Beverage Partners Finland: Viinisuositus.fi
Markkinointisivusto otettiin täyteen käyttöön ja tuloksia tehtiin maksetulla mainonnalla.

Sanna Jäppinen, Brand Manager, Beverage Partners:
Maahantuomme markkinoiden tunnetuimpia ja laadukkaimpia merkkialkoholituotteita ja markkinoimme niitä. Toimimme itsenäisesti ilman taloudellisia sidoksia kansainvälisiin viini- tai alkoholialan yrityksiin.
Lainsäädäntö Suomessa sanelee tarkkaan, miten voimme toteuttaa markkinointimme. Se tapahtuu käytännössä hyvin perinteiseen tapaan esimerkiksi tapahtumien kautta. Koska olemme maahantuoja, meille on tärkeää saada tuotteemme näkymään viinin ystävien ajatuksissa. Ennen yhteistyömme alkua meillä oli osittain valmis verkkosivusto, mutta ei tarpeeksi aikaa sen hyödyntämiseen markkinoinnissa.
Halusimme kumppanin, kenellä olisi sekä kovaa osaamista somemarkkinoinnista että tarkka ymmärrys siitä, millainen markkinointi on mahdollista toimialallamme. Meille oli olennaista, että kumppanimme osaisi hyödyntää järkevästi tulevaa sivustoamme kaikin mahdollisin keinoin kustannustehokkaasti, sekä kenellä on näkemystä ja osaamista toteuttaa näin digimarkkinointia siinä määrin, kuin se on alallamme mahdollista.
Kävimme ensimmäiset neuvottelut Suomen Digimarkkinoinnin asiantuntijoiden kanssa etänä videon välityksellä ja saimme heti selkeän näkemyksen, mikä on markkinoinnissa mahdollista ja mikä ei. Ja ennen kaikkea mitä kannattaa tehdä, ja kuinka voisimme hyödyntää mitattavasti työn alla ollutta Viinisuositus.fi-sivustoamme.
Halusimme nähdä ensin vähän lyhemmän pilotin aikana, millaisia tuloksia saisimme aikaan yhden erikoisemman päämiehemme tuotteen, eli Apothic Inferno -viinin, kanssa. Suomen Digimarkkinointi teki laskeutumissivun tuotteelle, loi kampanjat, hyödynsi olemassa olevia videomateriaaleja ja toteutti kampanjat. Lopputulema oli se, että päätimme tehdä digimarkkinointia vielä laajemmin, ja vieläpä koittaa päästä siinä edelle kilpailijoistamme!
Etenimme sosiaalisen median markkinointistrategian kautta kohti systemaattista tekemistä maksetun mainonnan puolelle tärkeimpien maahantuomiemme viinien markkinoinnissa. Tämä on osoittautunut erinomaiseksi malliksi!
Meille oli heti sosiaalisen median strategian jälkeen selkeää, mitä, kuinka ja kenelle markkinoidaan. Suomen Digimarkkinoinnin työskentelyssä myös nopeus, joustavuus ja olemassa olevien medioiden hyödyntäminen on ollut keskiössä. Olemme saaneet tärkeää dataa, jota olemme voineet näyttää päämiehillemme, ja olemme myös voineet seurata, mitä organisaatiomme tulosten suhteen on tapahtunut.
Suomen Digimarkkinointi on onnistunut huomioimaan liiketoimintamme erityispiirteet, tarpeemme ja tuotteidemme sesonkiluonteisuuden todella hyvin. Asiantuntijat ovat voineet lyhyelläkin varoitusajalla aloittaa uusia kampanjoita, kun meillä on ollut siihen tarvetta.
Erityiskiitoksen saa myös Suomen Digimarkkinoinnin videotuotannon yhteistyökumppani Rulla Media, joka on ollut tuottamassa meille videosisältöjä kampanjoita varten.
On ollut hienoa tehdä töitä oman markkinointiasiantuntijamme kanssa, kun yhteinen linja ja tapa on löytynyt nopeasti. Saamme vieläpä hyviä koontiraportteja haluamistamme kampanjoista ja sesongeista, mitä voimme käydä läpi taas organisaatiossamme ja päämiestemme kanssa.
Olemme saaneet erinomaisia tuloksia läpi kampanjoiden ja sesonkien. Mainokset ovat selvästi osuneet oikeille ihmisille, ja sivustomme on ohjannut käyttäjiä hurjalla yli 25 – 30 % konversioprosentilla Alkon verkkokauppaan niihin viineihin, mitä on markkinoitu.
On ollut hienoa saada tarkkaa dataa ja yhteenvetoa eri kampajoista, ja viestintä Suomen Digimarkkinoinnin asiantuntijoiden kanssa on ollut mutkatonta läpi yhteistyön.
Olemme alkaneet saada viestejä ja kommentteja sekä meidän päämiehiltämme että kuluttajilta, että mainontaamme on nähty, ja että viineihin on tutustuttu ja ihastuttu!
Toimialallamme on tiukka lainsäädäntö siitä, mitä tuotteitamme saamme markkinoida ja miten. Siksi on ollut tärkeää löytää kumppani, jonka kanssa yhteydenpito on helppoa ja joka ottaa selvää toimialastamme ja tuotteistamme.
-Sanna Jäppinen, Brand Manager, Beverage Partners
Google-mainonnan konversiot nousivat
51 %
Sivuston palaavan liikenteen osuus nousi
31 %
Selatut sivustot per istunto – määrä kasvoi
48 %
Some-mainonnan konversiot nousivat
48 %
Verkkosivuston kävijämäärä nousi
31 %
Sivuston orgaaninen kävijäliikenne nousi
227%