• Digitaalinen markkinointi

Ensimmäisen työviikon tunnelmat Suomen Digimarkkinoinnilla

Uusin digitoverimme Lasse kertoo ensimmäisen viikon tunnelmistaan Suomen Digimarkkinoinnin asiantuntijana.

Lasse Sourander

Millaista on työskennellä Suomen Digimarkkinoinnilla? Tällä kertaa blogissamme syvennymme työntekijäkokemukseen Suomen Digimarkkinoinnilla, kun marraskuussa sometiimissämme pestinsä aloittanut uusi digitoverimme Lasse kertoo ensimmäisen viikon tunnelmiaan.

Ennen kuin Lasse pääsee ääneen, käymme pikaisesti läpi, mitä Suomen Digimarkkinoinnin rekrytoinnissa ja HR-kuvioissa on viime aikoina tapahtunut. Suomen Digimarkkinoinnilla panostetaan entistä vahvemmin kovien osaajien rekrytointiin, työnhakijakokemukseen ja työntekijöiden – eli tuttavallisemmin digitovereiden – viihtyvyyteen. Olemme kuluneena vuonna 2019 rekrytoineet 10 asiantuntijaa, saaneet joukkueeseemme HR-valmentajan ja avanneet uuden toimiston Helsinkiin.

Osallistuimme syksyllä ensi kertaa myös työntekijätyytyväisyyttä mittaavaan Great Place To Work -tutkimukseen, josta saimme heti kerralla päräyttävät tulokset sertifikaatin kera: 97 % asiantuntijoistamme sanoo, että ”kokonaisuutena Suomen Digimarkkinointi on erittäin hyvä työpaikka”.

 

Lasse Sourander, sosiaalisen median asiantuntija:

Kaksi viikkoa ennen sovittua aloituspäivämäärää

Saavun toimistolle allekirjoittamaan työsopimuksen. Tätä on edeltänyt parin haastattelukierroksen jälkeen HR-valmentaja Paulan innostunut puhelu, jossa olemme yhdessä todenneet ns. kulttuuri-matchin syntyneen. Nopeiden, äänettömien ja salassa tehtyjen tuuletusten jälkeen olen saanut nuijittua innostukseni lähes stoalaiseen tyyneyteen ja todennut, että kiitos, otan paikan vastaan. Jälkeenpäin epäilen, että käsien tärinä on välittynyt Paulan puhelimeen asti.

Toimistolla minut ottaa vastaan SDM:n toimitusjohtaja Jaakko sekä tuleva esimieheni, some-tiimin vetäjä Anssi. Siirrymme neuvottelutilaan ja allekirjoitamme työsopimuksen – nyt se on virallista. Keskustelemme lähinnä lasten sairastamisesta ja lomamatkoista, mutta uskon, että kaikki jakavat saman kutinan. Tästä tulee vielä kova juttu.

Anssi antaa kotiin viemisiksi jo kaksi opiskeltavaa teosta: toinen perehdyttää SDM:n myynti- ja tuotantoprosessin tukijalkana olevaan ostajapersoonamalliin ja toinen pureutuu syvälle Facebookin mainostustekniikkaan. Nämä aion kahlata läpi jo ennen ensimmäistä työpäivää, jotta pääsemme heti vauhtiin. Lapsiperheen arjessa työpäivän jälkeinen opiskelu painottuu siihen pieneen ja täysin satunnaiseen aikaikkunaan, joka osuu iltasatujen, mörköjen, vesipullojen täytön ja oman tajuttomuuden nelikenttään, mutta kirjat tempaavat mukaansa enkä meinaa malttaa odottaa uuden työn alkamista. Olo on kuin pikkupojalla joulukuun alussa.

Perjantai

Ensimmäinen työpäivä. Olo on kuin kahdella pikkupojalla jouluaattona. Toista houkuttelee uusi työpöytä täynnä it-laatikoita – niiden avaaminen ja käyttökuntoon saattaminen kutkuttaa sisälläni asuvaa teknolelufriikkiä. Toinen pikkupojista on taas innosta pinkeänä lähdössä tekemään, oppimaan ja tutustumaan.

