Viime aikojen poikkeusjärjestelyt ovat vaikuttaneet jokaiseen kuluttajaan tavalla tai toisella. Kun omasta asunnosta ei tule poistua totuttuun tapaan, se muuttaa ratkaisevasti käyttäytymistämme.

Tilanne vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi kulutuskäyttäytymiseemme, kun pyrimme minimoimaan kaikki ylimääräiset kontaktit pysymällä kotona. Emme vietä enää aikaa ravintoloissa ja mietimme, uskaltaako tehdä niinkin arkista asiaa kuin ruokakaupassa käymistä.

Kuluttajien lisäksi vallitsevat olosuhteet vaikuttavat tietenkin myös yrityksiin ja niiden toimintaan. Tällä hetkellä rajoitukset vaikuttavat vaihtelevasti eri toimialoille, mutta yksi asia on varmaa: liikenne tulee nyt kääntymään kivijalasta nettiin.

Seuraavaksi kerron arvion tulevaisuuden trendeistä verkkosivuille sekä verkkokaupoille. Luvassa myös konkreettisia vinkkejä, miten voit tehostaa verkkomyyntiäsi näinä poikkeuksellisina aikoina.

Verkkosivut ja verkkokaupat vahvoilla

Näissä vallitsevissa olosuhteissa vahvimmilla ovat ne yritykset, jotka ovat panostaneet digiin jo ennen rajoitusten puhkeamista. Nyt kun kansalaiset viettävät aikaansa kotona neljän seinän sisällä, he tutustuvat yritykseesi ja sen brändiin ensisijaisesti netin kautta perinteisen kivijalan sijasta.

Kun kivijalka on laitettu monessa paikassa säppiin, tällä hetkellä monen yrityksen toimintaan ja brändiin tutustutaan puhtaasti netin kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt kuluttajien silmissä etusijalla ovat digitaaliseen puoleen panostaneet yritykset.

Hyvät verkkosivut tai sen yhteydessä sijaitsevat verkkokaupat ovat tämän hetken suurimpia ja väsymättömiä myyntikoneita, sillä niihin päästään käsiksi kellon ympäri myös poikkeusaikoina. Verkkosivut välittävät kuluttajille tietoa yrityksestäsi samalla kun verkkokaupat tuovat euroja kassaan.

Sen sijaan kivijalan kanssa haasteita

Tämän hetken tilanne on haastava niille yrityksille, jotka ovat panostaneet erityisesti kivijalkaan digitaalisuuden kustannuksella. Vaikka yrityksesi tarjoama palvelu olisi normaaleissa olosuhteissa ensiluokkaista tai toimitilasi edustaisivat alasi terävintä kärkeä, niistä ei ole poikkeusolojen aikana samanlaista vetovoimaa kuin normaalina aikana.

Koska tällä hetkellä lähes kaikki toiminta hoituu netin kautta, etulyöntiasemassa ovat digitaalisuuteen panostaneet yritykset. Vallitsevat olosuhteet ovat ikään kuin luoneet uudet pelisäännöt, joiden pohjalta nyt pelataan. Näiden sääntöjen ollessa voimassa kuluttajat tutustuvat yritykseesi lähes sataprosenttisesti verkossa, jolloin korostuvat toimivat verkkosivut sekä helppokäyttöiset verkkokaupat.

Nämä kaksi tuovat sinulle liidejä ja kauppaa myös poikkeusolosuhteiden aikanakin. Kuten jo aiemmassa katsauksessamme digimarkkinointiin poikkeustilan aikana todettiin, ihmiset viettävät sosiaalisessa mediassa ja internetissä huomattavasti aiempaa enemmän aikaa. Tästä muutoksesta voidaan ottaa hyöty irti panostamalla omaan verkkosivuusi ja tekemällä yrityksesi verkkosivusta uusi näyteikkuna bisneksellesi.

Neljä vinkkiä verkkosivujesi tehostamiseen

Sinulla saattaa olla jo olemassa verkkosivut, mutta et ole ottanut niistä kaikkea irti. Ei hätää, sillä voit erilaisilla keinoilla tehostaa verkkosivujesi toimivuutta. Tässä muutama vinkki, mitkä kannattaa laittaa viimeistään poikkeusolosuhteiden aikana kuntoon:

Panosta verkkosivujen sisältöön

Verkkosivujesi sisältö muodostaa sivuston keihäänkärjen. Sisällön määrä ja laatu vaikuttavat molemmat suoraan kaikkiin markkinoinnin toimintoihin sivuillasi. Nyrkkisääntönä mitä enemmän verkkosivuillasi on laadukasta sisältöä, sitä parempia tuloksia saat sivustosi avulla.

