Kirjoitin tämän blogin, jotta sinä, mahdollinen seuraava someduunarimme osaisit hieman paremmin varautua tulevaan työhösi. Yllätykset ovat toki mukavia ja ennen kaikkea yllättäviä, mutta työstä puhuttaessa on mukava hieman varautua tulevaan. Haastatteluissa kysytään lähes aina tyypillisestä työpäivästä, joten kirjoitin tähän auki version yhdestä sellaisesta.
Koska olet ehkä pienen lapsen vanhempi tai omaat muuten vaan vinoutuneen unirytmin, saavut juuri meitä varten rempatulle toimistollemme jo ennen kahdeksaa. Hyvä, sinulla on reilu tunti aikaa ennen ensimmäistä palaveria. Olet jo eilen tarkastanut kalenterin ja tiedät, että sinulla on ensimmäinen palaveri myyjämme ja tulevan asiakkaan kanssa vasta kotvan kuluttua. Olet valmistautunut palaveriin edellisenä työpäivänä ja tiedät, kuinka lähtisit viemään asiakkaan somemarkkinointia eteenpäin. Olet havainnut, että maksullista markkinointia ei somessa vielä tehdä, joten tiedät olevasi vahvoilla. Olet tarkistanut selaimen lisäosilla, että Facebookin seurantaeväste on olemassa, mutta sitä ei juurikaan hyödynnetä. Myyjän alustuksen jälkeen olet äänessä palaverissa ja kyselet asiakkaalta oikeita kysymyksiä. Asiakas on selvästi innostunut ja sovitte seuraavan palaverin, jossa luvataan jo päätöksiä. Palaveri päättyy ajoissa, joten ehdit vielä SDM:n yhteiseen aamupalaveriin, joka kokoontuu seisomapalaverina joka aamu.
Aamupalaverissa käyt muille läpi oman to-do-listasi kolme tärkeintä asiaa ja kuulet ne myös muilta. Vartin palaverin jälkeen jatkat keskustelua toisen tiimin kollegan kanssa, koska aamupalaverin perusteella haluat kuulla lisää yhteisen asiakkuutenne etenemisestä. Jatkat kohti keittiötä, josta leijailee paitsi heleää Karimin naurua, myös tuttu kahvin tuoksu. Otat lempimukisi ja täytät sen tuoreella kahvilla ja kauramaidolla. Seuraavaksi purjehdit onnellinen hymy naamalla kohti omaa työpistettäsi.
Päivän toinen kahvikupillinen tuntuu lopullisesti herättävän sinut ja työnäyttösi. Selaimessa on valmiiksi auki henkilökohtainen tehtävänhallintasi Todoist ja aamun ensimmäisen asiakkuutesi Kanban-taulu. Raahaat kahvia ryystäen Kanban-kortteja äskeisen käytäväkeskustelun pohjalta oikeisiin sarakkeisiin ja alat hommiin.
Näppäimistösi syttyy lähes tuleen, kun kirjoitat seuraavan parin tunnin ajan mainostekstejä verkkokauppa-asiakkaasi tuotemainoksiin. Onneksi tiedät kuitenkin jo kokemuksesta, että mainokset tulevan tuomaan asiakkaallesi euroja merkittävän hyvällä ROAS-luvulla. Hyvät uutiset mielessäsi, odotat jo seuraavaa raportointipäivää melkein yhtä paljon, kuin toimistomme ikkunasta näkyvän Jyväskylän Harjun sulamista. Käyt mainostiliä läpi eri attribuutiomallien kautta tarkastellen ja haet vielä fiiliksillesi tukea hyödyntäen Googlen ja Smartlyn tarjoamaa analytiikkaa.
Kurniva mahasi rikkoo melkein toimiston aamurauhaa ja tästä inspiroituneena päätät lähestyä kollegoita Slackin #lounas-kanavalla seuraa kysellen. Viisi innokasta ilmaiseekin halukkuutensa yhteisruokailuun ja päätätte lähteä yhteen Jyväskylän keskustan monista ravintoloista. Matkalla joku huikkaa, että lounas työkavereiden kanssa on päivän tärkein ateria.
Lounaan venyttyä melkein tuntiin olet takaisin työpisteelläsi ja kello huitelee jo puolta päivää. Kuulokkeet päähän, Spotify päälle ja töihin. Olet pyhittänyt iltapäivän strategian kirjoittamiselle ja konversioseurannan tekemiselle. Et panikoi, vaikka tiedät, että seuraavalla viikolla on parikin tärkeää deadlineä.