Kaikki työntekijät kokoontuvat joka päivä aamupalaveriin klo 9.03. Aulan seisomapalaverissa jokainen kertoo napakasti tulevan päivän kolme tärkeintä työtehtävää, ja mahdollisesti muita oppeja, mitä muiden tulisi tietää. Omat päivän kolme tärkeintä asiaa ovat työkoneen  alkuasennukset, uusien ihmisten nimien oppiminen ja läksiäissaunailta vanhalla työpaikalla. Muiden digitoverien top kolmoset käsittelevät lähinnä asiakas-caseja tai sisäisiä työtehtäviä, blogeja, oman sivuston ja omien prosessien kehitystä. Toivon, että omat top kolmoseni saavat melko pian substanssilihaa luidensa ympärille.

Iltapäivä sujahtaa tuhannen eri järjestelmän, salasanan, sovelluksen ja käyttäjäryhmän iloisessa sekamelskassa. Salasananhallintasoftat ovat kuulemma testauksessa, joten päätän hypätä kyselemättä testiryhmään – tietoturva asiakastileissä ja projektinhallinnassa on tietysti ensiarvoisen tärkeää, ja tämänhetkisillä henkisillä resursseillani saadaan suurin piirtein balsapuun vahvuisia salasanoja.

Maanantai

Perjantain pehmeän laskun jälkeen otamme Paulan ja Anssin kanssa perehdytyksestä niskalenkin istuttamalla sen 7 kuukauden prosessiksi, jonka kontrollipisteet sovitaan kuukausittaisiksi. Väliarvio tehdään koeajan päätteeksi, mutta tällä hetkellä ei ole epäilystäkään, että kummallakaan osapuolella olisi halua jatkaa eri poluille.

Saan eteeni luettavaksi ja kommentoitavaksi kollegani tekemän some-strategian, jossa pureudutaan asiakkaan some-tilien nykytilaan, kilpailijatilanteeseen, tavoitteisiin, ostajapersooniin ja näiden kaikkien hyödyntämiseen kilpailuedun ja kasvun polttoaineena. Katri on tehnyt viiltävää analyysiä, ja strategiasta nousee asiaan vähemmänkin perehtyneelle ainutkertaisia iskun paikkoja, joita asiakasorganisaatiot eivät ole joko resurssien tai osaamisen puutteessa päässeet vielä hyödyntämään. Alan jo nyt hahmottaa, miksi SDM viestii niin usein kasvun ja digin rikkumattomasta yhteydestä.

Atomikellon tarkasti klo 15.30 alkaa aulasta kuulua ensin kolinaa, sitten kolmitahtista nakutusta, ja lähes jokaisen nakutussyklin päätteeksi heleitä ärräpäitä ja vielä heleämpää ilkamointia. Pingispöytä on kaivettu esiin.

Tiistai

Opiskelupäivä. Laaja verkkokurssi käsittelee niin mainonnan suunnittelua kuin toteuttamistakin, budjetointia, strategiaa ja mittaamista. Videot, esimerkit ja harjoitukset sitovat oppisisällöt käytäntöön, eikä kaikkea tarvitse harjoitella oikeilla asiakastileillä.

Opiskelun keskeyttää velvoittava kutsu taukojumppaan. Ala-aulan verryttelyhetki vedetään Spice Girlsin tahtiin, ilmeisesti yleisön pyynnöstä. Harkitsen vakaasti seuraavaan jumppaan vastamelukuulokkeita.

Jumppa saa kuitenkin veren kiertämään opiskelun kangistamissa aivosoluissa, ja opiskelukurssin valmiusasteprosentteja putoilee lähes itsekseen. Epävirallinen tavoiteaika, viikko, on jyrännyt alleen virallisen kaksiviikkoisen. Huomaan jo budjetoivani tälle päivälle vielä ainakin neljä kokonaisuutta, yhteensä 8 prosenttia, jotta olisi edes seitinohut sauma alittaa haamuraja.

