden parantamiseksi. Useasti pitkät ja eri parametrejä sisältävät URL-rakenteet ovat huonoja käyttäjäystävällisyyden vuoksi, koska niitä on vaikea asiakkaan lukea ja ymmärtää.

Pitkä huono esimerkki:

verkkosivusto.fi/blogi/miten-hakukoneoptimointi-palvelun-hinta-muodostuu-asiakkaille

Ytimekäs hyvä esimerkki:

verkkosivusto.fi/blogi/hakukoneoptimointi-hinta

Kirjoita kohdeyleisöllesi

Suosittelen, että jokainen kirjoitettu blogiteksti kirjoitetaan tietylle kohdeyleisön segmentille. Näin pystyt tuottamaan optimoitua sisältöä juuri tietyille asiakkaille ja sisältää niiden erityistarpeita ja ratkaisuja koskevia termejä. Älä pyri auttamaan sisällöilläsi kaikkia vaan pyri rajamaan aihesisältö tarkasti asiakkaillesi. Jos yrität auttaa kaikkia yhdellä sisällölläsi, todennäköisesti et auta silloin ketään.

Tuotetun sisällön tulee olla asiakkaan näkökulmasta hyödyllistä sisältöä. Esimerkiksi, jos kirjoitat teollisuuden älykkäistä valaistusratkaisuista, hyvin todennäköisesti kirjoitat B2B-näkökulmalla. Tällöin yrität herättää yrityksen päättäjäroolissa olevia henkilöitä ja miettiä sitä kautta hakutermejä, joilla kyseinen henkilö hakisi hakukoneissa.

”Vahvalla sisällöllä sitoutetaan asiakas ja luodaan asiakassuhteita.”

Vahvalla sisällöntuotannolla saat asiakkaasi kiinnostumaan yrityksestäsi. Samalla myös vahvistat omaa brändiäsi ja olet jatkuvasti kontaktissa asiakkaidesi kanssa. Ideaali tilanteessa blogisi, muuttuu suureksi informatiiviseksi kanavaksi, jota ihmiset käyvät jatkuvasti lukemassa ja etsimässä tietoa ongelmiinsa. Vahvalla sisällöllä sitoutetaan asiakas ja luodaan mahdollisesti pitkiä asiakassuhteita.

Muista toimintakehotteiden käyttö

Tee blogiteksteistäsi myös konvertoituvat ja käytä toimintakehotteita. Toimintakehotteella tarkoitetaan ”Ota yhteyttä” tai ”Tilaa uutiskirje” toimintoja. Hyvä muistisääntö toimintakehotteille on sisällyttää niitä jokaiselle ”scrollaukselle” eli kun lukija rullaa sisältöä alaspäin, tarjotaan hänellä jatkuvasti mahdollisuus tehdä jokin toiminta sivustolla.

Toimintakehotteiden lisäksi suosittelen myös lisäämään sosiaalisen median jakopainikkeet aina blogitekstin loppuun. Jos asiakkaat jakavat sisältöäsi eteenpäin sosiaalisen median kanavissa, keräät myös automaattisesti lisää liikennettä blogiisi ja koko sivustollesi.

Yhteenveto blogin hakukoneoptimoinnista

Aktiivinen optimoidulla sisällöntuotannolla tuot relevantteja asiakkaita sivustollesi, kun tekstit on kohdistettu ja rajattu oikeille kohderyhmille. Blogitekstien optimointi on tärkeää, jotta saadaan ohjattua orgaanisia relevantteja kävijöitä sivustollesi. Tärkeää on myös tuottaa sisältöä asiakkaillesi ja tarjota heille mahdollisimman informatiivista sisältöä. Näin palvelet asiakkaitasi parhaiten, luot uusia asiakassuhteita ja parannat omaa brändiäsi. Jatkuva sisällöntuotanto vaatii aikaa ja resursseja, mutta pitkässä juoksussa sillä on kauaskantavia hyötyjä.