Haluatko osallistua mainonnan suunnitteluun ja oppia samalla tarkemmin, miten toteutamme Google Ads tai Facebook-mainontaa?

Olemme viime aikoina pitäneet mainostekstien workshoppeja muutamalle asiakkuudelle, jotka käyttävät mainontaan huomattavia summia rahaa. Workshoppien päätavoitteena on ollut mainostekstien yhteinen brainstorming eli mahdollisimman monien erilaisten mainosideoiden keksiminen sekä Google- että Facebook-mainontaan. Tarkoitus ei siis ole ollut täydellisten mainostekstien tuottaminen, vaan lopulliset mainosversiot on kirjoitettu myöhemmin ideoiden pohjalta.

Workshopeissa on aluksi keskusteltu lyhyesti asiakkaan tavoitteista mainostekstien suhteen sekä yleisesti tavoiteltavien asiakkaiden ostoprosessista. Sen jälkeen jokainen osallistuja on kirjoittanut omia mainosversioita sovituista tuotteista tai palveluista. Koko yritys ei tietenkään välttämättä pysty osallistumaan workshoppiin, mutta workshopin pohjalta yrityksissä on myös kerätty mainosideoita eri tahoilta myös varsinaisen workshopin jälkeen.

Millaista hyötyä workshopeista sitten käytännössä on?

1. Mainosten viesteistä tulee yhdessä rakennettuja

Käymme aina ennen Google-mainonnan aloitusta aloituspalaverin, jossa käydään läpi mainonnan tavoitteet. Kaikki näkökulmat eivät kuitenkaan välttämättä aina pääse esiin ja mainoksia saatetaan hienosäätää vielä myöhemminkin. Workshoppien avulla mainosten viesti saadaan yhdessä hiottua kerralla oikein. Jos mainoksissa mainostetaan esimerkiksi uutta teknistä työkalua tai ohjelmistoa, niin tuotteen tai palvelun ymmärtäminen vaatii paljon taustatyötä. Tällaisissa tilanteissa workshop auttaa myös ymmärtämään tuotteen ominaisuudet tai brändin ydinviestin esim. suunnittelijoiden tai loppukäyttäjien näkökulmasta. Kun opimme tuotteestanne heti alkuvaiheessa enemmän, niin se parantaa yhteistyön avulla saatuja tuloksia koko yhteistyön ajan.

2. Workshop tuo synergiaetua

Meillä on paras tietämys digitaalisesta markkinoinnista ja mainonnan teknisestä toteutuksesta. Eli siitä, millaiset mainokset yleensä toimivat parhaiten alasta riippumatta.

Sinä taas tunnet asiakkaana oman brändisi ja palvelusi läpikotaisin, joten sinulla on luonnollisesti paras tuotetietämys asiasta. Tällainen työskentely siis tehostaa suunnitteluprosessia huomattavasti ja synergiaedusta on tullut positiivista palautetta myös suoraan asiakkailta. Lisäksi haluamme täällä Suomen Digimarkkinoinnilla olla aidosti yrityksenne tiimin jatke ja toteuttaa mainontaanne vuorovaikuttaisesti. Mainonnan kehittäminen yhdessä on juuri sitä parhaimmillaan.

3. Oppimista tapahtuu molemminpuolin

Workshopeissa jokainen osallistuja oppii. Osaan itse digitaalisen markkinoinnin asiantuntijana kertoa, millainen on hyvä Google Ads -mainos. Jos vastaat yrityksen markkinoinnista, tiedät taas kaiken yrityksen brändiviestistä ja osaat yleensä kommentoida, jos on vaikkapa joitakin sanoja, joita mainosteksteissä ei haluta käyttää. Tuotteen suunnittelija tai koodari osaa puolestaan kertoa kaiken tuotteen teknisistä ominaisuuksista ja toiminnallisuuksista

Meillä SDM:llä yksi yrityksemme arvoista on ”Meillä on aito halu auttaa”, joten haluamme esimerkiksi näiden workshoppien avulla pystyä luomaan mahdollisimman toimivia mainoksia juuri teidän yrityksellenne.

 

Yhteenvetona workshopeista:

Workshopit soveltuvat erityisen hyvin asiakkuuksille, jotka käyttävät mainontaan paljon rahaa ja joiden palvelu tai tuote voidaan luokitella asiantuntijapalveluksi/-tuotteeksi. Tällöin hyvin pienilläkin yksityiskohdilla voi olla merkitystä siinä, kuinka hyvin mainos toimii. Toki saamme mainonnasta tuottoisaa myös ilman workshoppia, mutta ajattelemme workshoppeja enemmänkin oppimisen ohituskaistana. Me opimme paremmin teistä sekä tuotteestanne ja te opitte paremmin meistä sekä toimintatavastamme. Siitä on pelkkää hyötyä yhteistyön kannalta.

Millaiset mainokset sitten yleensä toimivat parhaiten Google Ads -mainonnassa?

Googlen hakumainoksissa merkkimäärä on melko rajallinen, vaikka Google onkin pyrkinyt lisäämään mainosten merkkimäärää viime vuosina. Erilaisia otsikkovaihtoehtoja on helppo testata myös uusien responsiivisten haku- ja displaymainosten avulla, mutta mainoksia luonnollisesti A/B testataan joka tapauksessa. Perinteisissä hakumainoksissa mainosten 2. otsikkoriville kannattaa nostaa yrityksesi tai palvelusi kilpailuetuja. Teemme Google Adsin hakumainontaa SKAG-mallin mukaisesti, jolloin mainoksen 1. otsikkoriville tulee tietty avainsana ja mainokset siis luodaan avainsanakohtaisesti.

Kuvausrivillä taas kannattaa kuvata tuotteesi tai palvelusi mahdollisimman kattavasti maksimissaan 90 merkissä ja sisällyttää tuohon merkkimäärään myös toimiva toimintakehoite,
esim. Osta nyt! tai vaikka Ota yhteyttä ja kysy lisää! 3. otsikkorivi ja 2. kuvausrivi eivät välttämättä näy jokaisella mainoksen näyttökerralla, joten siksi hakumainoksen viestissä kannattaa panostaa 2. otsikkoon ja 1.kuvausriviin.

Responsiivisissa displaymainoksissa taas on mahdollista testata useita erilaisia otsikoita, kuvaustekstejä ja kuvia. Google valitsee näistä vaihtoehdoista toimivimmat yhdistelmät, jotka saavat eniten näyttökertoja

Oli sitten kyse hakumainoksista tai displaymainoksista, niin varsinkin mainonnan alkuvaiheessa erilaisten mainoscopyjen testaaminen on todella tärkeää, jotta nähdään, mikä näkökulma mainonnassa toimii parhaiten. Workshopin avulla tätä prosessia saadaan tehostettua, sillä erilaisia mainosideoita saadaan kerättyä useilta henkilöiltä nopeasti ja tehokkaasti.

Jos kiinnostuit proaktiivisesta yhteistyöstä, voit tutustua tarkemmin millaisia tuloksia olemme saaneet aikaan Visma Softwarelle!