Tuttavani päätti viime syksynä aloittaa oman yrityksen, josta oli haaveillut jo jonkin aikaa. Yrityksen perustaminen vaatii monenlaista miettimistä, mutta varmasti suurin huolenaihe monilla yrittäjyyttä harkitsevilla on, mistä niitä asiakkaita sitten saa, jotta yritystoiminta oikeasti kannattaa.

Aloittavan yrityksen markkinointi voitaisiin toteuttaa vaikka laittamalla ilmoituksia paikallisiin lehtiin ja jakamalla flyereitä kadulla, mutta moniko näistä mainoksen näkevistä tai flyerin kouraan saavista olisi yritykselle potentiaalinen asiakas? Eikö olisi järkevämpää olla esillä juuri silloin, kun ihmiset itse etsivät yrityksen tarjoamia palveluita, eikä yrittää tuputtaa mainoksia väkisin ihmisille?

Onneksi on olemassa Google ja onneksi verkkosivut voi suunnitella ja toteuttaa siten, että ne löytyvät Googlesta silloin, kun ihminen yrityksen palveluita etsii. Siispä suosittelin tuttavalleni, että teen hänelle uudet hakukoneoptimoidut kotisivut WordPressillä.

Töiden aloitus

Homma aloitettiin kartoittamalla ne hakusanat, joilla yrityksen olisi tärkeää löytyä Googlesta. Keskityimme hakusanojen valinnassa paikalliseen näkyvyyteen, koska yrityksen toiminta keskittyy vain yhdelle paikkakunnalle. Toisin sanoen, jos yritys tekee putkiremontteja Jämsässä, ei ole erityisen tarpeellista näkyä yleisillä hakukyselyillä, kuten ”putkiremontti”, vaan ennemminkin ”putkimies jämsä” tyylisillä tarkemmilla ja kohdennetuilla hakukyselyillä, joiden tekijät ovat luultavasti todennäköisempiä asiakkaita yritykselle.

Kun hakusanat oli saatu kartoitettua, suunniteltiin sivuston rakenne ja sisältö siten, että sivuston olisi mahdollista löytyä silloin, kun näitä hakusanoja Googleen kirjoitetaan. Lisäksi määritettiin sivuston MDA (most desirable action) eli se, mitä ihmisten halutaan verkkosivulla tekevän. Tässä tapauksessa pyrittiin simppelisti saamaan mahdollisimman monesta verkkosivulla kävijästä suoraan yrityksen palveluita ostava asiakas.

Tärkeimmille hakusanoille tehtiin omat laskeutumissivut, josta sitten linkitettiin näkyvästi yhteydenottosivulle ja myös muille sivuston sivuille, jos niiden välinen linkittäminen tuntui loogiselta.

Yritykselle perustettiin myös Google MyBusiness -tili, jotta saatiin yritys mukaan Googlen karttatuloksiin.

Tulokset

Nettisivut saatiin pystyyn vuoden 2015 lokakuussa. Tästä hetkestä eteenpäin Googlen ilmaisten hakutulosten kautta sivustolle tulevien kävijöiden määrä on ollut jatkuvassa kasvussa:

  • Lokakuu 114 kävijää
  • Marraskuu 226 kävijää (+98% verrattuna lokakuuhun)
  • Joulukuu 318 kävijää (+40%)
  • Tammikuu 475 kävijää  (+49%)
  • Helmikuu  643 kävijää (+35%)
  • Maaliskuu 804 kävijää  (+24%)
  • Huhtikuu 1032 kävijää (+28%)
  • Toukokuu 1465 kävijää  (+42%)

Kesään mennessä näkyvyys on käytännössä kaikilla tärkeimmillä hakusanoilla noussut top 3:een, mikä tuo tällä hetkellä noin 350 kävijää per viikko sivustolle – ja tämä on siis vain Googlen ilmaisten hakutulosten kautta tullutta liikennettä.

Monilla kilpailevilla yrityksillä kaikki palvelut on lueteltu yhdellä sivulla, mutta kun kullekin palvelulle tehtiin oma laskeutumissivunsa, saatiin yrityksen sivut löytymään hieman vähemmän hakuja saavilla hakusanoilla jo melko nopeastikin. Noin kolmessa kuukaudessa sivut löytyivät Googlen 10 parhaan hakutuloksen joukosta lähes kaikilla hakusanoilla ja ovat siitä pikkuhiljaa nousseet ylöspäin kohti kärkeä.

