Facebookin omistama Instagram-kuvapalvelu on kasvattanut suosiotaan räjähdysmäisesti viime vuosina, minkä takia myös Instagram-markkinointi on nostanut päätään yhä useammin. Vuoden 2018 alkuun Instagram oli nopeimmin kasvava sosiaalisen median alusta. Instagramissa on jo yli 500 miljoonaa päivittäistä käyttäjää palvelussaan. Tämä tarkoittaa sitä, että yrityksesi relevantti kohdeyleisö löytyy hyvin varmasti Instagramista. Palvelun uusien (niin orgaanisen kuin maksetun mainonnan) työkalujen ansiosta – tarinat ja IGTV, julkaisut ja mainonta – ei potentiaalisia alustoja puutu.

Instagram on jo nuorison ja nuorten aikuisten suosiossa, mutta kuten Facebookin kanssakin on aiemmin käynyt, tulevat vanhemmat ikäpolvet nuorempien perässä. Nyt kasvu tapahtuu erityisesti +50 ikäluokassa.

MIKSI ALOITTAA INSTAGRAM-MARKKINOINTI?

Instagram kasvaa vauhdilla ja sen käyttäjät ovat erittäin aktiivisia – 500 miljoonaa käyttäjää päivässä! Vaikka Facebook on edelleen yksi kustannustehokkaimpia mainosalustoja, on Instagram-markkinointi kuromassa väliä umpeen nopealla tahdilla.

Instagramin tarinat-alustalla videoiden kulutus on huomattavaa. Pelkästään Instagramin tarinat-alusta on kasvattanut päivittäisen käyttäjäkuntansa viime kevään 150 miljoonasta 400 miljoonaan syksyn alkuun mennessä.

Käyttäjämäärän kasvu näkyy myös siinä, että ilmainen näkyvyys on alkanut yritysten kohdalla pienenemään vauhdilla. Orgaaninen näkyvyys toki tukee maksettua mainontaa, joten tästä syystä ei saisi orgaanista sisällöntuotantoa unohtaa. Potentiaalisten asiakkaidesi on nähtävä, että yrityksesi on ”hengissä” ja aktiivinen, jos hän maksetun mainonnan kautta päätyy sivuillesi. Sisällöntuotannossa on oltava säännöllisyyttä ja suunnitelmallisuutta, jotta käyttäjät sitoutuisivat profiiliisi ja brändiisi.

MITEN TAVOITAT OIKEAT IHMISET INSTAGRAMISSA ORGAANISESTI?

Instagram-markkinoinnin aloittamisen kannalta on tärkeää, että määrittelet huolellisesti kohderyhmäsi, jota tekemäsi Instagram-markkinointi pyrkii tavoittamaan. Ajattele kohderyhmäsi tuotteesi ja/tai palvelusi kannalta: Minkälaisia ihmisiä potentiaaliset asiakkaasi ovat? Mistä he ovat kiinnostuneita ja minkälaisia kuvia ja videoita he julkaisevat? Teet siis pienen katsauksen siitä, mitä kohderyhmäsi Instagramissa tekee ja miten heidät voisi tavoittaa.

Orgaanisen sisällön on siis vastattava yrityksesi visiota ja missiota. Mitä haluat viestiä asiakkaillesi? Viestinnän tulisi siis olla itsesi näköistä eikä sen aina tarvitse olla huippuunsa viriteltyä ja viimeisteltyä. Instagramin tarinoissa voi videosi olla omalla puhelimella kuvattua. Tärkeää on myös, että videolla olisi usein joku yrityksestänne. Kuluttajan näkökulmasta yrityksesi saa tällöin kasvot ja vaikutat helposti lähestyttävältä.

Sisällön tulee siis vastata sitä, mitä yrityksenä edustatte. Omaan profiiliisi tulisi videoita ja kuvia ladata keskimäärin kolme kertaa viikossa. Tarinoissa taas videoita ja kuvia tulisi julkaista mielellään joka päivä. Tarinat–alustan sisältö voi olla kevyempää ja inhimillisempää, joten lyhyet kuvaukset esimerkiksi yrityksenne päivän tapahtumasta voivat olla juuri sopivia kuluttajille. Lue lisää siitä, miten yritys voi vaikuttaa Instagramissa.

