• Hakukoneoptimointi

Mikä on Google-rangaistus ja mistä tiedän, olenko saanut sen?

Google-rangaistuksella on huono maine, mutta se harvoin on syy, miksi sivustosi hakutulokset laskevat.

SDM logo

Digimarkkinointi

Jos olet tutustunut hakukoneoptimointiin, olet varmasti törmännyt pahaenteiseen sanaan ”Google Penalty”. Google-rangaistus tarkoittaa sitä, että rangaistuksen perusteella sivustonne poistetaan Googlesta, ja näin ollen verkkosivujesi orgaaninen liikenne romahtaa.

Google Penalty (eli ”Google-rangaistus”) -käsitettä käytetään kuitenkin usein hyvin löyhästi. Monesti verkkosivujen lasku orgaanisissa sijoituksissa tulkitaan rangaistukseksi, vaikka todellisuudessa lasku saattaa johtua Googlen algoritmimuutoksesta tai lukuisista muista tekijöistä.

Tässä kirjoituksessa avaan Google-rangaistuksen ja algoritmimuutosten takia tapahtuvien sijoitusten laskujen eroja ja kerron tarkemmin siitä, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että sivustolle lyödään Google-rangaistus. Lisäksi kerron, miten pitää toimia, jos sivustoon kohdistuu Google-rangaistus.

Mikä ihmeen Google-rangaistus?

Jotta jatkossa vältytään käsitteiden väärinymmärryksistä, tehdään yksi asia heti selväksi. Ainut rangaistus, mitä Googlelta voi saada, on niin sanottu ”manuaalinen toimenpide”. Kuten nimi antaa ymmärtää, manuaalinen toimenpide on Google työntekijän manuaalisesti asettama rangaistus, joka estää sivustoa, tai osaa siitä, näkymästä Googlen hakutuloksissa.

Meidän onneksemme Google kiltisti ilmoittaa Google Search Consolessa, jos sivustoon on asetettu manuaalinen toimenpide, eli jos sivusto on saanut Google-rangaistuksen.

Lisäksi, Google myös selkeästi kertoo meille, mitkä tekijät voivat johtaa rangaistuksen saamiseen Googlen verkkovastaavan laatusäännöissä ”Avoid the following techniques” -osiossa. Google-rangaistuksia jaellaan silloin kun Google-työntekijä havaitsee sivuston rikkovan kyseisiä sääntöjä eli yrittää hämätä tai manipuloida Googlea tavalla tai toisella:

 

Sivustoni orgaaniset sijoitukset laskivat, olenko saanut Google rangaistuksen?

On turha spekuloida, onko sivustoon lätkitty Google-rangaistus, sillä sen tiedon saat suoraan Google Search Consolesta. Jos Google Search Consolen ”manuaaliset toimenpiteet” -sivun kohdalla on rasti ja teksti ”Ongelmia ei havaittu”, sivustoon ei ole kohdistettu manuaalista toimenpidettä, eli sivustoa ei ole rangaistu.

No miksi sijoitukset ovat sitten laskeneet? Lukuiset tekijät kuten esimerkiksi muuttunut kilpailutilanne tai tekniset viat vaikuttavat sijoituksiin. Näiden lisäksi Googlen algoritmimuutos on voinut johtaa sijoitusten laskuun. On kuitenkin mainittava, että algoritmimuutosta, joka on vaikuttanut negatiivisesti sivustonne sijoituksiin, ei voida kutsua rangaistukseksi (vaikka se tuntuu siltä).

Algoritmimuutokset voivat kyllä dramaattisesti vaikuttaa sivuston hakukonenäkyvyyteen ja sijoituksiin, niin positiivisesti kuin negatiivisesti. Tämän takia kyseistä tilannetta ei voida tulkita rangaistukseksi, sillä algoritmimuutokset johtavat aina siihen, että jotkut sivut nousevat ja jotkut laskevat.

 

Miten toimia, jos sivustoon kohdistuu Google-rangaistus, eli manuaalinen toimenpide?

Mikäli sivustoonne kohdistuu Google-rangaistus, ensimmäisenä täytyy katsoa Google Search Consolesta miksi sivustoa on rangaistu. Search Consolesta saat myös ohjeita siitä, mitä muutoksia pitää tehdä sivustolle, jotta rangaistus poistuu. Manuaalisten toimenpiteiden ohjeistuksessa löytyy luettelo manuaalisista toimenpiteistä (rangaistuksista) sekä niiden korjausohjeet.

Tosin, jos sijoitukset ovat laskeneet muusta syystä kuin Google rangaistuksesta, sijoitusten palauttamiselle ei ole suoraviivaisia ohjeita. Tässä tapauksessa täytyy tutkia tarkemmin, mitkä tekijät ovat voineet vaikuttaa sijoitusten laskuun.

Yhteenveto

Tällä kirjoituksella halusin selventää muutamia kysymyksiä, jotka usein tulevat esille;

  1. Missä tilanteessa sivustoni voi saada Google-rangaistuksen?

Käyttämällä ”likaisia” tekniikoita hakukoneoptimoinnissa (kuten esimerkiksi ulkoisten linkkien ostamista). Kaikki kyseiset metodit ovat selkeästi listattu Googlen verkkovastaavan laatusäännöissä -dokumentissa. Jos teet hakukoneoptimointia säännönmukaisesti, riskisi saada Google-rangaistus on erittäin pieni.