Käyt ensimmäisenä haastavimmaksi kokemasi tehtävän kimppuun, joka on suuren pörssiyhtiön konversioseurannan suunnittelu ja toteutus kollegan kanssa. Päätätte ratkoa asiaa toimistomme takkahuoneessa, koska siellä on mukava sohva. ”Uhka vai mahdollisuus”, mietit.
Mahtava kollegasi on jo hoitanut tarvittavat asennustoimenpiteet, joten pääset suoraan suunnittelemaan konversiotapahtumia ja luomaan Facebookin mukautettuja konversiota niitä vastaamaan. Hommasta tulee valmista ennätysajassa, mahtavaa! Pääset käynnistämään kampanjat jo huomenna. Kollegasi ehdottaa Fifa-ottelua takkahuoneen pleikkarilla ja otat tietenkin haasteen vastaan. ”Nautinnollisen” rökäletappion jälkeen mielesi tekeekin jo palata työpisteellesi turvaan.
Luurit takaisin päähän ja strategian kimppuun. Sinun on helppo ryhtyä hommiin, koska olet tehnyt hyvän pohjatyön strategiaan toimiessasi asiantuntijana jo ensimmäisistä myyntitapaamisista alkaen. Asiakas on globaalisti tunnettu pörssiyhtiö, mutta se vain lisää intoasi. Kirjoittaminen on ollut aina sinulle sujuva tapa ilmaista itseäsi ja vaikka tiedät, että asiakkaan puolella aikaansaannoksiasi tarkastelee kielitieteilijä, näppäimistösi saavuttaa optimaalisen lämpötilan nopeasti. Kirjoittaessa aika juoksee, joten havahdut flow-tilastasi vasta kolmen jälkeen. Vastailet muutamaan päivän aikana tulleeseen sähköpostiin ja liikutat jälleen kortteja Kanban-taulussa.
Iltapäiväkahvia ryystäen kirjoittelet vielä asiakkaallesi muutaman rekrymainoksen, kunnes toteat päiväsi olevan valmis. Kollegoista osa on jo poistunut toimistolta ja kaksi on ollut etätöissä, joten olet yksin huoneessasi. Keittiöstä kuuluu onneksi mekkalaa, joten käyt vielä juttelemassa hieman viikonlopun pokeri-illasta, jolla on keskimääräistä suurempi todennäköisyys jatkua Londonin karaokekoppiin. Kasa työkavereitasi on menossa hetken päästä after workeille, joten tuumaat, että voit tehdä vielä pari kevyttä taskia ja liittyä sen jälkeen muiden mukaan.
Minusta:
Olen ollut sosiaalisen median kanssa tekemisissä jo muinaisen IRC-gallerian ajoilta, muistaakseni olin ensimmäisen 400 palveluun liittyneen joukossa. Se täytti sosiaalisen median tarpeen (jota ei silloin vielä tarpeeksi noteerattu) mukavasti vuosituhannen alkupuolella.
Itse en ennen Facebookiin liittymistäni (2007) käyttänyt juurikaan muita someja. Oliko niitä edes? MySpacea ei voi kaiketi laskea. Facebook oli kuitenkin kiinnostava ja siihen oli liityttävä. Facebookin alkuvaiheessa palvelu oli hieman erilainen kuin nyt: katso vaikka omia 10 vuotta vanhoja päivityksiäsi ja mieti, että mitä oikeasti mietit, kun painoit julkaise-nappia.
2010 aloitin työt eräässä suomalaisessa pelkästään sosiaalisen mediaan keskittyneessä start-upissa ja sen jälkeen olen painunut yhä syvemmälle jenkkijätin konepellin alle. Kun aloitin kaksi vuotta sitten työt Suomen Digimarkkinoinnilla, en oikeastaan tiennyt mitä odottaa. Takana oli muutaman vuoden tauko kaupallisesta somesta ja tuumin, että varmaan se on sitä samaa kuin ennenkin. Paljastui, että oikeissa käsissä se on aika paljon enemmänkin.
Sinua varten?
Jos tuntuu, että edellä kuvattu voisi olla sinulle mieleinen työpäivä, laita hakemus.