Tekoälystä ja sen tulemisesta puhutaan nyt kaikkialla. Kun iltauutisia katselee niin vaikuttaa siltä, että aina on jossain tehty uusi harppaus eteenpäin. Shakissa tekoäly päihitti mestarit jo vuosia sitten, ja yhä enenevissä määrin tekoälyn vaikutukset ylettävät myös normaalin työelämän puolelle.
Tekoälyn kehitys vähentää kognitiivisen osaamisen tarvetta työelämässä nopeasti, kuten valtionvarainministeriön kansliapäällikkö kirjoituksessaan toteaa. Siirtymistä tekoälyn hyödyntämiseen ei aina edes huomaa. Jonkin ohjelmistopäivityksen yhteydessä saatat vain havahtua siihen, että uusi toiminto helpottaakin työtäsi hämmästyttävällä tavalla.
Ennen kuin syvennytään tekoälyn vaikutuksiin markkinoinnissa, todetaan sen verran, että puhun tässä kirjoituksessa ns. heikosta tekoälystä, joka hyödyntää laajaa tietopohjaa ongelmien ratkaisemiseen sekä tunnistamiseen. En puhu siis vahvasta tekoälystä, joka kykenee jonkinasteiseen tietoisuuteen tai ihmistä tehokkaampaan kognitiiviseen ajatteluun.
Digitaalisen markkinoinnin jätit ovat ahkerimpia tekoälyn kehittäjiä ja hyödyntäjiä
Puhuttaessa tekoälystä ja sen kehittämisestä ei voida sivuuttaa Googlen ja Facebookin kaltaisia toimijoita.
Facebookilla on oma FAIR (Facebook AI Research) -yksikkönsä ja Googlella DeepMind -osasto, jotka ovat keränneet yhteen maailman johtavat tekoälytutkijat edistämään tekoälyn kehitystä ja tätä kautta asiakkaidensa toimintaa.
Syy, miksi nämä toimijat ovat erityisesti kiinnostuneita tekoälyn mahdollisuuksista, on valtava datan määrä. Algorithmipohjaisen tekoälyn tarkoituksena on louhia tuota jättimäistä datamäärää, tunnistaa syyseuraus-suhteita ja tehdä tämän perusteella kehitysehdotuksia sekä muokkauksia toimintoihin. Näiden kahden toimijan kohdalla tämä tarkoittaa käytännössä näytettävää sisältöä ja mainontaa.
Mitä kaikkea tekoäly tekee nyt ja/tai tulee tekemään lähitulevaisuudessa?
Google hyödyntää tekoälyä jo monissa eri muodoissa. Keräsin alle muutamia minusta mielenkiintoisimpia asioita markkinoinnin kannalta.
- Datapohjainen attribuutiomallinnus antaa mahdollisuuden seurata tarkemmin, mitkä toimenpiteet vaikuttavat asiakkaan ostoprosessin etenemiseen ja millä on eniten merkitystä ostotapahtumien kannalta. Tekoälyn avulla voidaan reaaliajassa laskea yhteyksiä eri kanavien ja ostopolkujen välillä. Tämä tarjoaa huomattavasti luotettavampaa tietoa kuin staattisesti määritelty attribuutio, joka on vain vuorovaikutusten määrään perustuva oletus. Google Ads -videolla, kohdassa 37 min, on avattu tätä asiaa syvällisemmin.
- Googlen mielenkiinnon kohteena on se, että tekoäly kykenee ihmisten elämänmuutosten pohjalta luomaan automatisoitua markkinointia. Algoritmipohjaisen tekoälyn tarkoituksena on seurata ihmisiä ja heidän elämässään tapahtuvia muutoksia ja tämän tiedon pohjalta tarjota heille juuri nykyhetkeen parasta mainontaa. Tässä yhdistyy mielenkiintoisesti erilaiset ihmistyypit ja elämäntapahtumat sekä mainonta ja ilmaiset hakutulokset. Lähiaikoina Googlen on kerrottu saavan käyttöönsä myös uuden prosessorin, jonka luvataan nostavan laskentatehoa huomattavasti.
