Videomateriaalin käyttö markkinoinnissa kasvaa jatkuvasti, sillä uusia kanavia sen hyödyntämiseen tulee koko ajan lisää. Facebook ja Youtube ovat yrityksille loistavia välineitä viestin välitykseen videomateriaalin avulla.

Tämän lisäksi Facebook näyttää suosivan videomateriaalin näyttämistä. Tästä on useita viitteitä maailmalla sekä meidän omissa projekteissamme, joissa videot saavat Facebookissa enemmän ilmaista näkyvyyttä kuin muut julkaisutyypit.

Millaisia videoita yrityksesi kannattaa tehdä?

Hyvä lähtökohta videomateriaalin tuottamiseen Facebookiin ja Youtubeen on opettaminen. Sinun ei tarvitse näiden kanavien kohdalla pitää mielessä videon kestoa samalla tavalla kuin TV-mainonnassa, jossa maksat jokaisesta näytetystä sekunnista. Voit tehdä hieman pitempiä videoita ja keskittyä rauhassa niiden kohderyhmää hyödyttävään sisältöön.

Opettamisessa on selkeitä hyötyjä yrityksen kannalta. Ihmiset oppivat käyttämään tuotteitasi tai palveluita paremmin ja ovat näin tyytyväisempiä niihin. Samalla yrityksesi auttaa ihmisiä, mistä seurauksena on korkeampi luottamus toimintaasi. Suosittelen myös tekemään videoita, joissa opetat alasi asioita, mutta et varsinaisesti puhu tuotteistasi tai palveluistasi mitään. Tällöin luot hyötyä alasi ihmisille ja saat heidät seuraamaan sisältöäsi aktiivisemmin. Yritykselle on aina eduksi se, että alasta kiinnostuneet ihmiset vierailevat sen eri markkinointikanavissa.

Muista kuitenkin se, että vaikka videon pituus ei nyt ole rajoitteena, täytyy sen olla tiivis ja kulkea jatkuvasti eteenpäin nopealla tahdilla. Monet yritykset sortuvat liian pitkiin videoihin, joita ihmiset eivät jaksa katsoa loppuun. Tiivis leikkaus ja viihdyttävyys saavat ihmiset katsomaan videosi kokonaan.

Kiinnitä videosi Facebook-sivusi ylälaitaan.

Hyvä tapa saada videolle enemmän näkyvyyttä Facebookissa on kiinnittää se sivusi ylälaitaan. Näin videosi on helposti Facebooks-sivullasi vierailevien ihmisten löydettävissä.

Videon kiinnittäminen Facebook-sivun ylälaitaan tapahtuu julkaisun oikeasta ylänurkan nuolta klikkaamalla ja valitsemalla ”kiinnitä ylälaitaan”.

Markkinoi videoitasi oikealle kohderyhmälle

Videoiden maksettu mainonta on erittäin tehokas tapa saada näkyvyyttä yritykselle. Tällöin videoisi näytetään myös niille ihmisille, jotka eivät tykkää Facebook-sivustasi. Facebook-markkinoinnin avulla saat myös valita tarkasti, kenelle haluat videosi näkyvän.

Kun valitset kohderyhmän tarkasti, saa videosi todella edullisesti sitoutumisia Facebook-markkinoinnin avulla – edullisimmillaan katselukerta maksaa yritykselle muutamia senttejä. Näin edullinen näkyvyys yrityksen kannattaa ehdottomasti käyttää hyödykseen.

Lisää linkki yrityksen sivuille videoon.

Saadaksesi kaiken mahdollisen hyödyn irti videostasi kannattaa videoitasi katsovat ihmiset ohjata yrityksesi verkkosivulle. Linkin saa helposti lisättyä videon loppuun.

Voit myös laittaa kaksi linkkiä samaan videoon. Toisen linkin laitat videon yläpuolella olevaan kommenttikenttään ja toisen videon lopussa tulevaan valikkoon. Jos laitat linkit eri alasivuille yrityksen verkkosivuilla, pystyt Google Analyticsin avulla myös seuraamaan, kumpaa klikataan enemmän ja miten eri laskeutumissivut vaikuttavat ihmisten liikkumiseen verkkosivullasi.

Lisää Facebook-videosi myös yrityksen kotisivulle

Facebook-sivulle lisätty video saadaan helposti asennettua myös yrityksen kotisivulle. Upotuskoodin saat julkaisun oikeasta ylälaidasta klikkaamalla ja valitsemalla ”upota video”. Näin voit esimerkiksi lisätä Facebookissa julkaistun videon blogitekstiisi ja saat videosi saamat kommentit ja tykkäykset blogisi lukijoiden nähtäville. Tämä lisää vuorovaikutusta yrityksesi verkkosivuilla. Tarkemmat ohjeet Facebook-videon upottamisesta verkkosivulle (video).

Videoiden määrä kasvaa jatkuvasti.

Videoiden julkaisumäärät kasvavat jatkuvasti. Viimeisen vuoden aikana videoiden julkaisu Facebookissa kasvoi 75% ja yritykset julkaisevat jo enemmän videoita Facebookissa kuin Youtubessa. Tähän on syynä ilmainen näkyvyys, jota videot saavat Facebookissa ja maksetun markkinoinnin helpompi toteuttaminen. Ihmiset myös kuluttavat videomateriaalia koko ajan enemmän, joten hyvälaatuisen videomateriaalin merkitys yrityksen markkinoinnin työkaluna kasvaa jatkuvasti.

Lue myös, miten videosi optimoidaan Youtubea varten.