  1. Jos teen asian X, saanko Google-rangaistuksen?

Jos asia X rikkoo Googlen verkkovastaavan laatusääntöjä niin kyllä, voit saada rangaistuksen. Jos asia X ei noudata hakukoneoptimoinnin parhaita ja toimiviksi todettuja tapoja, mutta ei myöskään riko Googlen verkkovastaavan laatusääntöjä, hakusanat, jota yritetään nostaa kyseisellä metodilla eivät tule nousemaan yhtä tehokkaasti, kuin ns. oikein tehtynä. Sivustonne ei siis saa rangaistusta, tehdyt toimenpiteet eivät vain yksinkertaisesti riitä nostamaan hakusanojen sijoituksia.

  1. Miksi Google-rangaistus -termiä käytetään niin paljon, vaikka kyse harvemmin on oikeasta rangaistuksesta?

Voi vain olla yksinkertaisesti paljon helpompi sanoa, että sijoitukseen on vaikuttanut Google-rangaistus, kun kyse on todellisuudessa jokin paljon monimutkaisempi.

Ensi kerralla, kun joku puhuu teille Google-rangaistuksesta, pyydä raporttia rangaistuksesta Google Search Consolesta. Jos saat ladattua raportin, kyse on oikeasti Google-rangaistus. Jos ei, kyse on jostain muusta.

Haluatko tietää lisää Google-rangaistuksista ja hakukoneoptimoinnista? Ota yhteyttä!

Tilaa digitaalisen markkinoinnin hiljainen tieto sähköpostiisi

Opi lisää Suomen suurimmassa digitaalisen markkinoinnin kirjastossa.

    • Analytiikka ja mittaaminen
    • Tekoäly

    Web-analytiikka ja AI – miten tekoäly muuttaa datan hyödyntämistä tuloksellisessa digimarkkinoinnissa?

    AI mullistaa tapamme kerätä, tulkita ja hyödyntää web-analytiikkaa liiketoiminnan tukena. Mihin asioihin AI vaikuttaa ja miten se on jatkossa hyvä huomioida?

    Lue lisää
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn vastuullinen ja eettinen käyttö markkinoinnissa – mitä siitä on hyvä tietää?

    Generatiivisen tekoälyn käyttö kiihtyy ja samalla esiin nousee sen vastuullisuuteen ja eettisyyteen liittyviä kysymyksiä. Mitä asioita tulee huomioida, kun haluat käyttää ...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn käytön vaarat orgaaniselle hakukonenäkyvyydelle

    Yritysten on opittava hyödyntämään tekoälyä prosesseissaan, tai he jäävät kilpailijoiden jalkoihin, mutta mitä vaaroja tekoälyn käytössä on?

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Hakukoneoptimointi

    Hakukoneoptimointi B2B-yritykselle – Miksi ja miten se kannattaa tehdä?

    Hakukoneoptimointi on B2B-yritykselle paljon enemmän kuin vain näkyvyyttä – se on osa uskottavuutta, asiantuntijuutta ja liidien hankintaa. Tässä blogissa sukellamme syihin,...

    Lue lisää
    • Uutiset

    Huippuonnistuminen vaikeissa olosuhteissa: SDM:n vuosi 2024  

    Mitkä olivat SDM:n suurimmat kehitysaskeleet, onnistumiset ja torjuntavoitot? Katso vuoden 2024 koonti toimitusjohtajamme sanoin!

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi
    • Facebook
    • Instagram
    • Sosiaalinen media

    Meta-mainonnan säännöt – Mitä mainostajan tulee tietää?

    Meta-mainonnan pelisääntöjen tunteminen ei ole valinnaista, vaan välttämätöntä. Tässä blogissa pureudutaan Metan mainospolitiikan kiemuroihin ja siihen, miten mainostat t...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi

    AI-optimointi – Varmista hakukonenäkyvyys myös tulevaisuudessa

    Lue mitä AI-optimoinnilla tarkoitetaan sekä miten tekoäly tulee muuttamaan hakukonemarkkinaa.

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Digitaalinen markkinointi

    Miten teollisuusyritykset voivat hyödyntää digimarkkinointia tehokkaammin?

    Digitaalinen markkinointi tarjoaa teollisuusyrityksille tehokkaan keinon kasvattaa näkyvyyttään, tuottaa liidejä ja edistää myyntiä. Lue, miten!

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Digitaalinen markkinointi
    • Tekoäly

    Asiakaskäyttäytyminen murroksessa – näin reagoit asiakkaidesi muuttuviin tarpeisiin ajoissa  

    Asiakaskäyttäytyminen on murroksessa digitalisaation ja tekoälyn myötä. Personoitujen palveluiden, datan ja trendien seuraamisen avulla yrityksesi voi kuitenkin pysyä kilpail...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Strategia
    • Tekoäly

    Kokeile osaako tekoäly kertoa, miksi yritykseltäsi kannattaa ostaa

    Tekoäly mullistaa tiedonhaun ja muuttaa asiakkaiden ostoprosessin alkupäätä valtavasti. Jatkossa tekoäly on yrityksenne aktiivisin myyjä. Sen suoriutuminen riippuu siitä, mi...

    Lue lisää