Tieteellisen markkinoinnin isänä voidaan pitää Claude C.Hopkinsia, kirjoittanut mm. ”Scientific Advertising” vuonna 1923. Hän ymmärsi jo 1900-luvun alussa sen mitä monet eivät ymmärrä vielä tänäkään päivänä. Markkinointi on sijoitus, jolla pyritään saamaan voittoa.

Ennen Internet-aikaa se on ollut hankalaa (Claude käytti kuponkeja apunaan, selvittäessään minkälainen mainos toimii ja millainen ei) . Varsinkin monia erilaisia markkinointikanavia käyttäessä on lähdes mahdotonta tarkasti mitata, mikä mainonta tuo tulosta ja mikä vaan kuluttaa rahojasi.

Mutta hei, nythän on Internet-aika, mitäs tekemistä sillä on asian kanssa??

Tieteellisessä markkinoinin perusajatus on se että kaikenlaisen mainonnan tulokset mitataan. Nykytekniikalla verkossa tapahtuvan mainonnan tulokset voidaan mitata lähes täydellisesti. (jokaisella seuranta menetelmällä on omat heikkoutensa, mutta tarpeeksi tarkkoihin lukuihin päästään onneksi helposti.)

Claude joutui aikoinaan odottamaan testiensä tuloksia niin pitkään että kupongit palautuivat, mikä saattoi viedä kuukausiakin. Verkossa testaamisen tulokset näkyvät parhaimmillaan parissa päivässä. Internet-markkinoinnissa ei siis tarvitse toimia mutu-periaatteella vaan kaiken voi testata ja mitata ja näin tehokkain mainos voittaa.

On jopa typerää olla tekemättä mainontaa näin, koska toimivat ja testatut konseptit toimivat myös verkon ulkopuolella. Oman näkemykseni mukaan, verkko onkin loistava markkinointitutkimus-työkalu mitä ei kannata jättää käyttämättä, koska tarkoitus on saada mainonnalle paras mahdollinen ROI (return on investment) ja silloin arvaileminen on kallista ja ennenkaikkea täysin turhaa!

Verkkomainonna ja kaiken muunkin mainonnan perusajatuksia on siis se että testataan erilaisia mainoksia (otsikot, kuvat ja tekstit), mitataan tulokset tarkasti ja toimitaan tulosten mukaan. Tämä periaate on suoraan Hopkinsin kirjasta ja koskaan ennen sen toteuttaminen ei ole ollut näin helppoa ja nopeaa.

Ai niin ja ne lupaamani faktat. (Jotka varmaankin jo poimit tekstistä matkalla)

  1. Markkinointi on aina sijoitus jolle odotetaan tuottoa.
  2. Mainonnan tulokset on mitattava.
  3. Vain jatkuvalla testaamisella saat mainonnastasi tehokkaampaa ja eniten vastinetta rahoillesi.

Lopeta siis arvailu ja aloita tieteellinen markkinointi ja aloita se verkossa.