Joulusesonki on monelle isolle kuin pienelle yritykselle vuoden tärkein sesonki. Ongelmana on vain se, että sesongin aikana kaikki kilpailijatkin mainostavat. Viime viikolla käsiteltiin markkinoinnin vuosisuunnitelmaa ja kuinka hyödyntää eri tuotteiden sesongit tehokkaasti. Nyt on hyvä jatkaa siitä, kuinka hyvin suunnitellulla kampanjalla voi erottua joulumarkkinoilla.

Ei pelkkiä tarjouksia

Kuten lukuisia kertoja on todettu, sisältö on ratkaisevassa osassa sosiaalisen median markkinoinnissa. Mitäpä jos et siis huutaisi vain tarjouksiasi, vaan loisit ensin tunnelmaa ja mielenkiintoa brändisi ympärille. Kun asiakas on tämän jälkeen osoittanut kiinnostusta yritystäsi kohtaan, voit osoittaa hänelle hyvin kohdistettuja tuotemainoksia.

AdWordsissä ostoprosessin eri vaiheissa olevat henkilöt voi ottaa huomioon avainsanojen tarkkuudella. Muutenkin Adwords toimii hyvin etenkin ostavan liikenteen ohjaamiseen. Sosiaalisessa mediassa kannattaa keskittyä sisältömarkkinointiinsisällön visuaalisuuteen sekä halutun yrityskuvan luomiseen.

Ei myöskään Facebook ole kuitenkaan kädetön, kun halutaan ohjata käyttäjiä ostoksille. Tarjoukset ja tuotemainokset voi kohdistaa hienovaraisesti niille, jotka ovat jo kiinnostuneet yrityksestä tai tuotteistasi. Tämä onnistuu esimerkiksi dynaamisilla tuotemainoksilla tai uudelleenmarkkinoinnilla verkkosivuilla jo vieraille.

Kuten Nikon edellisessä kirjoituksessakin todettiin, kannattaa keskittyä eniten myyviin ja vahvimpiin tuotteisiisi. Näin ohjaat kuluttajien vaatimustasoa sinun vahvuusalueillesi.

Videot

Kynnys videoiden tekemiselle on monella pienellä yrityksellä suuri. Videoiden tekemistä kannattaa kuitenkin harkita, sillä videomainoksissa on selkeitä etuja verrattuna pelkkiin kuvamainoksiin. Ne esimerkiksi toimivat erinomaisesti käyttäjän pysäyttämiseen ja mielenkiinnon herättämiseen. Jo nyt voi huomata, miten Instagram-mainosten ohittaminen alkaa olla automaatio, kun selaa omaa uutisvirtansa.

Hyvällä videolla välität tunnetilaa ja pysäytät käyttäjän tehokkaasti.

Hyvällä videolla välität tunnetilaa ja pysäytät käyttäjän katsomaan mainostasi. Yleisesti suosittelisin tekemään informatiivisia videoita, joissa kerrotaan alaan liittyvistä asioista menemättä kuitenkaan varsinaisiin tuotteisiin. Jouluna kannattaa kuitenkin panostaa kauniiden mielikuvien luontiin ja mielenkiinnon herättämiseen.

Pirkan TV-mainos on hyvä esimerkki videosta, joka välittää joulumieltä, mutta samalla esittelee laajaa tuotevalikoimaa. Tutun kuuloinen taustamusiikki auttaa vangitsemaan katsojan koko videon ajaksi ja näkyvyyttä saadaan TV:n avulla paljon. Videon ympärille on tehty myös kilpailu, mikä on hyvä tapa sitouttaa käyttäjiä yhä enemmän videoon. Sellaisenaan video on kuitenkin turhan pitkä käytettäväksi sosiaalisen median mainoksissa. Samasta videosta osaava editoija kuitenkin tekee helposti useamman eri mittaisen pätkän, joita voi hyödyntää eri medioissa.

Katso Making Of –video Pirkan mainoksen takaa, mikä itsessään on myös erittäin hyvää sisältömarkkinointia ja lue lisää kuinka videoita tulisi käyttää facebookissa sekä miten YouTube-videon voi optimoida.

Joulukalenterit

Joulukuussa alkavat lukuisat joulukalenterit. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, että kaikilla muillakin on kalenterit. Mieti siis, miten erotut muista. Päivittäiset tarjoukset voi esimerkiksi korvata jollain, mikä tuottaa pientä iloa heti. Esimerkiksi vitsit ja sarjakuvat voivat erottua lukuisten tuotemainosten joukosta, eikä käyttäjän tarvitse keskeyttää some-hetkeään.

Toinen vaihto vaihtoehto on näyttää kalenteria vain tietylle kohderyhmälle ja siten etteivät ne näy esimerkiksi Facebook-sivulla lainkaan. Voit tehdä ja mainostaa julkaisematonta julkaisua Power Editorissa tai tehdä mainoksen tavoitteella ”Lähetä ihmisiä sivustollesi”.

Facebook mahdollistaa kohdistamisen sijainnin mukaan hyvin tarkasti. Verkkosivulla vierailleet ovat tosin loogisempi tapa kohdistaa kalenteri, sillä he ovat myös todennäköisempiä asiakkaita. Muista viestiä julkaisussa, että kaikki käyttäjät eivät sitä näe. Tällöin käyttäjä kokee heti olevansa merkittävämmässä asemassa, vaikkei vielä olisi edes yrityksesi asiakas.

Facebook ei ole ainut vaihtoehto

Etenkin jos kohderyhmäsi on nuorta, kannattaa miettiä muitakin kanavia kuin Facebook. Instagram-mainonnasta on ollut jo paljon puhetta ja sen tulokset ovat olleet hyviä. Samoin Snapchatistä löytää nuoria ja sen avulla voi luoda hyvin kekseliäitäkin kampanjoita. Yhteen kanavaan ei kannata tietenkään tyytyä, mutta voimavarat tulee panostaa viisaasti.

Suunnitelmallisuus nousee luonnollisesti aina esiin, kun halutaan tehdä mikä tahansa asia kunnolla.

Mieti siis sekä pitkän että lyhyen aikavälin toiminnot sekä kanavapaletti ja julkaisuaikataulu etukäteen. Aloita miettiminen kohderyhmästäsi ja suunnittele sisällöntuotanto hyvissä ajoin.

Joulusesonki on jo pitkällä, mutta vielä ei ole myöhäistä käynnistää kampanjaa. Jos sosiaalinen media tai jokin muu digitaalisen markkinoinnin osa-alue vaikuttaa ylivoimaiselta haasteelta, ota toki yhteyttä. Yhdessä voimme suunnitella, toteuttaa ja mitata yrityksesi näköistä markkinointia.

Digimarkkinointi

Kokemukseen ja osaamiseen perustuvia näkemyksiä tuloksekkaasta digimarkkinoinnista.
Digimarkkinointi