Keskiviikko

Ensimmäinen asiakaspalaveri. Myyntijohtaja Ilari toteaa asiakkaalle, että meillä työkavereista tulee aidosti ystäviä keskenään. Ilari toistaa saman asian myöhemmin seuraavana yönä, unessa, perheeni joulupöydässä. Harkitsen aamulla vielä, riittäisikö kevyempikin sitoutuminen työyhteisöön.

Palaverin jälkeen kasaannumme lähes koko organisaation voimin keittiöön juhlistamaan Jaakon syntymäpäiväjuhlia. Pöydässä on kakkuja ja kahvinkeittimet puskevat äärirajoillaan lisää kuumaa. Juhlapuhe on sopivan lyhyt, ytimekäs ja tunteellinen, ja on suorastaan liikuttavaa huomata, että tilaisuudessa ei ole ketään pokkuroimassa johtoa, vaan kaikki ovat täydestä sydämestään onnittelemassa ystäväänsä.

Tutustumme Anssin johdolla Facebookin Business Managerin ja Smartlyn työkaluihin ja niillä saatuihin tuloksiin asiakasraporteissa. Jälki on kampanjasta toiseen puhuttelevaa. Some todella toimii.

Torstai

Lisää opiskelua. Pikkuhiljaa perehdytysagendan ulkopuolelta on alkanut tippua yksittäisiä nakkeja (esim. blogivuoro kiireiseltä kollegalta), joihin tartun kyselemättä. Yksi SDM:n avainarvoista on Aito Halu Auttaa, ja haluan ottaa oman roolini organisaatiossa myös tämän kulman kautta.

Anssi osoittaa omaa arvojen mukaista toimintaa ja lähtee avukseni kauppareissulle. Huomenna aamulla on vuoroni kattaa digitovereille aamupala, jota varten pitää tietysti hakea mehut, leivät, vihannekset, jogurtit ja banaanit – pikkukorvapuusteja unohtamatta. Uuden työntekijän aamupalan tarkoituksena on saada tiimi puuhastelemaan jotain matalalla kynnyksellä heti ensimmäisten päivien aikana, mutta tämä tavoite menee siltä osin hukkaan, että oikeastaan ensi minuuteista lähtien jokainen työtoveri on saanut oloni tuntemaan siltä, kuin olisin ollut osa organisaatiota alusta alkaen.

Lastaamme aamupalatarpeet odottelemaan huomista jääkaappeihin ja puristan vielä pari prosenttia opintoja eteenpäin.

Uuden työntekijän aamupalan tarjonnan satoa.

Perjantai

Säntään heti aamusta keittiöön. Anssi on ehtinyt jo aloittaa kattamisen ja kahvinkeiton, mutta puuhaa riittää minullekin. Vähitellen kello hiipii puoli yhdeksään ja yksi jos toinenkin valuu keittiöön. Kalenterikutsuun tuli 29 vastausta, joten kahvia ja ruisleipää kuluu runsaasti.

Aloitamme vähitellen kierroksen, joka täyttää aamupalan toista funktiota. Jokainen digitoveri kertoo minulle hieman itsestään sekä Anssin spontaanisti edellisiltana antaman tehtävän: faktan itsestään, jota muut eivät vielä tienneet. Minulle tehtävä on verrattain vaivaton, muut tuskailevat asian kanssa enemmän. Mitä ilmeisimmin kummallisemmistakin seikkailuista on kerrottu suoraan ja avoimesti. Salaisuuksia alkaa kuitenkin löytyä, ja samaa tahtia viinirypäleiden kanssa hupenee viimeinenkin jännityksen ripe. Ihan kuin kotiin olisi tullut.

Kiinnostuitko Suomen Digimarkkinoinnista työpaikkana? Uusien digitovereidemme rekrytahti tulee jatkumaan kovana, joten katso avoimet työpaikkamme täältä – ja lähetä hakemus jo tänään!

