Oletko sinä etsimämme B2B-puolen huippumyyjä:

Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 1,7 miljoonaa euroa. Vuonna 2019 kasvamme +40 %. Meillä on neljä myyjää, ja tuo summa on heidän klousaamaansa.

Meillä on kuitenkin haaste, jonka ratkaisemisessa sinä voit auttaa. 

Saamme oman inbound-markkinointimme kautta niin paljon tarjouspyyntöjä ja liidejä, että emme ehdi kunnolla vastaamaan niihin kaikkiin. Siksi tarvitsemme sinua – nälkäistä ammattimyyjää, jolla on jo aiempaa kokemusta b2b-myynnistä ja ymmärrystä digitaalisesta markkinoinnista. 

Vuonna 2019 olemme rekrytoineet jo 12 uutta digitoveria. Nyt etsimme myyntitiimiimme viidettä huippumyyjää. Avasimme syyskuussa toimiston Helsinkiin Kamppiin, jonne rekry aukeaa ensi vuonna. Tässä rekryssä etsimme myyjää Jyväskylään.

 

Mitä pääset myymään?

SDM:n myyjänä myyt asiakkaillemme kiihtyvää asiakasvirtaa, liidejä ja liiketoiminnan kasvua. Tarjoat heille mitattavasti lisää rahaa palveluidemme avulla. Et myy heille muotilla painettuja kokonaisuuksia, vaan rakennat jokaiselle asiakkaalle yksilöllisen digimarkkinoinnin kokonaisratkaisun asiakkaan tarpeiden ja toimialan mukaan. Päätuotteitamme ovat Some, SEM, SEO, verkkosivut, sisältömarkkinointi, CRO ja analytiikka.

Liideille myyminen alkaa joko meille lähetetyn tarjouspyynnön kautta tai ottamalla yhteyttä markkinoinnin automaation lämmittämään liidiin puhelimitse. Tästä myyntiprosessi jatkuu palaverin muodossa joko livenä tai etäyhteyden välityksellä – tilanteesta riippuen. Toki voit tehdä myynnin avauksia liideille myös LinkedInissä tai muulla parhaaksi näkemälläsi tavalla.

 

Tule jakamaan suurta ja kasvavaa kakkua

Mainitsin alussa, että meillä on neljä myyjää. Monella meidän kokoisella toimistolla on 10-20 myyjää. Meillä on vain neljä myyjää, koska oma markkinointimme tuottaa niin paljon liidejä, ettei kylmiä puheluita tarvitse. Voit näin odottaa 3000-6000+ € kuukausituloja ilman palkkakattoa. Palkkasi koostuu uusista asiakkuuksista sekä vanhojen asiakkaidesi hallinnasta, jolloin osa tuloista on passiivista tuloa. 

Ensimmäiset 8 kk tarjoamme suuremman pohjapalkan ja kattavan perehdytyksen, jotta asiakassalkkusi alkaa kertymään, kun opit tuntemaan toimintaamme paremmin.

 

Millaista suoritusta odotamme sinulta?

Myynti tottelee toimintaa, joten odotamme sinulta aktiivista otetta myyntiin. Vaikka liidejä on paljon, niin ne eivät käänny kaupaksi ilman, että myyjä kääntää ne kaupaksi. Hoidat asiakassuhteita itsenäisesti ja itseohjautuvasti, mutta pääset tekemään myyntiä ja asettamaan tavoitteita yhdessä muun myyntitiimin kanssa.

Vapaus ja vastuu on meillä isossa roolissa, joten määrität itse omat työaikasi tiettyjen raamien puitteissa. Odotamme sinulta siis tulosta, emme mahdollisimman suurta toimistolla vietettyä tuntimäärää.

Edellytämme sinulta:

  • Aiempaa kokemusta B2B-myynnistä
  • Digimarkkinoinnin päälinjausten ymmärtämistä: miten maksettu mainonta toimii Googlessa ja somessa, mitä asioita hakukoneoptimoinnissa tulee ottaa huomioon ja miten digimarkkinoinnin kokonaisuuksia luodaan. Sinun ei siis tarvitse osata näitä käytännössä, vaan ymmärtää niitä.

 

Miten mahdollistamme menestyksesi myynnissä?

  1. tukenasi on yli 30 alan parhaimmistoon kuuluvaa asiantuntijaa, joten et tee työtäsi yksin
  2. saat nykyaikaiset myynnin CRM:t ja softat käyttöösi, joiden avulla myynnin tekeminen ja asiakkuuksien seuranta on tehokasta
  3. pääset osaksi kokenutta myyntitiimiä, joka tekee saumatonta yhteistyötä keskenään hyödyntääkseen kaikki saapuneet liidit tasaisesti
  4. referenssimme puhuvat puolestaan, joten sinun ei tarvitse vain puhua tuloksista, vaan voit näyttää niitä asiakkaalle
  5. kehittämämme markkinoinnin kokonaismalli on ainutlaatuinen, joten et esittele asiakkaalle samoja asioita kilpailijoidemme kanssa

 

Toimipaikkanasi on Jyväskylän keskeisellä sijainnilla oleva 500 m2 toimistomme. Etätyömahdollisuus ja kattavat työsuhde-edut tarjoavat lisää vapautta ja joustoa työarkeesi. Meillä olet juuri oma itsesi – tykkäsit sitten painaa myyntiä shortseissa ja t-paidassa tai smart casual -vaatteissa.

»Katso SDM:n vuoden 2018 lukuja täältä.

Tulevan tiimisi kommentteja työstä:

“Saa tehdä hienoille asiakkaille töitä hienojen ammattilaisten kanssa!” – Ilse, Queen of Sales

“Tässä työssä oppii joka päivä uutta niin asiakkaiden liiketoiminnasta kuin digimarkkinoinnista!” – Olli, Sales Hero

”Taito luoda tuloksellisia digimarkkinoinnin kokonaisuuksia on äärettömän arvostettu taito. Sen taidon ansiosta yrityksen kuin yrityksen kanssa voi neuvotella isoista kokonaisuuksista varsinkin, kun meillä on niin kova asiantuntijatiimi taustalla” – Ilari, CSO

Lähetä hakemuksesi meille viimeistään su 17.11. Palkkaamme sopivan tekijän välittömästi sellaisen löydyttyä.

Jos paikka kasvuyrityksen huippumyyjänä jatkuvasti kasvavalla toimialalla kiinnostaa, niin tämä on mahdollisuutesi hypätä junamme kyytiin. 

Lähetä hakemuksesi heti ja myy itsesi meille. Kerro hakemuksessasi erityisesti myynti- ja digimarkkinointiosaamisestasi, sekä minkälaisessa työyhteisössä sinä haluaisit työskennellä. Meillä on jo ostohousut jalassa! Palkkaamme meille soveltuvan myyjän välittömästi, jopa ennen hakuajan umpeutumista, joten lähetä hakemuksesi meille nyt!

Lähetä hakemuksesi

  • Sallitut tiedostomuodot: pdf, docx, doc, odt.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Emme jaa tietojasi eteenpäin. Arvostamme yksityisyyttäsi.