- Google kehittää tekoälyä vauhdikkaasti myös videoita analysoimaan. Jo nyt tekoäly kykenee tunnistamaan videokuvasta erilaisia objekteja ja näin tulkitsemaan videosisältöä syvällisemmin. Tekoäly tunnistaa millaista sisältöä katsot esimerkiksi Youtubesta ja pystyy kohdentamaan sinulle mainontaa tarkemmin. Tietysti Google analysoi myös mainokset ja pystyy kuluttamasi sisällön pohjalta peilaamaan, millaista videomainontaa juuri sinulle kannattaa näyttää.
- Englannin kielellä Google antaa tekoälylle jo valtaa myös Google Adwords -mainoksien kirjoittamisessa. Etuna tässä on se, että Google pystyy tunnistamaan, millainen ostaja olet ja kohdistamaan juuri sinulle sopivia mainoksia.
Facebook on ollut Googlea vaitonaisempi sen tekoälyprojektiensa suhteen. Kyky tunnistaa kuvista sekä teksteistä signaaleja ihmisen käyttäytymisestä on kuitenkin kerrottu terrorismin estoprojektissa. Muun muassa Forbes kertoi tästä kesällä. Samoja tekniikoita voidaan käyttää myös tunnistamaan erilaisia ryhmiä ja ryhmissä tapahtuvaa viestintää.
- Facebook tunnistaa myös kuvien ja videoiden sisältöjä ja pystyy näin päättelemään, millaisista asioista pidät. Enää kuvien tai videoiden ei tarvitse olla tietyn henkilön jakamia tai tykkäämiä, vaan Facebook tunnistaa itse sisällöstä, mikä siinä herätti mielenkiintosi ja jakelee lisää samankaltaista sisältöä eteesi. Kun Facebook pystyy sisällön analysointiin tällä tarkkuudella, on mainostajan tuotettava samasta tuotteesta enemmän erilaista sisältöä. Näistä Facebook jakelee sitten ihmisille juuri heille parhaita vaihtoehtoja.
- DeepText on yksi Facebookin mielenkiintoisimmista projekteista. Se hyödyntää WhatsApp- ja Messenger -sovelluksista saatua tietoa. Facebookin mukaan DeepText-tekoäly kykenee jo ymmärtämään 20 eri kieltä ja kääntämään näitä. Facebook on ilmoittanut, että sen pyrkimyksenä on saada kaikki ihmiset keskustelemaan yhtenä joukkona asioista ilman, että äidinkielellä on merkitystä. Mainostajan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa mainokset täytyy kirjoittaa ainoastaan englanniksi. Sen jälkeen valitset kohdealueet kartalta ja Facebook kääntää mainokset kohdemaan kielelle.
Markkinoinnin tulevaisuus vaatii tekijältään paljon
Datan ja automatisoitujen toimintojen määrä tulee kasvamaan eksponentiaalisesti seuraavien vuosien aikana. Suomessa tekoälyn jalkautumista hidastaa kielemme, jota puhuu vain 5 miljoonaa ihmistä. Kun vertaa, kuinka paljon pidemmällä ollaan Yhdysvalloissa tai Espanjassa, tuntuu jatkuvasti kuin kurkkisi tulevaisuuteen lukiessa uutisia Atlantin toiselta puolen.
Vaikka lähitulevaisuudessa rutiinitoimenpiteet siirtyvät yhä enemmän koneen tehtäviksi, jää silti markkinoinnissa viestintä sekä suuri osa sisällön tuottamisesta vielä ihmisen hoidettavaksi. Kiireisiä aikoja on luvassa varsinkin heille, jotka ymmärtävät tekniikan sekä liiketoiminnan päälle. Heidän tehtäväkseen jää pähkäillä, mikä teknologia tai tekoäly milläkin hetkellä kykenee tehostamaan kunkin yrityksen liiketoimintaa parhaiten.
Toivon todella, että Suomessa ollaan nyt hereillä, kun maailma hakee tosissaan askelmerkkejä.
Ota yhteyttä