Instagram-mainokset ovat alkaneen näkyä käyttäjien uutisvirrassa ahkerasti. Miten ja kuinka suureksi Instagramin maksullisen mainonnan hinta sitten muodostuu? Kun haluat tavoittaa etenkin nuoria sosiaalisessa mediassa on Instagram hyvä mainoskanava sinulle. Luonnollisesti mainoseuroja ei kannata sokeasti heitellä sinne tänne, vaan perehtyä mainonnan hintaan ja sen tuomiin tuloksiin.

Instagram-markkinoinnin hinnan muodostaa karkeasti kaksi tekijää:

  1. Työ
  2. Mainosbudjetti

Ostit sitten mainonan palveluna mainostoimistolta tai loit mainoksesi itse, kannattaa sinun huomioida molemmat tekijät.

Työ

Mikäli luot mainoksesi itse (Instagramin ohjeet), kannattaa muistaa, ettei omakaan työ ole ilmaista. Kannattaako siis tehdä tehdä työtä, jonka joku muu pystyy tekemään tehokkaammin vai keskittyä niihin toimiin, missä oma työpanos tuottaa parhaiten.

Digitaalisessa markkinoinnissa on usein vastassa isoja toimijoita, joiden markkinointia hoitavat ammattilaiset. Mikäli heidän kanssaan halutaan kilpailla, on oltava valmis sijoittamaan paljon aikaa tai rahaa. Näistä jälkimmäinen on usein perusteltavissa järkevämmäksi.

Ostaessa Instagram-markkinointia kannattaa huomioida palvelun sisältö. Siihen voi kuulua tilin luonti, mainoskuvien tai -videon rakentaminen, varsinaisen mainoksen luonti, optimointi ja tulosten raportointi. Instagram-mainokset luodaan Facebookin mainoalustalla, jolloin myös kohdennusvaihtoehdot ovat laajat ja mahdollistavat mm. uudelleenmarkkinoinnin verkosivuilla vierailleille.

Työn hintaa ja sen järkevyyttä on hyvä arvioida luonnollisesti sen tekemiseen kuluvalla ajalla.

Työn hintaa ja sen järkevyyttä on hyvä arvioida luonnollisesti sen tekemiseen kuluvalla ajalla. Tilin luonti tai päivittäminen onnistuu nopeasti (30 min), mikäli materiaalit (profiilikuva, tiedot, sisältö) ovat valmiina. Samoin yksittäisen mainoksen luonti onnistuu kevyesti vartissa, kun kuva ja teksti ovat mietitty valmiiksi.

Näiden lisäksi aikaa kuluu asiakkaan Facebook-tilin ylläpitoon liittymiseen, Instagram-tilin linkittämiseen, kuvankäsittelyyn, luonnosten lähettämiseen ja muokkaukseen sekä raportointiin. Etenkin mainoksen kuva kannattaa valita huolella, sillä Instagram on erittäin visuaalinen media.

Hyvä palveluntarjoaja testaa mainoksen useammalla versiolla ja raportoi tulokset aina ymmärrettävästi. Riippuen raportin laadusta voi sen rakentamiseen kulua vartista tuntiin. Palveluntarjoajilla on usein jokin laskutushinta työtunnille, jonka mukaan myös eri tuotepaketit ovat rakennettu. Tämän hinnan voit kysyä mainostoimistolta suoraan.

Mainosbudjetti

Kuten todettu Instagram-mainokset tehdään Facebookin mainosalustalla. Näin ollen käytetyn mainosbudjetin hinnoittelu menee samoin kuin Facebook-mainosten kohdalla.

Luodessasi mainosta voit valita kokonaisbudjetin tietylle ajalle, tai päiväbudjetin. Mikäli et muuta mainoksen optimointiasetuksia, näytetään mainostasi sellaisille henkilöille, jotka todennäköisesti tekevät kampanjan tavoitteen mukaisia toimintoja.

Optimointi ja hinnoittelu määrittyvät valitun kampanjatavoitteen mukaan.  Tyypillisesti kampanjatavoitteeksi valitaan liikenne, joka antaa optimointiin seuraavat vaihtoehdot.

Voit halutessasi myös asettaa rajan, jonka tavoittelemasi toimi (linkin klikkaus, sovelluksen lataus tai videon näyttökerta) saa maksaa. Näin voit maksaa vain halutuista toimista ja kilpailla muiden mainosten kanssa paremmin.

Lopullinen hinta

Lopullinen hinta siis muodostuu työstä ja mainosbudjetista. Mainosbudjetti täytyy tietenkin suhteuttaa asetettuihin tavoitteisiin. Työn hintaa miettiessä on muistettava, että se on paljon muutakin kuin asiantuntijan tuntipalkka. Työn ja mainosbudjetin suhdetta kannattaa myös miettiä. Hälyttävää on, jos työ maksaa enemmän kuin mainosbudjetti. Luonnollisesti mitä pienempi kampanja on kyseessä, sitä suurempi on myös työn osuus kokonaishinnasta.

Tulokset

Laadukkaalla kuvalla ja sopivalla kohdennuksella voit tavoittaa suuren joukon ihmisiä ja saada hyvän osuuden heistä siirtymään esimerkiksi verkkosivuillesi myös Instagramissa. Meidän Instagram-markkinoinnin kokemuksemme ovat erittäin positiiviset sekä käytettävyyden että tulosten suhteen.

Alla olevassa kuvassa on onnistuneita tuloksia eräästä Instagram-kampanjasta. Kampanjassa ei käytetty uudelleenmarkkinointia tai kaksoisolentokohderyhmää, vaan kohdennus tehtiin mielenkiinnon perusteella.

Sosiaalisessa mediassa ei enää pärjää ilmaiseksi, vaan mainonnasta täytyy maksaa myös Instagrammissa markkinoidessa.

Lue millaisia tuloksia teimme Lämpöykköselle sosiaalisen median maksetun mainonnan avulla.