Tapoja saada Instagram-profiilisi näkyville orgaanisesti:

  • Seuraat profiileja, jotka ovat alasi kannalta mielenkiintoisia.
  • Osallistut kanavallasi keskusteluun ja kommentoit muiden kuvia.
  • Julkaiset jatkuvasti ja säännöllisesti materiaalia, etkä anna kanavasi muuttua passiiviseksi.
  • Julkaiset mielenkiintoista materiaalia kohderyhmällesi kolmesta neljään kertaa viikossa profiilissasi ja tarinoissa kerran päivässä.
  • Käytät 30 hashtagia, jotka kiinnostavat kohderyhmääsi ja tukevat kuviasi ja videoitasi.
  • Julkaiset kuvia ja videoita monilla alustoilla Instagramissa: oma profiili, Tarinat, Live sekä IGTV.
  • Mainostat Instagram-tiliäsi muissa käyttämissäsi kanavissa kuten Facebookissa (Twitter, Tv, lehdet jne.)
  • Yhteistyö tunnettujen henkilöiden kanssa

Edellä mainittu listaus on kattava tapa saavuttaa orgaanisesti kohdeyleisöäsi. Kaiken kuitenkin tulee perustua siihen, että luot kanavalle oman ilmeen, joka erottaa sinut kilpailijoista ja seuraajasi saavat käsityksen minkälaista sisältöä tulet siellä julkaisemaan. Näin kuluttajien on helpompi sitoutua Instagram-profiiliisi.

Haluan kuitenkin korostaa, että Instagram-markkinoinnissa kuten myös Facebookissa maksettu mainonta ohittaa aina orgaanisen näkyvyyden. Instagram-seuraajilla tai Facebook-sivun tykkääjillä ei ole mitään merkitystä tässä tapauksessa. Maksettu mainonta saavuttaa teille relevantit kuluttajat aina, vaikka teillä olisi vain 50 seuraajaa Instagramissa ja Facebookissa tykkääjiä 900 kappaletta. Seuraajat ja tykkääjät eivät ole millään tavalla relevantti mittari maksetun mainonnan onnistumisessa tai toteutumisessa.

Riittääkö siis pelkkä orgaaninen näkyvyys? Jos haluat tehdä tuloksia ja kasvattaa yrityksesi myyntiä, niin vastaus on ei. Pelkkä orgaaninen näkyvyys ja orgaanisesti julkaistut videot ja kuvat eivät riitä missään tapauksessa, jos tavoitteesi on saavuttaa enemmän kohdeyleisöäsi sosiaalisesta mediasta ja kasvattaa liikevaihtoasi. Kuten edellä mainitsin maksettu mainonta ohittaa aina orgaanisen näkyvyyden. Jos sinun kilpailijasi tekevät maksettua mainontaa ja yrityksesi julkaisee orgaanisesti sisältöä, niin valitettavasti et saavuta kohdeyleisöäsi. Et saavuta orgaanisesti uusia asiakkaita etkä oikeastaan kaikkia sivutykkääjiäsikään: orgaanisilla julkaisuilla saavutat vain 2-6% sivutykkääjistäsi. Julkaisujen sponsorointikaan ei riitä, sillä kohdennuksia et saa tehtyä yhtä laajasti kuin maksetulla mainonnalla.

INSTAGRAMIN MAKSETTU MAINONTA JA SEN TAVOITTEET

Tulostemme mukaan maksettu Instagram-markkinointi on välillä jopa kustannustehokkaampaa uusasiakashankintaa kuin Facebook-mainonta. Instagram on noussut erittäin relevantiksi markkinointialustaksi Facebookin rinnalle. CPM (eli 1000. näyttökerran hinta) on huomattavasti edullisempaa Instagramissa kuin Facebookissa. Instagramin syötteen CPM on ollut keskimäärin neljä euroa edullisempi kuin Facebookin syötteen (Facebookin CPM-keskiarvo on noin 7,2€). Instagramin tarina-alustan CPM on taas parhaimmillaan maksanut 1,38€, joka on huomattavasti edullisempi kuin IG- tai FB-syötteen CPM-hinta.

Toisaalta CTR-luku (prosentuaalinen luku mainoksen nähneistä ja verkkosivulle linkkiä klikanneista) on suurempi Facebookissa, esim. saman mainoksen CTR-luku voi olla 1,27% Facebookissa, kun taas Instagramissa luku voi olla 0,21%. Tätä myöten linkin klikkauksen hinta on useimmiten 10-30 senttiä kalliimpi Instagramissa kuin Facebookissa. Luvut johtuvat juuri siitä, että mainosten näyttäminen Instagramissa on todella edullista vielä tällä hetkellä. En siis liikaa jäisi pohtimaan tuota linkin klikkauksen hintaa, sillä mainoksen X mainostuotto on ollut erittäin kannattava, vaikka linkin klikkauksen hinta on ollut 0,30€ kalliimpi Instagramissa. Ostojakin on mainoksen kautta tullut enemmän ja edullisemmin Instagramista kuin Facebookista.

