Hakukoneoptimointi on yleisesti ymmärretty siten, että se auttaa sivustoa sijoittumaan korkealle Googlen hakutuloksissa, mikä auttaa kasvattamaan sivuston liikennettä.

Tämä pitää toki edelleen paikkaansa, mutta tosiasia on se, että hakukoneoptimointiin kuuluu nykyään paljon enemmän.

Hakukoneoptimoinnin määrittäminen

Ihmiset hakevat tietoa yli 3 miljardia kertaa joka päivä pelkästään Googlen kautta. Hakumäärän takia yritykset luonnollisesti ovat ymmärtäneet, että kärkisija hakutuloksissa on erittäin arvokas ja sen kautta ymmärtävät hakukoneoptimoinnin tuottaman arvon.

Chitika Insightsin tekemä tutkimus paljasti, että noin 33% hakijoista klikkaa hakutuloksen kärkisijalla olevaa linkkiä. Tämän tutkimuksen ansioista oli helppoa perustella asiakkaille hakukoneoptimoinnin tärkeyttä. Chitika Insights tutkimus on kuitenkin vuodelta 2013. Viidessä vuodessa hakukoneoptimoinnissa on tapahtunut kuitenkin paljon muutoksia. Eivätkä muutokset koske pelkästään hakukoneoptimointia, vaan koko digitaalista markkinointia.

Ihmiset hakevat tietoa eri tavalla kuin ennen ja eri paikoissa kuin ennen (mobiilihaut kasvavat jatkuvasti). Myös se, miten ihmisen hakema tieto näytetään hakijalle hakutulossivulla, on kehittynyt.

Miten hakukoneoptimointi on muuttumassa?

Hakukoneoptimointi on todella usein reaktiivista. Hakukoneet pyrkivät jatkuvasti parantamaan käyttäjien käyttökokemusta. Tämä tarkoittaa jatkuvaa algoritmin säätöä, päivityksiä ja uusien ominaisuuksien julkaisu. Hakukoneoptimoijana näihin on reagoitava nopeasti, koska se, mikä edelliseen päivitykseen asti on ollut tuloksellinen käytäntö, ei välttämättä enää uuden päivityksen myötä ole.

Hyvä esimerkki uusista vaikuttavista julkaisuista ovat hakusivuilta löytyvät kuvaajat, vastauslaatikot, uutiset ja kartat. Nämä tiedot ovat nykyään hakutulosten kärjessä, mikä tarkoittaa sitä, että aikaisempi orgaaninen kärkisija ei välttämättä näy hakijalle heti. Lisäksi jos hakija saa tarvittavan tiedon suoraan hakusivulta, hänellä ei ole tarvetta klikata itseään varsinaiselle sivulle.

Tämä on tietenkin tiedonhakijan näkökannalta askel eteenpäin, eikä se varsinaisesti ole hakukoneoptimoinnillekaan huono asia. Se mitä tämä kuitenkin tarkoittaa on, että pelkästään kärkisijaan tähtääminen ei enää riitä.

Miten tehdä tuottoisampaa hakukoneoptimointia vuodesta 2018 eteenpäin?

Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että hakusijoitusten merkitys on tietysti edelleen tärkeä, mutta varsinaisen kärkisijan merkitys ei välttämättä enää ole niin tärkeä. Nykyään kannattaa entistä enemmän keskittyä laatuun.

Seuraavaksi listaan asiat, joita kannattaa pitää mielessä hakukoneoptimoinnissa nykyään.

Tähtää hakukoneoptimoinnilla kärkisijalle
Toki mainitsin aikaisemmin, että 1. sija ei ole yhtä tärkeä kuin ennen, mutta se on silti edelleen paras. Useammassa tapauksessa sijoituksen nostaminen 3. sijasta 1. sijaan on erittäin työlästä eikä välttämättä ole tuottoisampaa liiketoiminnallesi.

Hakukoneoptimointi on myös markkinointia
Hakukoneoptimointi on markkinointia, joten kannattaa suunnitella tarkkaan, mikä on sinun markkinointistrategia. Miten erotut joukosta ja minkä takia ihmiset klikkaavat sivustollesi hakutuloksissa. Ilmaise näitä erottavia piirteitä hakusivuilla.

Luo kävijälle arvoa
Yleensä tämä tehdään sisällön kautta. Älä kirjoita/kuvaa/äänitä sisältöä vain sen takia, että pitää saada sisältöä, josta löytyy hakusanoja. Käytä enemmän aikaa ja puhu kävijälle. Tarjoa hänelle sitä tietoa, mitä hän haluaa ja minkä takia sinun kanssa kannattaa toimia.

Pyydä kävijää ostamaan
Yllättävän usein yritykset unohtavat pyytää kävijää olemaan yhteydessä tai ostamaan. Tee ostamisesta mahdollisemman helppoa kävijälle ja pyydä rohkeasti kauppaa.

Muista myös konversio-optimointi
Hakukoneen alkuperäinen tarkoitus on ohjata ostavaa liikennettä sivustolle, mutta yhtä tärkeä on konvertoida mahdollisimman suuri osa tulevasta liikenteestä liideiksi tai asiakkaiksi. Näin sivuston konversioprosentti on korkeampi ja tämä yleensä tarkoittaa parempaa liiketoiminnallista tulosta.

Kaikkien yllämainittujen asioiden implementointi on työlästä ja vaatii aikaa, joten kannattaa varata reilusti aikaa tälle projektille, etenkin jos et ole ennen tehnyt hakukoneoptimointia. Laita meille viestiä tai soita jos kaipaat apua hakukoneoptimoinnin kanssa.

Foli Raheem

Foli ei paljoa Googlen temppuiluista säikähdä. Hän käykin säännöllisesti Afterwörkeillä Googlen algoritmien ja crawlerien kanssa. Hakutuloksissa vain yksi voi olla ensimmäsellä sijalla ja tämä mies tietää tien sinne.
Foli Raheem