Yritykselle perustettiin myös Facebook-tili, jossa jonkin verran myös mainostettiin rahallisesti. Lisäksi Instagram on säännöllisessä käytössä ja jotkut asiakkaat ovatkin tulleet pidemmänkin matkan päästä paikalle päästäkseen juuri kyseisen yrityksen asiakkaiksi nähtyään Instagramissa kuvia töiden lopputuloksista.

Kun sivustolla lisäksi on helpotettu yhteydenottosivun löytymistä, ostavat kävijät suhteellisen hyvällä prosentilla palveluita.

Miksi tulokset olivat hyviä?

Hakukoneoptimoinnissa on myös todella tärkeää, että yhteydenpito asiakkaan ja optimoijan välillä toimii. Tässä tapauksessa yhteydenpito oli tietysti helppoa, kun asiakas oli tuttu henkilö, johon pystyi olemaan melkein milloin vain yhteydessä.

Lisäksi asiakkaan aktiivinen osallistuminen auttaa projektin eteenpäin viemistä, sillä optimoija ei voi ilman asiakkaan panosta luoda parasta mahdollista lopputulosta.  Yrittäjä itse on kuitenkin se, joka parhaiten oman liiketoimintansa tuntee.

Tuttavani luottikin neuvoihin ja teki hyvällä otteella tarvittavat sisällöt verkkosivustolle. Näin hakutuloksissa päästiin jo huomattavasti pidempään toimineiden yritysten ohi ja tämän myötä yrittäjällä onkin työn täyteinen kesä tiedossa.

Miten tulokset olisivat voineet olla vielä parempia?

Koska hyvän näkyvyyden saavuttaminen Googlen maksuttomissa hakutuloksissa vie suhteellisen paljon aikaa, olisi heti alussa voinut aloittaa AdWords-mainonnan, jotta oltaisiin saatu nopeasti lisää vierailijoita verkkosivustolle. Samoin Facebookissa mainostamista olisi voinut hyödyntää heti alusta asti.

Nämä ovat kuitenkin maksullisia palveluita, joita ei tässä tapauksessa heti otettu käyttöön rajallisen budjetin vuoksi.

Hakukoneoptimoinnin kannalta sivusto olisi kannattanut perustaa jo hieman aikaisemmin ja myös ulkoisia linkkejä olisi voinut pyrkiä hankkimaan enemmänkin. Kuitenkin verkkosivustolle onnistuttiin hankkimaan muutama hyvä linkki, jotka auttoivat nostamaan sivuston auktoriteettia Googlen silmissä.

Yhteenveto

Uuden (ja tietysti jo pidempäänkin toimineen) yrityksen markkinoinnissa on todella tärkeää huomioida näkyvyys hakukoneissa, koska sitä kautta ihmiset omatoimisesti etsivät yrityksen tarjoamia palveluja ja ovat halukkaita tutustumaan niihin.

Siispä perusta tai teetä yrityksellesi laadukkaat kotisivut, joiden toteutuksessa on huomioitu hakukonenäkyvyys ja kävijöiden käännyttäminen maksaviksi asiakkaiksi.

Ole myös näkyvillä relevanteissa sosiaalisen median kanavissa ja julkaise sinne säännöllisesti sellaista sisältöä, joka kohdeyleisöäsi voisi kiinnostaa. Käytännössä ainakin Facebookiin kannattaa perustaa tili ja varsinkin paikallisyrityksen kannattaa tehdä myös Google MyBusiness -tili, jonka avulla voi saada yrityksen tiedot myös Google Maps -karttapalveluun.

Jos tuntuu, että kaipaat ammattilaisten apua yrityksesi digitaalisen markkinoinnin toteuttamisessa, ota rohkeasti yhteyttä.

Lue kuinka hakukoneoptimoinnin avulla verkkokaupan orgaaninen kävijämäärä kasvoi puolessa vuodessa 20% ja konversiomäärät 22%.

Katso tarkemmat tulokset täältä