Googlen hakukoneoptimointi on ollut jo vuosia yritysten tärkein keino tulla nähdyksi verkossa. Tähän asti hakukoneoptimointia on tehty pöytäkoneiden selaimia ajatellen, mutta Google on kuitenkin viime vuonna ilmoittanut uudistavansa hakukoneoptimointisääntöjään niin, että yrityksesi verkkosivujen sijoitus hakutuloksissa tulee määräytymään sen mobiiliversion laadun mukaisesti.

Uudistus tapahtuu kuitenkin vähitellen, joten reagointiaikaa on vielä jäljellä. On kuitenkin välttämätöntä tehdä sivuston optimointiin tiettyjä muutoksia, jotta se on valmiina tulevaan. Ota siis huomioon nämä asiat valmistautuessasi Googlen nk. mobile first –indeksointiin.

Mobiiliversio vai responsiivinen sivusto?

Mikäli yritykselläsi on erikseen mobiililaitteille ja pöytäkoneiden selaimille tarkoitetut versiot, on syytä harkita siirtymistä responsiiviseen verkkosivuun. Responsiivisuus mukauttaa verkkosivusi sisällön käyttäjäystävälliseksi käytettävästä laitteesta ja selaimesta riippumatta. On hyvä muistaa, että kaikki responsiiviset sivustot ovat mobiiliystävällisiä, mutta kaikki mobiiliystävälliset sivustot eivät ole responsiivisia.

Tekemällä sivuistasi päätelaiteriippumattomat säästät aikaa, rahaa ja hermoja. Responsiivisen sivuston päivitykset hoituvat yhdellä kertaa, eikä sinun jatkossa tarvitse erikseen päivittään pöytäkone- ja mobiilisivustoja. Lue lisää responsiivisten sivustojen hyödyistä.

Täältä löydät nopean tavan testata verkkosivujesi soveltuvuuden mobiilaitteille.

AMP

Kuvakaappaus Googlen mobiililaitesoveltuvuustestin tuloksista

Nopeus

Mobiilisivustojen käyttäjäkokemus määräytyy pitkälti sivustojen latausnopeuden mukaisesti. Tutkimuksen mukaisesti nopeammat sivustot myös konvertoituvat paremmin, eli tuottavat enemmän myynnillisiä yhteydenottoja.

AMP (Accelerated Mobile Page) tarkoittaa mobiilikäyttäjiä ajatellen mukautettua sivustoa, josta on poistettu sivun latautumista hidastavat lisäosat, kuten JavaScript. Ottamalla AMP:n käyttöön mobiililaitteilla sivujasi selaavien käyttäjien kokemus paranee, sillä sivustojen latausnopeus kiihtyy huomattavasti.

On tärkeää kuitenkin huomioida, että ottamalla sivustoosi AMP:n se ei automaattisesti vaikuta hakutulosten sijoitukseen. AMP kuitenkin tekee sivustostasi käyttäjäystävällisemmän mobiililaitteiden käyttäjille, jota myös Google suosii hakutulosten järjestämisessä.

Mikäli verkkosivu on rakennettu suositulle WordPress-alustalle, AMP on helppo ottaa käyttöön lataamalla lisäosa täältä.

PageSpeed Insight -työkalu kertoo sinulle, kuinka nopeasti verkkosivusi latautuvat. Tulosten pohjalta saat hyviä vinkkejä, kuinka voit parantaa sivustosi latausnopeutta.

AMP

Googlen PageSpeed Insight -työkalu

Optimoi sisältösi mobiilikäyttäjille!

Sisällöntuotossa on myös kannattavaa huomioida se, kuinka helppolukuista sivuston sisältö on mobiilikäyttäjille. Tämä ei ainoastaan rajaudu kirjoittamasi artikkelien sanamääräiseen pituuteen, vaan on myös syytä huomioida, kuinka mm. verkkosivuilla olevat ikonit ja kuvat tulevat skaalautumaan mobiilikäyttäjän näkökulmasta. Liian suuret kuvat rikkovat sivurakenteen ja pitkät kappaleet tekevät sivustosta vaikeasti luettavan.

Käyttäjäkokemuksen näkökulmasta kannattaa siis panostaa lyhyisiin, tiiviisiin ja informatiivisiin kappaleisiin, joista myös mobiililaitteita käyttävät vierailijat saavat tiedon nopeasti. On oleellista muistaa, että luot sivustollesi sisältöä käyttäjiäsi varten, et Googlea.

Käyttäjäkokemusta oleellisesti parantavia tekijöitä ovat myös kuvat ja videot. Artikkeleiden lukemisen sijaan sivustovierailijat ottavat viestisi vastaan tehokkaammin monipuolisissa esityismuodoissa. Käyttäjäkokemuksen parantuessa myös sivustosi nk. bounce rate eli sivustolta välittömästi poistuvien kävijöiden määrä pienenee. Tämä edelleen parantaa sivustosi näkyvyyttä hakutuloksissa. Mitä pidempään keskimääräinen vierailija sivustollasi viihtyy, sitä parempi on näkyvyytesi Google-hauissa.

Yhteenveto

Vaikka yrityksesi verkkosivut olisivat suunnattu perinteiselle pöytäkonekäyttäjälle, hätä ei ole kuitenkaan vielä tämän näköinen. Kuten aiemmin mainittua, algoritmimuutokset tullaan toteuttamaan vähitellen ja aikaa on vielä optimoida sivustoasi siten, että yrityksesi verkkosivut tulevat säilyttämään näkyvyytensä myös muutoksen jälkeen.

Googlen Mobile First -lähestymisen lisäksi on tärkeää huomioida, että jo vuonna 2016 yli puolet kaikesta Internet-liikenteestä tapahtui mobiililaitteilla. Nyt jos koskaan on siis syytä optimoida verkkosivusi ottamaan huomioon myös mobiililaitteita käyttävät vierailijat.

Mikäli kuitenkin haluat varmistua siitä, että yrityksesi verkkosivut tulevat olemaan ensimmäisten hakutulosten joukossa myös tulevaisuudessa, otathan meihin yhteyttä!

Karim Elbanna

Karimin nauru on toimistolla käsite. Toisinaan miehen löytää kuitenkin vakavana, silloin on kyse tuloksien tekemisestä. Laukusta löytyy todella kattava nuotisto SEO:n ja verkkosivujen maailmaan. SDM:n kovimmaksi kitaristiksi tituleerattu mies viettää vapaa-aikansa joko soittaen tai treenaten.
Karim Elbanna