Minimitavoite mainostuotolle on 300% luokkaa eli 1€ tuo 4€ liikevaihtoa, mutta tätäkin parempia tuloksia voit Instagramista odottaa, olit sitten verkkokauppias tai sosiaaliseen mediaan yksittäisillä tuotteilla kampanjoita tekevä yrittäjä.

 

CASE: Verkkokauppa-asiakas

Verkkokauppa-asiakkaamme kanssa otimme tavoitteeksi hyödyntää Instagramia mainosalustana tehokkaammin ja testata, kuinka eroavaisuudet Facebookiin verrattuna nousisivat esille.

Maksettua mainontaa teimme sekä kylmiin että lämpimiin yleisöihin Facebookissa ja Instagramissa. Pian huomasimme, että molemmista yleisöistä ostoja tulee kustannustehokkaasti kummastakin alustasta. Instagram yllätti tehokkuudellaan, sillä joissakin kampanjoissa Instagram päihitti Facebookin selvästi.

Vaikka ostoja ei vielä tullut kovin runsain kappalein, oli lämpimän yleisön mainostuotto esimerkki kampanjassa A 1568% (yksi sijoitettu euro toi 15,68€). Kyseisessä kampanjassa oston kustannus oli 0,70€ kalliimpi verrattaessa Facebookiin ja linkin klikkauksen hinta vain 0,09€ kalliimpi.

Kampanjassa B mainostuotto oli jopa 2987% eli yksi sijoitettu euro toi 29,87€ takaisin. Oston kustannus tässä tapauksessa oli 0,50€ kalliimpi verrattaessa Facebookiin ja linkin klikkauksen hinta 0,50€ kalliimpi. CPM-luku oli molemmissa tapauksissa 3-4 euroa edullisempi Instagramissa.

Onnistuneista kampanjoista voitiin päätellä, että yrityksen X potentiaaliset asiakkaat löydetään kustannustehokkaasti yhtä lailla Instagramista kuin Facebookista.

Tästä seurasi mainosten rakentaminen erikseen Facebookin ja Instagramiin, jotta pystyimme paremmin huomioimaan Instagramin kuva- ja videovaatimukset sekä panostamaan taloudellisesti Instagram-kampanjoihin.

Lämpimiin yleisöihin tehdyt mainokset toimivat edelleen hyvällä mainostuotolla ja kylmiin yleisöihin tehdyt mainokset alkoivat nostaa huomiota hyvillä mainostuotoillaan. Erään kylmiin yleisöihin tehdyn kampanjan mainostuotto oli 860%.  Oston kustannus oli 0,60€ edullisempi kuin Facebookissa, mutta linkin klikkauksen hinta oli 0,20€ kalliimpi Instagramissa. Kuitenkin suurin osa ostoista tulikin yllättäen Instagramista eikä Facebookista. Ero oli huomattava.

Kyseisen yrityksen Instagramin tarinat–alustalla tehdyistä mainoksista olemme saaneet myös hyviä ja erittäin lupaavia tuloksia, esim. kampanja C IG:n tarinoissa on tuonut 610% mainostuoton. Tämä polku on kuitenkin niin alussa, että siitä on kirjoitettava vasta seuraavaan blogiin.

 

Kannattiko Instagram-markkinointi asiakkaallemme?

Instagram-markkinoinnin mainostuotto asiakkaallemme on ollut kylmistä yleisöistä keskimäärin 470% ja lämpimistä yleisöistä keskimääräinen mainostuotto on ollut 1765%. Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaamme sai uusiin asiakkaisiin kohdistetuista kampanjoista keskimäärin lähes viisinkertaisen tuoton sijoittamilleen euroille ja lämpimiin asiakkaisiin kohdistetuista kampanjoista 17-kertaisen tuoton. Olikin tärkeää huomata, että Instagramista asiakkaamme saa kustannustehokkaasti uusia ostavia asiakkaita. Uusasiakashankinta on kestävän kehityksen tukipilari, joka on erittäin tärkeää yrityksen kasvulle. Ilman uusia asiakkaita ei yrityksen toimintakaan kovin pitkään kanna.

Enää ei voida sanoa, että Instagram-markkinointi olisi kallista verrattuna Facebookiin. Instagramista voit saada uusia ostavia asiakkaita yhtä kustannustehokkaasti kuin Facebookista. Mainostuottosi kylmiin yleisöihin on kannattavaa – lämpimistä asiakkaista puhumattakaan.

Kiinnostuitko Instagram-markkinoinnista?

→ Ota yhteyttä

Simone

Simone suhtautuu digimarkkinointiin samalla intohimolla ja intensiteetillä, kuin 19 vuoden kilpaurheilu-uraansa tanssin parissa.
Simone