Varmista sivustosi nopeus ja responsiivisuus

Käyttökokemus on todella suuressa roolissa toimivien verkkosivujen kohdalla. Kuluttajat eivät jaksa viettää aikaa huonosti toimivilla sivuilla, vaan hyvin herkästi palaamme taaksepäin ja valitsemme käyttäjäystävällisemmät sivut. Yleisimmät ongelmat käyttäjäkokemuksen saralta löytyy sivustonopeuden sekä responsiivisuuden muodossa. Emme jaksa viettää aikaa hitaasti latautuvilla sivuilla, koska niitä ei ole miellyttävä käyttää. Sama asia responsiivisuudessa, eli sivuston mukautumisessa erilaisille laitteille. Koska käytämme jopa yli puolet ajasta nettiä puhelimella tai tabletilla1, sivuston tulee istua myös näille laitteille, tai muuten asiakas karkaa jälleen kerran muille verkkosivustoille.

Sivustosi voi olla tyylikäs, mutta se ei myy

Pelkkä verkkosivuston tyylikkyys ei tänä päivänä enää riitä kovassa kilpailussa, vaan sivuston tulee tyylikkään designin lisäksi vastata asiakkaiden odotuksia. Hyvät ja myyvät verkkosivut ratkaisevat sivustovierailijoiden ongelmia tai tarjoavat helposti jotain mitä he etsivät. Näiden ongelmien ratkaisujen tulee löytyä sivustolta helposti ja kivuttomasti. Sama asia koskee myös yhteydenottotapoja, joiden tulee olla helposti saatavilla.

Lisää verkkosivuillesi verkkokauppa

Jos verkkosivustosi on toteutettu WordPressin avulla, siihen on hyvin usein mahdollisuus lisätä Woocommerce-verkkokauppa melko pienin muutoksin. Tämä tarkoittaa tiiviimmillään sitä, että nykyisen jo olemassa olevan sivuston jatkoksi voidaan asettaa verkkokauppa. Tällöin verkkokauppa voidaan tarvittaessa rakentaa nopeasti, eikä koko verkkosivustoasi tarvitse tehdä uudelleen asennuksen yhteydessä.

Miltä näyttää verkkosivujen ja verkkokauppojen tulevaisuus poikkeusolojen jälkeen?

Elämme nyt varsin poikkeuksellisia aikoja, eikä vielä ole tiedossa koska palaamme normaaliin. Sekään ei ole vielä tiedossa miltä arkemme tulee näyttämään normaaleihin olosuhteisiin palaamisen jälkeen. Näin isot mullistukset muuttavat varmasti ainakin jonkin verran käyttäytymistämme eri asioiden yhteydessä.

Verkkokauppojen tulevaisuus näyttää tällä hetkellä yhä kirkkaammalta. Vallitsevat olosuhteet ovat rohkaisseet viimeisetkin kuluttajat kokeilemaan nettishoppailua ja tällä hetkellä yhä enemmän tavaraa tai palveluita on siirtynyt netin kautta myytäväksi.

Esimerkiksi ravintolat ovat siirtyneet joukolla tarjoamaan verkkokauppaa, jossa annoksia on mahdollista tilata netin kautta omalle kotiovelle. Myös arkiset ruokakauppareissut ovat vaihtuneet siihen, että erilaiset kauppakassipalvelut tuovat sinulle ostoskassin kotiin.

Oikeastaan vain mielikuvitus on enää rajana sille, mitä voit tällä hetkellä myydä verkkokaupassasi. Poikkeustilanne mahdollistaa nyt sellaistenkin hurjien ideoiden kokeilun, joita ei normaalissa olosuhteessa uskaltaisi välttämättä lähteä toteuttamaan.

Yksi asia on kuitenkin varmaa; kun kuluttajat oppivat käyttämään jotain, paluuta vanhaan ei enää ole. Esimerkiksi ravintolaruuan tai ruokaostoksien tilaaminen kotiovelle jatkuu varmasti kasvavana trendinä myös tilanteen normalisoitumisen jälkeenkin.

Olemalla nyt mukana kehityksessä varmistat paikkasi kärkikahinoissa siinä vaiheessa, kun palaamme normaaliin päiväjärjestykseen. Lataa alta verkkokauppaan keskittyvä verkkolehti ja poimi sieltä vinkit omaan liiketoimintaasi.

Lataa verkkokauppa-verkkolehti