Tilaa digitaalisen markkinoinnin hiljainen tieto sähköpostiisi

Opi lisää Suomen suurimmassa digitaalisen markkinoinnin kirjastossa.

    • Analytiikka ja mittaaminen
    • Tekoäly

    Web-analytiikka ja AI – miten tekoäly muuttaa datan hyödyntämistä tuloksellisessa digimarkkinoinnissa?

    AI mullistaa tapamme kerätä, tulkita ja hyödyntää web-analytiikkaa liiketoiminnan tukena. Mihin asioihin AI vaikuttaa ja miten se on jatkossa hyvä huomioida?

    Lue lisää
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn vastuullinen ja eettinen käyttö markkinoinnissa – mitä siitä on hyvä tietää?

    Generatiivisen tekoälyn käyttö kiihtyy ja samalla esiin nousee sen vastuullisuuteen ja eettisyyteen liittyviä kysymyksiä. Mitä asioita tulee huomioida, kun haluat käyttää ...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Tekoäly

    Tekoälyn käytön vaarat orgaaniselle hakukonenäkyvyydelle

    Yritysten on opittava hyödyntämään tekoälyä prosesseissaan, tai he jäävät kilpailijoiden jalkoihin, mutta mitä vaaroja tekoälyn käytössä on?

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Hakukoneoptimointi

    Hakukoneoptimointi B2B-yritykselle – Miksi ja miten se kannattaa tehdä?

    Hakukoneoptimointi on B2B-yritykselle paljon enemmän kuin vain näkyvyyttä – se on osa uskottavuutta, asiantuntijuutta ja liidien hankintaa. Tässä blogissa sukellamme syihin,...

    Lue lisää
    • Uutiset

    Huippuonnistuminen vaikeissa olosuhteissa: SDM:n vuosi 2024  

    Mitkä olivat SDM:n suurimmat kehitysaskeleet, onnistumiset ja torjuntavoitot? Katso vuoden 2024 koonti toimitusjohtajamme sanoin!

    Lue lisää
    • Digitaalinen markkinointi
    • Facebook
    • Instagram
    • Sosiaalinen media

    Meta-mainonnan säännöt – Mitä mainostajan tulee tietää?

    Meta-mainonnan pelisääntöjen tunteminen ei ole valinnaista, vaan välttämätöntä. Tässä blogissa pureudutaan Metan mainospolitiikan kiemuroihin ja siihen, miten mainostat t...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi

    AI-optimointi – Varmista hakukonenäkyvyys myös tulevaisuudessa

    Lue mitä AI-optimoinnilla tarkoitetaan sekä miten tekoäly tulee muuttamaan hakukonemarkkinaa.

    Lue lisää
    • B2B Markkinointi
    • Digitaalinen markkinointi

    Miten teollisuusyritykset voivat hyödyntää digimarkkinointia tehokkaammin?

    Digitaalinen markkinointi tarjoaa teollisuusyrityksille tehokkaan keinon kasvattaa näkyvyyttään, tuottaa liidejä ja edistää myyntiä. Lue, miten!

    Lue lisää
    • Ääniblogi
    • Digitaalinen markkinointi
    • Tekoäly

    Asiakaskäyttäytyminen murroksessa – näin reagoit asiakkaidesi muuttuviin tarpeisiin ajoissa  

    Asiakaskäyttäytyminen on murroksessa digitalisaation ja tekoälyn myötä. Personoitujen palveluiden, datan ja trendien seuraamisen avulla yrityksesi voi kuitenkin pysyä kilpail...

    Lue lisää
    • Hakukoneoptimointi
    • Sisältömarkkinointi
    • Strategia
    • Tekoäly

    Kokeile osaako tekoäly kertoa, miksi yritykseltäsi kannattaa ostaa

    Tekoäly mullistaa tiedonhaun ja muuttaa asiakkaiden ostoprosessin alkupäätä valtavasti. Jatkossa tekoäly on yrityksenne aktiivisin myyjä. Sen suoriutuminen riippuu siitä, mi...

    Lue lisää