Jatkuvasti saamme lukea siitä, miten digitaalinen markkinointi tekee markkinoinnista tärkeämmän osa-alueen yritysten toiminnassa. Reilu viikko sitten M&M uutisoi Deloitten ja Mainostajien liiton kyselystä, jossa markkinointijohtajat kertoivat olevansa johtoryhmässä tai sen välittömässä läheisyydessä.

Data ja faktat nostavat markkinoinnin arvostusta jatkuvasti. Digitaalisella markkinoinnilla on sellaisia etuja, jotka ovat toimitusjohtajien mieleen. Käyn niistä tekstissä läpi 5 ensimmäistä.

1.    Suora myynti markkinoinnilla

Liikevaihdosta ja yrityksen kassasta vastuullinen johto on huomannut, miten digitaalisella markkinoinnilla on suorat vaikutukset myyntiin. Aikaisemmin markkinointi oli useimmissa tapauksissa alisteinen myynnille. Digitaaliset kanavat ovat itsenäisesti niin vahvoja myyntikoneistoja, että markkinointi vastaakin useissa tapauksissa jo huomattavasta osasta yrityksen sisään tulevasta liikevaihdosta suoraan eikä välttämättä myyntiä tarvita ollenkaan välissä.

Lisäksi skaalautuvuustekijät digitaalisen markkinoinnin puolella ovat aivan toista kuin myynnin. Myyjän kouluttaminen on aikaa vievä prosessi, vaikka koulutuksen suunnittelisi kuinka. Kultaisten konversioiden löytäminen markkinoinnilla positiivisella kassavirralla taas on hetki, jolloin markkinointibudjetista poistetaan katto ja painetaan kaasua. Vai oletko kuullut yhdenkään toimitusjohtajan sanovan myyntijohtajalle resurssien riittäessä että älkää myykö.

2.    Kilpailijadata

Kuka yrityksen kilpailijat tuntee parhaiten? Kuka voi seurata päivittäin, mihin kilpailijat panostavat? Digitaalinen markkinointi on tuonut tähänkin huimasti uusia mahdollisuuksia. Sosiaalisen median monitorointi näyttää hetkessä, mihin kilpailijasi kampanjoita segmentoivat. Google Adwords -mainontaa voidaan seurata hakusanojen tasolla ja tietää, mihin kilpailijat panostavat.

Tämä tieto on toisille yrityksille erittäin arvokasta. Tästä syystä mekin toimitamme asiakkaillemme Google Adwords -mainonnassa ja hakukoneoptimoinnissa kilpailijadataa pyynnöstä tai jatkuvasti.

3.    Asiakasymmärrys

Ensimmäisestä mainoksen näkemisestä aina ostokseen asti. Markkinointiin kerääntyy asiakkaan koko ostopolusta valtavasti dataa, mikä voidaan osoittaa lukuina ja vaikutuksena liiketoimintaan. Lisäksi datasta nähdään eri markkinointikanavien vaikutukset asiakasryhmien aktivointiin ja ohjaamiseksi kauppaan. Mitä asiakkaiden tulee saada tietää tuotteesta tehdäkseen ostopäätöksen ja mikä tieto taas ei vaikuta.

Asiakasymmärrys yhdistettynä reaaliaikaiseen kilpailijadataan tekeekin markkinointijohtajasta enemmän yrityksen liiketoiminnan ohjaajan.

4.    Digitalisaatio

Mikä on muuttanut maailmaa eniten viimeisen 20 vuoden aikana? Uskaltaisin väittää, että internetin isot jättiläiset Facebook ja Google ovat muuttaneet informaation välittämisen ja viestinnän melko kokonaan kaikkine alipalveluineen. Tietysti paljon muutakin on muuttunut, mutta nämä kaksi asiaa erityisesti. Ne rahoittavat toimintaansa markkinoinnilla ja markkinoinnissa työskentelevät henkilöt väistämättä törmäävät näihin toimijoihin päivittäin.

Kun on seurannut Googlen ja Facebookin toimintaa vuosia, ymmärtää paremmin mihin koko digitaalinen maailma on menossa.

Kehitystahti on ollut hengästyttävä ja markkinoinnissa onkin totuttu siihen, että kaikki muuttuu. Markkinoinnissa työskentelevät ihmiset tuskin ovat niitä, jotka ensimmäisenä säikähtävät, uuden ohjelmiston käyttöönottoa tai kun tehtäviä ulkoistetaan koneelle. He tietävät, miten digitaalisessa maailmassa toimitaan.

Lue lisää: Digitalisaatio – 4 valintaa, jotka jokaisen yrityksen on tehtävä.

5. Luvut

Kun jokainen luku mitataan nykyään markkinoinnissa, tulevat luvut väkisin tutuksi. Muutama vuosi sitten tein vielä joka päivä digitaalista markkinointia meidän asiakkaillemme, joten tulin pyöritelleeksi lukuja paljon. Nykyisin, kun työ on vaihtunut enemmän johtamiseen ja numeroihin, on monessa luvussa ollut yllättävän paljon tuttua. Ne ovat niitä samoja lukuja kuin markkinointia tehtäessä, laajemmassa kontekstissa vain. Kun pelaa lukujen kanssa, oppii luvut – ja kun mittaa toimenpiteitä ja niiden vaikutuksia lukuihin, oppii johtamista. Tosin ihmisten johtamista Google ja Facebook eivät vielä opeta.

Ollos huoleton, tulevaisuus sun on

Nyt kun markkinoija luet tätä tekstiä, niin toivottavasti olet tyytyväinen uravalintaasi. Olet huomattavasti laajemmalla polulla kuin osasit odottaa. Osaat valtavasti sellaista, millä on lukuisia hyötytarkoituksia yritysmaailmassa.

Yrityksen johtajat ovat varmasti kiinnostuneita osaamisestasi. Muista vain viedä oppiasi eteenpäin, jotta se hyödyttää koko yritystä.

 

Ota yhteyttä

 

Vastaa